Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
En jaksa uskoa maailman hyvyyteen. Tämä on siinä mielessä älytöntä, etten ole koskaan sellaiseen uskonutkaan. Muistan itse asiassa vähän aikaa sitten sanoneeni kaverilleni, että maailma on kaunis ja ihmiset hyviä. (Pointti on siinä, että se ei ole päin vastoin.)
Pohjimmiltaan maailma on mitä sattuu ja ihmiset millaisiksi hyvänsä he onnistuvat itsensä tekemään. Ehkä olen optimisti siinä mielessä, että yleensä arvelen tämän merkitsevän, ihan sattumalta, paljoa kaunista ja hyvää.
Olen viime aikoina tuntenut kylmän viiman kosketuksen, kun fiilikseni ovat vaihdelleet sen välillä, onko onnellisuus sellaista, jota yritetään saada lisää, vai jonka menettämistä vastaan taistellaan. Niin kauan kuin avioliittoni jatkui, pystyin käyttäytymään ikään kuin mikään ei olisi muuttunut, ikään kuin olisin yhä 20-vuotias joka on vain päättänyt sitoutua yhteen elämäntapaan. Itse asiassa ehdin olla aika palasina jo avioliittoni aikana; jos se ei olisi loppunut, olisi ehkä ollut vain ajan kysymys, milloin itsetuntoni olisi ollut niin huono ja elämäniloni niin vähäinen, etten olisi voinut olla huomaamatta sitä.
Tietysti moni asia on edelleen huonontunut avioliiton loputtua. En voi olla miettimättä, miten vähän huomiota pystyy kiinnittämään tuttaviin ollessaan huoltamassa kolmea lasta, enkä rasittumatta siitä, kun tyttäreni heilahtelee kuin tuuliviiri sen välillä, olenko ilkeä vai OK. Enkä halua nähdä vaivaa uuden ihmissuhteen hommaamisen eteen: en halua, että suhteen alkaminen on minun aikaansaannostani. Haluan mieluummin ihmisen, jonka kanssa vaihdan huolia.
On kummallista, miten ihmiset ovat oikeastaan aika nipoja sen suhteen, kehen haluavat tutustua, vaikka ovat samalla täynnä epäilyksiä omasta kelvollisuudestaan. Nojoo, eiväthän nuo yhteismitallisia ole, mutta sosiaalisessa deprivaatiossa toivoisi, etteivät ihmiset olisi niin epäluuloisia: että kun heille tullaan puhumaan, he vastaisivat ja pitäisivät puhetta yllä. Tiedän, että joskus on liian väsynyt puhumaan, mutta suurin osa ihmisistä ei ole siinä tilassa.
Tässä on esimerkkikeskustelu:
... ja niin edelleen. Mutta useimmat ihmiset miettivät, miksi heille tullaan puhumaan. Ja jostain syystä he eivät jaksa uskoa hyvää, eivätkä uskoa, että tähän tuttavuuteen kannattaisi panostaa avoimuuden vertaa.
No, minulla on vanhastaan aika paljon tuttavia, joten pärjäilen kyllä. Mutta silti en voi olla haikailematta parempaa, kivempaa maailmaa. Jotkut tuttavani ajavat maailmaa, jossa ei tapahdu vääryyksiä. Se on arvokas päämäärä, mutta se ei riitä eikä tule koskaan riittämään ihmisille. Ihmiset tarvitsevat perusmotivaatiota. Sitä ei luonnostaan pelkästä maailmasta löydy.
En halua olla vastuussa kenenkään muun motivaatiosta. Kun ei ole järkevää tekemistä, pitäisi päästä vain olemaan toisten lähellä. Kärsin läheisyyden puutteesta. Ja niin kärsii moni muukin...
anon-3: Minulla on sellainen luulo että et ehkä jaksa olla heikossa uskossa kovin kauaa...
Niin ihmiset miettivät miksi heille tullaan puhumaan, koska monetkin ihmiset eivät elä ilon tai jonkin senlaisen vuoksi. Ihmiset nyt vain elävät koska sattuvat elämään ja käyvät ihmisen selviytymis kamppailua sosiaalisesta ja henkisestä pääomasta. Turvatakseen asemansa ja varmistaakseen, että heillä on niitä ominaisuuksia joita arvotetaan yhteisöissä.
Ihmiset kai siis vastaavat keskustelu yrityksiin, koska niin on tapana ja se olisi outoa olla vastaamatta-- eivät siksi että heillä olisi välttämättä mitään iloa siitä.