Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tällä sivulla on vain atehwan lasten kertomia tarinoita... saa arvata vapaasti, kenen lapsen kertoma mikin on :)
Kauan kauan sitten jäänavalla asui pieni leijona nimeltä Petterson. Eräänä päivänä Petterson lähti mummonsa luo, jonka nimi oli Hannu. Loppujen lopuksi pieni leijona lähti sittenkin Australiaan tätiään tapaamaan. Hän oli koala ja hänen nimensä oli Peruna. Pienen pieni leijona lähti tätinsä mökkiä kohti Australiaan. Sitten hän tapasi setänsä krokotiili Genan ja pyysi häntä tulemaan tädin luo. Kun täti näki pikku pikku leijonan ja krokotiili Genan, hän tarjosi heille heti viinaa ja kakkua. Sitten kaikki menivät humalaan, ainoa joka ei mennyt humalaan oli täti Peruna. Ja pikku pikku leijona pyöri ympyrää ja näki munkkeja hirveää riviä pöydän päätyyn saakka. Ja äkkiä hän näki tuhansia paketteja serpentiiniä. Se oli täti Perunan taulu. Sitten Petterson havahtui humalastaan ja lähti tallustamaan Australian pikku bussille. Siellä hän tapasi barbapapaperheen, jotka ottivat hänestä kuvia ja filmasivat ja muutenkin tekivät kaikkea mukavaa hänelle. He tarjosivat hänelle heti kaljaa ja hän meni humalaan. Loppujen lopuksi hän taas havahtui humalastaan ja juoksi pois viidakon taksiasemalle. Sitten Petterson-leijona näki taksissa koirakuljettajan, ja taksihan oli tietenkin kenguru. Hän lähti kotiinsa pohjoisnavalle ja siellä hän sitten katseli kuvia Peruna-tädistä, Gena-sedästä, itsestään ja siitä kauniista Peruna-tädin serpentiinitaulusta. LOPPU. THE END.
Olipa kerran transformer, joka aina kakkasi housuihin, ja sitten hän sanoi äidilleen: Minä haluan muuttaa täältä ja anna minulle pesukone mukaan. Ahaa, pesukone on painava. Pitää varmaan ottaa muuttoauto mukaan. No oikeesti näin: Olipa kerran norsunpoikanen joka söi jäätelöä ja kakkasi housuihin. Ja sitten hän sanoi äidilleen: Minä haluan pesukoneen. Ai niin, pesukone olikin painava. Minun pitää ottaa muuttoauto mukaan. Loppu. The end.
Olipa kerran pienen pieni lamppu. Ja hän asui aivan yksin, vaikka hän olikin vain yksivuotias. Ja hän eleli aivan rauhassa maalla. Aina illalla hän alkoi jatkaa töitä ja syttyi. Hän oli erikoinen ja ovela. Hänelle ei pärjännyt kukaan. Hän oli jalkkiksessa tosi hyvä, kun ei kukaan pystynyt oikein potkaisemaan häntä: hän oli rautaa ja muihin olisi sattunut. Mutta eihän se ihan kivaa ollut, kun sattuu. Jalkkiksesta puheen ollen, minä olen harrastanut jalkapalloa. No palataanpa nyt lamppuun. Eräänä päivänä lamppu löysi tietokoneen ja alkoi näpytellä ihan tuntemattomille ihmisille sähköposteja. Ja ihmiset olivat raivoissaan. "Kuka näitä tekstareita kirjoittaa!?" Sitten lamppu joutui vankilaan, ressukka. Muuten: minä en ole koskaan ollut vankilassa. No palataan taas lamppuun. Hänet pelasti mehupullo, jossa oli paljon glögiä. Glögi oli ihanan makuista ja lamppu halusi juoda koko pullon tyhjäksi. Sitten hän kiitti pulloa. Pullo sanoi: "Eipä mitään", ja lähti poliisiaseman jääkaappiin. Sitten lamppu oli iloinen, ja hän lähti taas hyvälle kotipaikalleen, kadun varteen. Loppu.
<röyh> Anteeksi, röyhtäisin. Joissain maissa, ajatelkaas, se on huono tapa. Joissain taas hyvä. Minun maassani se on erittäin sopivaa ruokapöydässä, varsinkin kun ruokaa on suussa. No aloitetaanpa nyt tarina. Mutta ensin kirjoittajan alkusanat: tästä tulee tyhmä tarina. Eräänä myrskyisenä päivänä tyhmä muumi lensi taivaan poikki Jumalan luo. Häneen oli iskenyt salama. Hän sanoi Jumalalle, ja hän sanoi Jumalalle; ja hän sanoi Jumalalle: "Haluan kuolla! Kuoleman kautta haluan kuolla!" Sitten erikoinen Jumala ilmestyi. Hänellä oli timanttikoristeltu kultakruunu ja hänen mekkonsa oli mitä kauneimpaa silkkiä, joka oli vaaleansinistä. Hänen paitansa sametti oli kukin koristeltu ja kimmelsi kultaa. Mutta äkkiä hän muuttui irvokkaaksi limaolioksi ja sanoi: "Pföö thföö tföö", ja muuttui merirosvoksi, jolla oli silmälappu, koukku vasemmassa kädessä ja puujalka. Ja sitten hän huusi: "Perämiehet kannelle! Ja kakkaplödöt koukulle!" Sitten hän sanoi: "Jäätelöbaarit on rosvottava. Ostetaan paljon jäätelöä, niin kaikki luulevat meitä tavallisiksi ihmisiksi." Ja sitten joku sanoi hänelle, ja hän muuttui. "Vaihda tarinaa!" Niin hän sanoi.
"Ihmeellisen näköistä", sanoi eräänä kauniina syysiltana prinsessa puutarhassaan. Niin hän sanoi. "Kelju sää tulee." Ja sää vastasi: "Enkä oo!" ja sanoi vielä lisäksi. Prinsessa sanoi: "Lötkö kankkukonkku on kimpussani", ja juoksi huoneeseensa ja haki rannetuen ja kiiruhti takaisin pihalle ja alkoi nyrkkeillä sen kanssa ja haki vielä huoneestaan laatikon, jossa oli tietokone, ja vasaran ja nuijan tai vasara kyllä oli nuija, ja hakkasi tietokoneen säpäleiksi. Sitten hän haki sahan ja sahasi antennin poikki. Tietokone oli nimittäin muuttunut televisioksi. Sitten prinsessa katseli lastenohjelmia. Muuten, minä katson yleensä lastenohjelmia, vaikka ei ole kyllä televisiotakaan. Loppu, THE END!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olipa kerran transformer. Olipa kerran transformer. Olipa kerran transformer. Olipa kerran transformer. Olipa kerran transformer. Olipa kerran transformer. Olipa kerran transformer, jolla oli kirja, jolla oli kirja, jolla oli kirja, jolla oli kirja, ja sen avulla hän pystyi lukemaan, ja sen avulla hän pystyi lukemaan, ja sen avulla hän pystyi lukemaan, ja sen avulla hän pystyi lukemaan, loppu, loppu, loppu, te end, te end, te end.
Eräänä päivänä tuuli puhalsi vimmatusti muumilaakson yläpuolella. Muumialkuihmiset puhuivat omituista kieltä, niistä ei saanut mitään selvää. Silloin minä synnyin, minä, karvaton ihminen, ja raaka (eläimille varsinkin, kun olen kasvissyöjä). Sitten minä kasvoin isäni luona. Hänkin oli karvaton ihminen ja ruma. Ja hän kuunteli aina CD-levyjä eikä tehnyt mitään muuta. Hän oli rikas ja sitäpaitsi älykäs ja niin kauniskin. Hän oli hyvin erikoinen ja läski. No kerrotaan nyt hiukan tarkemmin tätä tarinaa. Eräänä päivänä isäni toi minulle paketin. Kun avasin sen, se oli täynnä rohtosammalta. Minä laskin sammalen kipeälle polvelleni, ja sanoin: "Isä! Kiitos lahjasta!" Sitten isä sanoi: "Eipä mitään", ja juoksi tiehensä muumitaloon. Äkkiä minulta kuului sellainen <röh>. Ja pöh! Se pöh oli minun pikkuveljeni ääni. Ja sitten se röh oli minun toisen pikkuveljeni ääni. Ja ne yhdessä kuulostivat tältä: "röh pöh". Yritän nyt taas laittaa tätä tarinaa kasaan. No, eräänä päivänä helteisenä aamuna myrskyn vallitessa rauhaa tuli yksinäinen laiva, joka pyysi ruokaa. Sanoin, että voisin antaa hänelle makkaraa. Hän sanoi: "Kiitos vain. Niin ihanaa kasvisruokaa en ole ikinä syönyt. Olen kyllä yrittänyt ostaa, mutta vähä rahat." "Tajuan, isäni onkin rikas, voidaan ostaa, varsinkin kun hän on köyhä." "Mahdotonta", sanoi kulkija. "Ei kun joo joo", minä sanoin. "Voin näyttää sinulle meidän upean automme." Ja niin minä näytin. Sitten me lähdimme myrskyisen viidakon läpi ja huiman Afrikan sademetsän. Ja sitten minä tapasin sinut! "Sinut" ei tietenkään tarkoita sinua, lukijaa, vaan sitä yhtä, joka ei ole ei-ketään, eli hän on olemassa. Kuuntelin hänen kanssaan musaa. Ei nyt tuu nimi mieleen. No sitten kun me menimme hamsterikauppaan, minä tapasin hänet! "Hänet" ei tietenkään tarkoita jotakuta kaveriasi, jonka tunnet. Se tarkoittaa sitä vierasta, joka oli kulkenut kanssani sitä määränpäätä kohti, jota ei ole. Eräänä päivänä tuttavani päähän, tukkaan oli syntynyt haikaranpesä ja pieniä munia. Mutta eihän ne munat mitään munia ollu vaan kiviä, ja niin rumiaki. Mut äkkii ne kivet kuoriutu, ja me syötiin ne. Siis ei ne kivet, vaan ne poikaset, jotka kuoriutu, vaik ne oliki ihan kauniita. Olen kasvissyöjä, ja raaka, niin raaka (eläimille (ja sukulaisilleni)). Loppu.
Kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka kakka (onko vähän hyvä tarina?) kakka kakka kakka.
Kun minä menin toisena päivänä tarhaan, niin isä teki "rattaat karkaa", ja sitten minun jalkani meni siihen rattaiden väliin, ja sitten siihen jalkaan sattui. Loppu.
Kummitusperheen Pottapytty oli vaaleanpunainen ja osasi itse pyyhkiä kantensa ja sanoa rumia sanoja. Eräänä päivänä naapurikylän Lassipotta Pentti Pelkuri lähti matkaan. Häntä sanottiin Pentiksi, mutta hänen lempinimensä oli Petu, ja sen lempinimen lempinimi oli Pets, tai oikeastaan Pet (eläin). No kuitenki. Sitten Pet näki paimenen, jonka edessä oli gramofoni ja hirveästi levyjä. Sitten hän poimi välillä kukkasia, siis se paimen. Hän oli kalju ja hänellä oli ruskea sauva, ja se oli puuta. Pet kysyi: "Anteeksi paimen, missäköhän päin on romukylä?" Paimen vastasi värisevällä äänellä: "Ihan pikkasen tuonne päin. Ja sitten sieltä pikkasen tuolta seuraavan puun luota käännyt oikealle. Ja aloita tämän puun luota." Silloin Pet vihastui, koska hän ei tajunnut neuvoja. Hehän olivat niityllä, joka oli täynnä puita. Tarkoittiko ukkeli todella niin lyhyttä matkaa seuraavalle puulle, pari metriä? Näin hän mietti itsekseen. Mutta hän totteli ukkoa. Ukko hyvästeli värisevällä äänellä: "Hyvästi..." Sitten hän pääsi romukylään. Siellä asui kummitusperhe, jolla oli ollut se Pyttypottasottupottu. Hänellä oli käärmeenkaliseva kansi. Ja kun sen avasi, kuului <sss-ss>. Sitten kummitusperheen Lassilettu tuli huoneeseen. Hän piipitti kuin kananpoikanen. Vintillä oli pimeää, kun Lassilettu johdatti Petin ja Pottupyttysottupotun vintille. Ylhäällä nopeasti Lassilettu painoi napista ja he jäivät häkkiin. Äkkiä varjo viilsi auki kuun valaiseman maan. Kun hän kulki, paikat mihin hän astui muuttuivat maaksi, nurmikoksi, kukiksi ja mullaksi. Äkkiä viima hipaisi jääkylmillä sormillaan molempien kaltereita, ja häkit -- hävisivät! He alkoivat juoksennella hädissään, siis Pet ja Sottapyttypottanokkapokka alkoivat juosta. He kaatoivat katulampun. Mutta nopeasti Pet ja Sottapyttykorsinyttypotta kaatoivat rasvaöljyhunajaa katulampun lamppukohtaan ja se häikäisi kummituksen. Äkkiä erikoinen otus lensi paikalle ja sanoi: "Kukkasiipi-polo! Kukkasiipi-polo!" ja sylki katulampun varjostimen päälle ihmeellistä ainetta ja sanoi: "Käärejuttu pitää valomöykyn. Käärejuttu pitää valomöykyn." Ja äkkiä tuli hiirenhiljaista, eikä kukaan liikauttanut edes silmiään. Kukaan ei edes hengittänyt. Mutta äkkiä kuului hirveä pamahdus, joka rikkoi kaiken sen ihanan rauhan, ja se kuulosti tältä: <läts>. Ja äkkiä sitten se olikin se, että hirveä kauhea varjo olikin tippunut lampeen, kun oli itse halunnut. Ja lammessa oli ihanan viileää ja kuumaa, elikkä lämmintä. Ja sinne hän jäi sitten asumaan. Siis hirveä, pelottava, vaarallinen haamu. Ja kaikki löysivät sitten loppujen lopuksi oman hyvän nukkumispaikkansa: Pet, Sottapyttypottanyttykakku, Lassilettu ja musta hirveä varjo. Loppu. Loppu. Loppu.
Olipa kerran Kaiku Peik, ja hänen isosiskonsa ja pikkuveljensä olivat Kaneli Pihla ja Utu Joutsi. He ovat hyvin kilttejä ja minä ainakin pidän heistä. Ja minulla on isikin ihan kiva. Minulla on myös pikkusisko, jonka nimi on Kaarna. Tykkään paljon pikkulegoista. Minulta on lähtenyt viisi hammasta ja heiluu yksi. Minä osaan kiipeillä tosi hyvin ja olen satuttanut polveni ja siihen pantiin kuusi tikkiä. Minä uskallan aika paljon tehdä kaikkea, mutta joitain en uskalla. Nyt kerron Panusta.
Hän pelasi tänään minun kanssani Carcassonnea ja antoi minulle muovisen kannun. Siihen panin mustikkakiisseliä ja vadelmakiisseliä. Se maistui hyvälle, söin sitä piparin kanssa. Minulla on hieno ukkeli, joka on legoista tehty. Sillä on kaksoistulimiekat ja neljä kättä ja alhaallakin on kädet, mutta niitä ei lasketa hommaan mukaan. Ne alakädet voi taittaa taakse, sen ukkelin taakse siis. Ja -- Kanskulla on hieno sielu, en tiedä. Osaan myös hyvin piirtää ja tässä on minun hieno piirustukseni.
laita nyt paskaa vessanpönttöön
Olipa kerran joku tyhmä tyyppi, joka aina tykkäsi nauraa. Kerran sen kaveri tuli sanomaan sille, että nyt riittää toi nauru, mä en enää jaksa kuunnella. Sitten se naurava tyyppi vaan nauroi ja häippäs, sanoi: Jos sä et jaksa kuunnella niin mä häivyn ja häippäs, otti nokkiinsa siitä. Samaan aikaan Roope Ankka kääns kelloa tunnin myöhempään. Kesti kymmenen minuuttia ja hän käänsi sen kaksi tuntia etuaikaan. Naurava tyhmä tyyppi tuli Roope-sedän luokse. Mutta se tyhmä tyyppi ei enää ollut tyhmä. Roope-setä inisi sille: Mee pois, naurat liikaa. Mutta tyhmä tyyppi riisti ankalta vallan. Se oli kuningas se Roope-setä. Ja sit sillä oli sisko nimeltä Elyon. Sit se Roope joutui turvaan. Sit se tyhmä tyyppi sanoi, että sen nimi on Pekka. Ja kansa huus: Tyhmä nimi, me halutaan Roope takaisin valtaan. Mutta se Roope oli mennyt taivaaseen turvaan, se oli kuollut. Roope hyppäsi äkkiä rahakasaan taivaasta ja se tyhmä tyyppi kuoli. Ja sit sen kaveri oli iloinen. Kaikki oli surullisia, paitsi ne jotka oli joutuneet turvaan tai kuolleet ja sitten se tyhmän tyypin, Pekan kaveri ei ollut.
Olipa kerran possun näköinen poika, jolla oli lepakko. Ne pyörivät koko ajan ympyrää, vaikka he eivät halunneet, kun he eivät keksineet muuta tekemistä. Mutta silti niillä oli kivaa, mutta minä en tiedä, miksi. No, kerrotaanpas vähän enemmän. He pelasivat yleensä lassipalloa ja pyörivät samalla ympyrää, kun pelasivat sitä, vaikka he eivät tykänneet lassipallosta, vaikka se oli hauskaa. He pelasivat myös jalkapalloa, silleen pyörien, niin kuin aina, vaikka he eivät pitäneet siitä, vaikka se oli hauskaa. Mutta kerran he eivät pelanneet sellaista, mitä he eivät halunneet. He kiipeilivät, mitä he halusivat tehdä, mutta lepakon oli vaikea kiipeillä. Ja possun näköisen pojan oli vaikeaa kiipeillä myös, joten he eivät voineet kiipeillä. Ja sitten he katsoivat telkkaria ympyränä, vaikka he eivät halunneet. Ja telkkari oli siksi kiinni. Ja sitten he alkoivat jumppaamaan ympyränä, vaikka he eivät halunneet. Kerran he piirsivät ympyränä, eivätkä he sitäkään halunneet. Kerran he joivat kaakaota ja nukkuivat samaan aikaan ympyränä, eivätkä he halunneet. Mutta kerran he menivät saunaan, kun he halusivat, mutta sauna ei ollut päällä, eivätkä he halunneet enää siksi saunaan. Ja sitten he istuivat tuoliin, jossa oli nasta, ja he halusivat sitä, mutta sitten he panivat nastoja vähän liikaa, ja sitten he eivät enää halunneet. He soittivat huuliharppua silleen ympyrässä, ja he eivät halunneet. Ja sitten tuli heidän isänsä ja löi heitä selkään ja he halusivat sitä ja kun iskä löi heitä liian lujaa niin he eivät enää halunneet sitä. Ja he menivät vessaan ja kakkasivat. Se oli mukavaa. Ja se teki liian ison kakan, ja se haisi liian paljon, ja he eivät halunneet. Sitten he tekivät puuveneitä, ja he veistivät koko päivän niitä, kunnes yhdeltä sattui sormeen, ja he eivät halunneet. He tekivät muuten ympyränä. Mutta sitten tuli niiden isoisä ja sanoi niille: Mitä te teette, heti liikuntahalliin! Ja se oli mukavaa, mutta sitten kun osui sellaisesta juoksukoneesta pää siihen eteen niin he eivät halunneet. Ja he söivät sitten mössöä, ja se oli ensin hyvää, mutta kun sitten ostettiin pahempaa mössöä, johon oli sekoitettuna jotain himputin kakka-pissaseosta niin he eivät enää halunneet. Ja sitten he panivat kattilan lämpenemään ja tekivät kotiaskareita, mutta sitten kun patjojen laittaminen kuntoon oli liian vaikeaa niin he eivät enää halunneet. Ne meni sitten ympyrää, pitää muistuttaa. Ja sitten he menivät ympyrää, ja se oli niille hyvää, mutta ne ei silti halunneet sitä, kun kuulitte alussa sen.
Olipa kerran kissa ja koira. Monta kertaa. Ja sitten he menivät neliön tapaan ympyrää ja he eivät halunneet. Ja sitten he kaatoivat kaakaojauhetta lattialle vaikka he eivät halunneet. Ja sitten oli yksi Kansku-tyttö ja he pitivät siitä kauheasti, mutta he eivät halunneet tavata sitä. Ja sitten puuroa oli kerran keitetty ja he halusivat kauheasti syödä sitä, mutta kun se oli liian kuumaa ja se poltti yhden sormen poikki niin he eivät halunneet enää syödä sitä. Ja muuten, se sormi oli vielä hienompi sisältä, ja he tutkivat sitä ja panivat siihen piikin, vaikka he eivät halunneet sitä. Kaakaojauhetta he panivat päällensä ja he pissasivat housuun koska vähän meni nieluihoihin, jotka heti katkesivat ja oli monta näytepalaa ihmisen sisuksista ja oli monta näytekappaletta, jotka leikattiin poikki ja mentiin moneen paikaan yhtaikaa ja silti, arvatkaa mitä, niistä tuli muurahaisen kokoisia palasia. Ja he kakkasivat ja pissasivat housuun ja kakkakin oli näyte. Ja sitten, no kerrotaan enemmän, he kattoivat telkkaria yhdessä, ne kaikki osat, ja he tekivät paperinukkeja, ne kaikki osat, ja sitten ne osat yhdistyivät, niistä tuli kissa ja koira, ja sitten he pomppivat sängyssä, jossa oli nasta, ja kun he panivat enemmän nastoja, heitä sattui jalkoihin, ja heillä oli sellainen kaveri kuin possupoika ja lepakko ja hekin tekivät kaiken huonosti. He leikkivät yhdessä vaikka eivät halunneet. Ja sitten tuli paha isä, nimeltään Panu. Ja tuli myös paha isosisko, jonka nimi oli Kansku, ja sitten he kakkasivat niiden päälle vaikka he eivät halunneet. Ja sitten he pissasivat housuun vaikka he eivät halunneet.
Oli kerran kissa, koira, lintu ja hiiri, ja ne oli aika rumia kaikki. Eivät ne mahtaneet sille mitään, ja kaikki lällätti niille siitä. Sitten heillä oli yksi tosi kaunis kaveri, ja heidän mielestään oli eppaa, että se oli kauniimpi kuin ne. Ja sitten eräänä päivänä se tyyppi oli ihan silleen aargh. Se, joka oli ihan aargh, sanoi hilipalihippan. Sille kasvoi nokka, ja se oli se hiiri. Sitten sille kissalle tapahtui sellainen paha juttu. Siitä tuli poika, ja hemmetti kun se suri sitä paljon. Sen mielestä oli kivempi olla kissa. Se oli niin epätoivoinen siitä, että se oli tullut pojaksi kissasta, että se tappoi itsensä, vaikka ei halunnut. Sitten se sanoi prlää. Sitten se lintu ja koira, jotka olivat vielä hengissä, ottivat uusia ystäviä. Ne ottivat kaverikseen mukin ja ankan. Ja se lintu meni naimisiin sen ankan kanssa ja koira jäi yksin, kun ne lähtivät maailmalle. Ja sitten se koira oli yksin ja surullinen. Sitten kukaan ei voinut enää lohduttaa sitä, niin se jäi yksin ja surulliseksi. Mutta oli yksi, joka pystyi ilahduttamaan sitä. Sen nimi oli Romeo, ja se suuteli sitä koiraa. Ja sit se koira kuoli, joten kaikki päättyi surkeimmilleen, eli perseimmilleen. Loppu. Ei the endiä.
Olipa kerran transformer, joka muuttautui aina kun halusi sellaiseksi huvipuiston karuselliksi, ja se oli ihan tosissaan huvipuiston karuselli. Eräänä päivänä se kulki kadulla ja teki hirveitä vahinkoja pyssyllään taloihin. Ja sitten joku tyyppi heitti sen päälle suklaavanukasta. Ja sitten ne taisteli suklaavanukkaalla ja pyssyillä, ja siitä tuli hirmuinen sota sotkua, laastareita, sittaa, sottaa, syötävää! Ja sitten ne ystävystyi. Ja sitten transformer näki yhden pallukan. Ja sitten he ystävystyivät. Ja molemmat hänen ystävänsä pyörivät hänen karusellinmuodossaan. Ja sitten oli kaikilla hauskaa. Syötiin ja juhlittiin ja mentiin elokuviin. Loppu. The end.
Olipa kerran ahne näätä, joka ei ollut vastuussa teoistaan koskaan aikaisemmin ollut. Hän hyödynsi vasta kehitettyä naista, St. Helena -laivaa, kulkemalla sen mukana. Mutta voi raukka! Hänen jalkojensa alla oli liikaa lahonnutta puuta. Laho alkoi kasvaa ylöspäin ja pian se olikin mahassa. Näätä luuli muuttuvansa, mutta ei muuttunut. Hän oli ikuisesti sama. Hän vihasi tätä tylsää muuttumattomuutta ja elämää yleensä, paitsi tietysti lauantaita. Silloin pitää näet ajatella asioita yleisemmästä näkökulmasta, joka on ärsyttävää mutta niin perin välttämätöntä. Mutta hän vihasi silti, paitsi tietysti lauantaita. Kertokaa tämä juttu kaikille työläisille ja maallikoille, jotka odottavat paluuta tulevaisuuteen. Kertokaa, jotta he saavat maistaa oikeuden tassua. Miau! Oikeuden tassu oli hyvänmakuista. Loppu.
Olipa kerran, siis ei ollut kerran. Tai ehkä sittenkin oli Peikko-poika. No ei sitä Peikko-poikaa oikeastaan ollut. Siis olipa kerran Poikka-peikko. Siis ei ollutkaan. Olipa kerran tuttipullo. Siis ei sitäkään ollutkaan. Olipa kerran hanskat ja niitä käytettiin paljon. Voi ei, eikä sittenkään ollutkaan. Ehkä sittenkin voisi olla. Tai ehkä ei. Siis olipa kerran prinssi ja prinsessa tai ehkä ei ollutkaan. Olipa kerran siis prinsessa ja prinsessa, jotka elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka, tai ehkä ei sittenkään ollut prinsessaa. Tai ehkä oli. Olipa kerran köysi, joka näytti käärmeeltä, mutta se oli liian lyhyt, joten en aio kertoa siitä. Ja sitten mentiin ympyrää, vaikka kukaan ei halunnut mennä ympyrää, tai ehkä halusi. Siis olipa kerran Peikko-poika. Siis ei ollut kerran, kuten muistatte. Ja sitten olipa kerran sänky. Tai ehkä se ei ollut olemassa. Sitten katottiin telkkaria, vaikka se oli pois päältä, ja kaikki halusivat, tai ehkä kukaan ei halunnut. Vaikka heillä oli lupa, ja telkkarin pitäisi olla päällä, tai ehkä sitä telkkaria ei ollut. Olipa kerran uunipuunipuuni, tai ehkä ei ollutkaan. Olipa kerran peitto, ja toinenkin, ja kolmas, ja neljäs, ja viides, ja kuudes, ja seitsemäs, ja kahdeksas, ja yhdeksäs, no ehkä tätä ei jaksa jatkaa, joten ehkä en kerro tästä. Loppu. Tai ehkä ei loppunutkaan. Eli siis kerrotaanpa lisää. Olipa kerran kissa ja possu, ja niiden nimi oli Kissa ja Possu, ja vielä kerran toistan heidän nimensä: Kissa ja Possu. Tai ehkä tästä ei kannata puhua. Olipa kerran housut, joissa ei ollut henkseleitä, mutta ei ollut housujakaan. Loppu, tai ehkä ei ollutkaan loppu. Tai ehkä on. Tai ehkä ei. Eihän sitä voi tietää, joten en kerro siitä.
Kaneli. Olipa kerran nainen, joka rakasti ihmisiä. Joo, mä vaan mietin, se sanoi kerran. Mutta sitten se pyysi jumalalta apua, ettei se olisi sanonut. Se perui tekonsa vaikka ei kyllä jumala siihen pysty. Se nainen oli tosi ruma, ja niin kauniskin. No, jatketaan nyt vähän tätä tarinaa. Sitten se nainen nauroi kadulla. Sit se tapas siellä jonkun hemmetin mursun. Sit se mursu sanoi hilipatipippan. Ja sit se nainen sanoi: Tule meille kylään. Mursu sanoi okei ja tuli kylään. Kun he olivat naisella kylässä, nainen oli tehnyt kakkua, ja hemmetin mursu (kun en ihan tiedä, miltä se näyttää) otti torahampailla kakkua ja yritti nuolla sitä niistä kärjistä. Mursulla ja naisella oli ihan kivaa siellä kekkereissä. Mursu lähti kotiin, kun kekkerit olivat ohi. Naiselle mursu sanoi: Hyvää päivänjatkoa ja iloista uutta vuotta, vaikka ei ollut uusi vuosi, mutta silti nainen oli iloinen. Mursulla ei oikein ollut ajantajua. Mursu lähti kotiin. Kotonaan mursulla oli tosi nätti taulu, jonka se oli printannut netistä. Kun mursu käveli kadulla, se tapasi toisen hemmetin mursun (hemmetin mursut ovat yksi mursulaji). Sitten he menivät naimisiin sen tyttömursun kanssa, ja kaikki olivat aika onnellisia ja he elivät elämänsä onnellisesti loppuun asti. Tai en ole varma. Ehkä tuli ero. Mutta en usko. Loppu.
Olipa kerran Utu ja Peikko ja Kansku ja Utu ja Peikko ja Kansku vaikka niitä ei ollutkaan tai ehkä oli tai ehkä ei, en tiedä. En tiedä mitään, tai ehkä kaiken. Tiedän kyllä jotain, tai ehkä en tiedä. Tai ehkä tiedän. Tai ehkä en. Tai ehkä tiedän. Tai ehkä en. Tai ehkä tiedän. Tai ehkä en. Kyllä. Tai ei. Tai... en minä tiedä mitään. Tai ehkä saatan tietää, mutta minä unohdin sen äsken. Hei tiedän yhden osoitteen: sen nimi on hassutuspistetie, tai ehkä sitä ei ollut. Mutta en tiedä, onko sellainen: saattaapi olla. Mutta palataan nyt asiaan. Tai ehkä ei palata. Voidaan kyllä palata, jos oikein kovasti haluatte, mutta ette pääse siitä ansasta. No niin. Ja nyt sitä ansaa ei ollutkaan. Tai ehkä saattoi olla. Mutta otetaan se pois (lukijaprotesti: mikä hitsin ansa?). Hei, minä keksin, minä keksin, kuunnelkaas. Minä olen maailman tyhmin, tai ehkä kivoin. Kerran minä asuin talossa tai ehkä en. Hei nyt minä tiedän. Jos osaatte nukkua, soittakaa minulle nukkuessa ja kysykää millainen on unissakävely. Mutta en minä siihen vastaa. Mutta älä huuda puhelimeen. Muuten vastaan jos huudat, siis älä huuda. No olikin sellainen nauha, jolla oli nauha, ja sen nauhalla oli nauha, ja sillä nauhalla oli nauha, ja nauhalla oli mato, ja madolla oli tissi, ja tissillä oli pissi, ja pissillä oli hissi, ja hissillä oli vinssi ja vinssillä oli olkapäät ja sillä ei ollut mitään, tai ehkä olikin. Palataan nyt asiaan, tai ehkä on jo palattukin. Junalla näet, tai ehkä autolla, veneellä tai lentokoneella. Lentokoneella palattiin, koska se on nopea väline, tai ehkä se on hidas. Liittyy lentokoneesta, että jos on ihan räsä, se romahtaa heti, ja jos on ihan kuntoinen, se romahtaa vielä enemmän. Hei nyt minä keksin, tämä on hieno keskusteltta, jossa ei ole kattoa. No niin, nyt on loppu.
Minulla on valta, minulla on oikeus, minä otan sen!
No niin, olipa kerran. Olipa kerran. Siis olipa kerran olipa kerran. Ja vielä kerran olipa kerran. Tai ehkä ei. Mutta saattoi olla, mutta se ei kuitenkaan ole totta. Olipa kerran peikko, tai ehkä possu. En tiedä kumpi tässä tarinassa oli, tai ehkä molemmat, mutta en minä siitä tiedä. No niin, kerron tarinan, tai ehkä en kerro. Hei nyt minä tiedän yhden tarinan: olipa kerran prinssi ja prinsessa ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka. Tai en tiedä. Hei nyt minä tiedän tosi hyvän tarinan. Olipa kerran transformer, ja hän sanoi äitilleen: Osta minulle muuttoauto pesukoneen kera. Tai sittenkin se oli se norsu, joka sanoi: Osta minulle muuttoauto koska pesukone on painava. Hei nyt minä tiedän. Meillä on viinirypäleitä, jotka syötiin nyt. Ja ne viinirypäleet kasvaa puusta, vaikka ne tippuivat siitä äsken. Hei nyt minä tiedän, sanokaa pari sanaa tähän tarinaan. (Kaneli.) Olipa kerran Peikko-niminen poika, joka aina kertoi samoja sanoja tarinoissa, niin ettei sitä kukaan jaksanut. Mutta kaikki tykkäsivät Peikosta. Peikko kertoi siitä kaikissa tarinoissa. Loppu.
Olipa kerran, tai ehkä ei ollutkaan, pieni tyttö. Kai se sitten olikin. Ja sillä oli sellainen kamera ja Peikko, voisitko olla hiljaa. Ja Panu, lopeta tuo kirjoittaminen. Tai älä lopeta. Nyt kirjoita, mitä minä laulan. Ui, tuulisjää puolen kahtoon hemmetin lämmin (vaikka en kyllä ole kokeillut). Ui, tulen Rauman puskat. Aurinko iskunsa yllesuo maan, ylikuorma ----- kaunis virtaisuu aave lähti, onko likaa se? enhän laula, oenempäää. Na siinä oli tämänpäiväinen Pertti ja Purtti -show. Ja sitten tulee hienohelma ja opetus oli typerä ohjelma ja aion tehdä jotain kunnollista. Alan taiteilijaksi. Loppu.
Olipa kerran Peikko-poika, joka kakkasi aina housuun tai tämä meni näin että olipa keran Putu-poika, joka söi paljon jätskiä ja sitten hän näki pallukan, vihreän pallukan, ja kuoren Hän laittoi vihreän pallukan siihen kuoree. Ja sitten siitä tuli hirviö. (mörinää) ja siitä tuli hiruinen sota, sittaa sottaa, syötävää. Sitten tuli noita, joka sanoi saisinko noita hedelmiä ja sitten öö lynvläys tuli Udulle: hän hyppäsi katolle ja hyppäsi sateenvarjon kanssa sinne lumikinokseen. Ja sitten pallukka hämmästeli tai se hirviö, joka oli muuntautunut pallukasta. Ja sitten jostain kuului avunhuutoja Ja sitten Knikke Knatterton juoksi sinne avunhudon suuntaan. Sitten siellä juoksi mys rosvo Rudolf. Seltä tuli myös kreivitär Majoleena ja kreivi. Ja sitten tuli myös sieltä transformer samaan suujntaan kuin Nikke Knatterton. Ja sitten oli kiva juhlia: shamppanjaa, tippaleipää, no en tiedä mitä mutta juhuu! Loppu. The end. Tai ehkä ei the endiä.
Olipa kerran. Eiku ei, älä kirjoita Olipa kerran.
Pieni vihreä puu seisoi sinisen maatalon pihalla. Puu oli elänyt yli sata vuotta tämän suvun talon pihalla ja se oli kuullut sata vuotta vanhojen naisten voivotuksista lasten iloisiin kirkaisuihin koko elämänsä ajan, mutta nyt sen aika oli tullut. Se oli vanha ja se oli pakko kaataa. Hän ei surrut sitä ollenkaan, koska hän tiesi, että se oli oikein. Hän kuoli. Hänet hakattiin ja vietiin polttopuuksi. Niinpä tämän puun tilalle kasvoi uusi pieni vaahteranverso. Tämä vaahterapuu ei ollut maineensa veroinen, sillä se ei ollut tammi, niin kuin se yli satavuotias puu. Eräänä päivänä tämä vaahtera lensi taivaaseen, ja sen lehdet alkoivat palaa ylhäällä, ja ne lensivät tuhansina osina ympäri maapalloa. (Voi ei.) Kaikkialla alkoi palaa. Ja näitä liekkejä ei edes vesi pystynyt pysäyttämään. (Voi voi.) Maailma oli tuhoon tuomittu. (Voi voi voi!) Mikään ei enää voinut pelastaa, kaiken kukkuraksi aurinko tippui keskelle Suomea (VOI VOI VOI!) eli Kajaaniin, mutta mitä se ihmisiä haittasi, kun kaikki olivat kuolleet. Tai yksi ihminen oli, mutta se asui Helsingissä. Tai oikeastaan Saarenmaalla, mutta mitä väliä sillä oli. En minä muista sen tytön nimeä. Eikun hetkonen, sehän on Amanda. Ja minä olen se tyttö, enkä muista, missä asun. Ja se Amanda pelastui ja teki lapsia hyeenan kanssa, sillä sekin oli pelastunut, ja siitä tuli uusi kansa. Sen enempää minä en tiedä, koska Amanda eli minä kuolin. Maailma oli viimeinkin tuhoon tuomittu, kun koko kansa tippui järveen. Ja maailma pimeni.
Olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran. Olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran. Siis olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran. Olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran. Olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran kerran kerran kerran. Tai eipä ollutkaan. Oli varmaan sittenkin kerran. Olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran. Siis jatketaan. En mä tiedä, miten jatkaa. Pitää kirjoittaa, piipiipii, en kuitenkaan pysty siihen. Hei nyt minä tiedän, tarvitsen kolme kenkäparia. Nyt minä lasken yhteen: yksi, viisi, nolla neljä viisi. En minä laskenut yhteen. Hei nyt minä tiedän, tai en ehkä tietänyt. Nyt minä sain ehkä tietää, tai mitä en ennen tiennyt, tai sitten tiedän kaiken, tai en tiennyt. Olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran. Olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran. Ehkä oli kerran, mutta Olipa kerran, olipa kerran, siis olipa kerran kerran. Olipa kerran, ehkä, en tiedä. Kerran oli ainakin. Hei, punainen planeetta. Anna anteeksi eno että katosin sanomatta sanaakaan. En jaksa laulaa. En ehkä sietänyt silakan hajua.
Olipa kerran possupoika, joka sanoi aina vastaukseen röh. Ja sitten tuli transformers, sellainen joka muuttui rekaksi. Ja sitten ammuttiin transformerin pyssyllä. Hei, punainen planeetta. Anna anteeksi eno että katosin sanomatta sanaakaan. En jaksanut yhtään laulaa punaista planeettaa. Olipa kerran norsunpoikanen, ja se söi paljon vadelmaa. Eräänä päivänä tapahtui kummia. Hän soitti puhelimeen Knikke Knakkerttonille että näpit irti meidän äitylistä. Mutta kelataanpa vähän enemmän. Jori sitten menee ja pissaa jäätelöautomaattiin. Transformers osti vaniljajätskiä. Transformer kuoli ja halvaantui samanaikaisesti. Ja sitten transformers meni taivaaseen. Sitten laitettiin sukset jalkaan. Ja monot tietysti ennen suksia. Mutta sitten mentiin kenkäkauppaan. Mutta miksi joku sanoo: apuaa, apuaa, apuaa? Vai oliko se silleen että Aku-setä sanoo: kiikuttakaa tuo korppukasa oitis? Mutta oikeasti se meni näin että transformers kiikkui kadulla ja sen päälle heitettiin tuota suklaavanukasta. Ja siitä tuli hirmuinen sota sen tyypin kanssa, joka heitti sitä suklaavanukasta. Mutta nyt sanotaan että näpit irti meidän iskylistä. Loppu. The end.
Tämä karhu on tosi vaikea kiivettävä. No niin, nyt olen katolla. Tervetuloa viikon luontoääniohjelmaan. Minä olen Kaneli Jyrki ja koitan tulla toimeen. Ensimmäinen ääni on napakettu. Sitten toinen viikon luontoääni on Utu: minä en jaksa, minua väsyttää niin saatanasti, ei tästä tule enää mitään. Seuraavaksi viikon luontoääni, tämä tuota lentokanlei: kikikikikikjäkjäkjä (kimeällä). Ja sitten pitää huutaa herrajumala voi ei. Nyt on Panun luontoäänen aika: Ehkä mä, totani. Sitten on viimeinen luontoääni, sinipeikko: äyväy. No niin. Ja nyt tämä loppuu, tämä luonto-ohjelma ja radio-ohjelma ja ei jaksa enää.
Onpa kerran Peikko-poika, tai ehkä ei ollut, mutta en minä Peikko-pojasta välitä. Perunat, parunat, porkkanat. Korvaan sattuu myös, kirjoita muistiin. Joo ja korva on palanut ehkä porkkanalla. Porkkana on tulitikku, peruna on rumpusoitinkapula ja muita soittimia ei ole. Tämä on hepokattinäytös, hoppotihoppotihoi. Muuten isi, tämä saattaa olla joku tietoinspiraatio, mutta tämä ei ole. Tämä ei ole, kun tämä ei ole. Omppo on tietenkin tuo hieno soitin, tamburiini. Loppu, loppu, loppu. No niin, alkaa.
kk: Ou jea beibe... ou jea, Hennan suklaat. Vedän ne vessanpiipusta! (taustalla: eiiii... eiiii....) Mä piilotin ne. Olipa kerran tyhmä lamppu. (taustalla: olipa kerran tyhmä lamppu.) Se kuunteli kuulokkeista aina hyvää musaa. Peikko, älä häiritse! Olipa kerran talo. Peikko, voisitko yhä olla, niinku vähän. Talossa asui nuori poika, jolla ei ollut tissejä. Eikun sillä pojalla ei ollut tissejä. Eikä poika mennyt humalaan, kun sillä oli tissit. Poika inhosi koulun vapaapäiviä. Hän oli lukuintoilija ja hyvä matematiikassa. Toisaalta hän ei kyllä osannut lukea yhtään. Tällä pienellä pojalla oli vielä pienempi poika - pikkuveli, jonka nimi oli Pöhkö-Peikko. Pöhkö-Peikko oli hyvin ärsyttävä. Mutta koska kirjoittajan mielestä Pöhkö-Peikko on ärsyttävä kirjoittaa, kutsutaan häntä vain Peikoksi. Elikkä Peikko oli matematiikkaintoilija ja osasi matematiikkaa jonkin verran. Hän tykkäsi isoveljensä Udun kanssa, jolla ei ollut tissejä, nipistellä ja kuristella Henna-tätiä. Ja aina, kun he tekivät niin, he huusivat: "voivoivoivoi" ja Henna huusi: "eieieiei." Mutta eräänä päivänä Henna ei enää tullut kirkon eteen kiusattavaksi. Henna oli mennyt herra kreivi Panun kanssa kihloihin kirkkoon sisälle. Mutta sitten Peikko ja Utu tekivät suuren rynnäkön ja kaikki kirkon ikkunat menivät rikki. Nyt te varmaan ihmettelette, miten kaikki kirkon ikkunat pystyivät menemään rikki. Siksi että kirkossa oli vain yksi ikkuna, ja he tulivat sen läpi. He hyppäsivät ikkunasta Hennan päälle. Hei, näytelkää se, mitä mä sanoin. Henna kirkui "ääää!" ja Peikko hyppäsi uudestaan ikkunasta. Mutta äkkiä Henna sanoi: "Grrr!" ja Peikko ja Utu pelästyivät niin kauheasti, että lähtivät lipettiin. Eikä Hennaa ja kreivi Panua sen jälkeen enää nähty, mutta minä voin kertoa, että he muuttivat Turkuun. Äkkiä Utu ja Peikko alkoivat tanssia IgglPiggliä. Mutta he nauroivat niin paljon, että kaatuivat nenälleen kiveen, ja molemmat kopauttivat päänsä kiveen, ja molemmat menettivät muistinsa. Utu kysyi Peikolta, kuka hän on, ja Peikko kysyi Udulta, kuka hän on. Ja molemmat vastasivat: "Kuka olet?" Sitten he kysyivät toisiltaan: "Kuka minä olen?" Ja Peikko kutsui Utua Eliakseksi eli Eltsuksi, ja Utu kutsui Peikkoa Mateksi. Ja niin he lähtivät kävelemään kohti kauppaa. Shh! Pitää oottaa. Mutta äkkiä Elsu lähti ja Matte jäi yksin. Elsua ei sen koommin nähty. Mutta Matte muutti kaatopaikalle ja tuli humalaiseksi, vaikka oli pieni poika. Hän joi kotikaljaa ja meni känniin monta kertaa viikossa; hän asui roskalavalla ja kulki ryysyissä. Tarinan opetus on: älä kiusaa Hennaa. Eikun ei, opetus on: (ei "älä kiusaa Hennaa") että kauppa se on, joka kannattaa.
Jostain syystä Peikiä väsytti paljon. Hän yritti aukaista painavia silmäluomiaan. Hänestä tuntui, että joku oli pannut niiden päälle yön aikana pari punnusta. Siinä, kun hän vähän sorkki silmiään, hän ymmärsi, että niissä oli rähmää, ja sitten hän mietti itsekseen: "Minulla taitaakin olla silmätulehdus." Peik ei olisi millään jaksanut lähteä apteekkiin, koska silmätulehdusta hoidetaan apteekista saatavilla silmätipoilla. Siksi Peik soittikin kaverilleen Elmolle: "Hei. Minua laiskottaa. Voisitko käydä hakemassa apteekista silmätippoja?" Ja siihen Elmo vastasi: "Sinä tarvitset reseptin. Mene lääkäriin." Äkkiä Peik tajusi, ettei häntä väsyttänytkään enää yhtään. Ja pitäen kuntoiluhenkeä yllä hän päätti rämpiä lumen läpi lääkäriin. Lääkärissä lääkäri sanoi: "Sinulla on silmätulehdus." Peik sanoi: "Tiedän." Lääkäri ehdotti, että voisi antaa Peikolle reseptin. Peik vastasi tietenkin myöntävästi: kuka nyt haluaisi olla hoitamatta silmätulehdusta? Lisäksi se on erittäin tarttuvaa, lääkäri ilmoitti. "Pidetään mielessä", Peik sanoi. Sitten Peik lähti apteekkiin. Valitettavasti resepti lensi tuulen mukana. Sitten Peikko otti taskustaan Pokemon-pallon ja sanoi: "Matkaan, Staravia!" Ja pallosta tuli sellainen hassu lintu-Pokemon, jonka ulkonäön voitte tarkistaa bulbapediasta. "Nappaa resepti!" Peik huusi Staravialle. Staravia taisi ymmärtää vähän väärin ja lensi lähimmän kirjakaupan keittokirjahyllylle. Silloin Peikko piteli päästään kiinni ja liikutteli jalkojaan, niin kuin Pokemon-animen hahmot yleensä silloin, kun ne ovat hätääntyneitä, ja huusi: "Ei, ei! Väärä resepti!" Staravia lähti äkkiä oikean reseptin luo, mutta sitten häntä vastaan tuli Gary. Gary sanoi: "Minä haastan sinut, Peik!" Mutta Peik vain juoksi Garyn ohi ja huusi ohimennen: "En minä nyt ehdi, pitää saada resepti kiinni (ja Staravia)." Gary jäi vihaisena seisomaan paikalleen, ja Peik sai reseptinsä ja Staraviansa kiinni. Staravian hän pyysi palloon ja reseptin hän laittoi taskuun ja lähti vihellellen apteekkiin. Sieltä hän sai reseptin avulla lipukkeita kuumiin lähteisiin ja silmätipat. Myyjä sanoi, että äskeinen ostaja oli saanut lipukkeita kylmiin lähteisiin. Hän ei ollut ollut yhtä onnellinen. Sitten Peik lähti iloisesti kotiin. Siinä se oli.
Tiedättekö te yhdestä eläimestä, joka asusti vuorilla? Siitä keksittiin Pokemon nimeltä Palkia. Mutta eräänä päivänä se katosi teleporttiin. Se oli tullut toisesta ulottuvuudesta ja haki ihmeoliota, josta keksittiin Pokemon nimeltä Palkia. Tätä porttia meni suojelemaan Azelf, Uxie ja Mestrip. Siellä oli yksi toinenkin eliö, siitäkin keksittiin Pokemon nimeltä Dialga. Oli pimeäkin portti, jonka sisällä oli Giratina-maailma, jossa oli Giratina. Nämä kolme eläintä, jotka oli nimitetty Pokemoneiksi, hallitsivat koko maailmaa, mutta paha Galactic-ryhmä aikoi saada heidän voimansa. He yrittivät saada Azelfin, Uxien ja Mestripin ansaan yhteen koneeseen, mutta oli yksi mestari, joka oli saanut paljon hyviä eläimiä, ja aikoi pelastaa Palkian, Dialgan ja Giratinan olennot ja estää Galactic-ryhmää. Kouluttaja meni Galactic-ryhmän salaiselle tukikohdalle ja voitti Galactic-ryhmän pomon ja sai häneltä mestaripallon, johon tulee aina nuo tuon maan olennot. Hän voitti yhden toisenkin Galacticin homman ja hän vapauttaa Azelfin, Uxien ja Mestripin, mutta se oli ansa, ja nämä teleporttasivat suoraan Galacticin ryhmän pomon luokse vuorille, mistä oli löytynyt nuo kolme legendaarista Pokemonia. Pokemon-mestari lähti nopeasti vuorille päin. Hän olikin siellä jo aika nopeasti. Hän tuli sinne paikkaan missä Galacticin ryhmän pomo oli. Oikeastaan Galacticin ryhmän pomo oli vain tahtonut saada kiinni Palkian ja Dialgan, mutta ei Giratinaa, mutta vahingossa kutsui senkin. Giratina kaappasi hänet omaan maailmaansa ja sitten uljas Pokemon-mestari lähti kaappaamaan Giratinaa. Hänen piti voittaa siellä vielä Galacticin pomo uudestaan, mutta se olikin helppoa. Sitten hän tuli yhteen paikkaan, jossa Giratina kokoontuu juuri sinä aikana. Yhtäkkiä Giratina suhahti ohi ja tuli sen eteen. Tuo Pokemon-mestari satutti Giratinaa magnezonella ja kokeili kaikkia Poke-palloja, mutta ei saanut sitä mihinkään muuhun paitsi mestaripalloon. Ja sitten, kun hän oli saanut, tuli teleportti juuri siihen paikkaan, jossa Giratina oli juuri ollut. Hän meni siitä läpi. Sitten Cynthia tuli perässä, ja sanoi tuolle uljaalle Pokemon-mestarille: "Jos sinä voitat liigan, voit vielä mennä hakemaan Dialgaa ja Palkiaa, mutta nyt minä olen tämän portin edessä." Sitten hän lensi kaupunkiin ja siellä hän tallensi koko pelin.
Keksi meksi mutsi kun täällä maailmassa on mutsi koska Kaneli on sanonut. Mä olen mutsi. Bugi zegi moki muki nuni neni nuni nenä mutsi kema sekkum mukiubus sekoma situtu nakuta mekuti totiti metiti totiti mekummisi sokovis zugo (se tarkoittaa että "olen hyvä") byytuk nuku eetä ui ui sä kirjotit ui et enää mitään kirjota muistiin.
Pikku tyttö oli metsässä pienen pojan kanssa ja hiipi. Koska hän halusi oikeestan poika joka ryösti melkein äiti vei sen äidin taloon. Kuinkahan yksin viik! Se itkee siellä metsässä kun se on yksin. Sen äiti hakee sen sieltä. Ei mitään sitten.
Lintu joka oli pieni, olkaa hyvät syötävää, Kaarna, sekuma. Sellasta tarinaa se oli.
Olipa kerran pieru, ja se pieru tuli K:n pyllystä.
Pieru joka oli vedes, ja hännällänsä koputtaa. Ja ruusunmarja on pikeltää. Ja hännällänsä kuivuttaa. Loppu.
Hännällänsä kuivuttaa, ja pitsaa niillä jotka haluaa. Ja pieru menee torilla. Ja pieru meni torille.
Olipa kerran pyssy, jolla voi ampua. Sitten sitä käytti yks hemmo, joka ampu pari miestä. Ja sitten se löysi konekiväärin maasta ja tappoi kolme naista, eli yhteensä viisi ihmistä. Sitten poliisit pidätti sen, ja sen rosvon nimi on Musta Pekka. Sitten se joutui vankilaan, mutta karkas sieltä vessanpöntöstä. Ja sitten se teki rikoksen ja varasti mun omaisuutta! (Hei ole sinä hiljaa siellä sivussa.) Sit se meni töihin ja jäi bussin alle, ja hautajaisissa se sai potkut. Ja nyt se sama haamu kummittelee tiistaiöisin siellä sen työpaikassa. Sen haamun tulon huomaa kolmesta merkistä: ekaks valot vilkkuu päälle ja pois, tokaks puhelin soi mut siel ei oo ketään, sitten se haamu tulee bussilla, jonka alle jäi. Ja sitten se nappaa sen, joka on sen urassa sillä hetkellä ja tappaa sen. Sen pituinen se, kaikki hyvin, loppu hyvin!
Olipa pieru kerrollansa ja kakka oli siellä, se tuli pöntöstä.
KAARNA OLI METSÄSSÄ. SIELLÄ OLI NUPPINEULA. SIELLÄ OLI TAULUKKOPYSÄKKI. OLI KATTO KUPOLINA. HAUSKAA OLI SILLÄ MATKUSTAJILLA. URHEILUKENTÄSSÄ OLTIIN JA KUN AMPUU, KUOLEN. OLI KIVAA, TOSI KIVAAKIN. KAIKKI OLI VENÄJÄÄ. IHAN PIKKURUINEN PUPPELOO POPPELOO PEPPI. PUKKA-POSSU. OLI KIVAA METSÄSTYKSESSÄ MARJASTUKSESSA UIMASSA.
OLIN JOSKUS OLLUT RIIKAN LUONA. OLI KIVAA SIELLÄ MATKUSTAJILLA, OLI KIVAA BUSSISSA, KUN OLTIIN HYVÄLLÄ PÄÄLLÄ. OLI KIVAA. KAIKKI OLI URHEILUTTAVAA. OLI METSÄSTYKSESSÄ HARJONTA. MINÄ PIDIN OIKEASTI LASIKUPOLISTA. OLI KATTO HUONEENA. HAUSKAA OLI MATKUSTAJILLA. OLI KUPOLI. VALMISTA SE ON, KIRJOITUS.
Kerran kauan sitten eli pienessä mökissä hyvin pieni ja hassunkurinen eukko. Eukko oli muuten oikein kiltti, mutta aina sunnuntaisin eukko söi ainakin seitsemän lehmää. Ja kun eukko oli syönyt lehmänsä, häneltä pääsi ilmoille maailman suurin röyhtäys. Hänen vatsansa pullotti kuin aurinko, ja hänen suupielistään valui kuolaa ihan vesiputouksena. Mutta kuten sanoin, muuten eukko oli kiltti. Hän antoi aina villasukkia lapsille, jottei näiden jaloille tulisi kylmä. Joskun villasukkia saattoi olla niinkin paljon, että lapset panivat niitä myös käsiinsä, korviinsa ja joskus jopa navan lämmikkeeksi. Mutta suuhun lapset eivät villasukkia panneet, sillä ne olivat vähän liian karvaisia.
Olipa kerran suuri suuri kaupunki ja kaupungissa oli sievä talo. Talo oli koristeltu narsissikukilla ja hienoilla tapeteilla. Talossa asui pieni poika isänsä kanssa. Kerran he menivät retkelle metsään. Siellä pikkuruinen poika sanoi: "Isä, mikä tuo laulu on?" "En kuule mitään laulua", vastasi hänen isänsä. "Kyllä minä kuulen jotain", pikkuruinen poika sanoi. Sitten he menivät keräämään kukkia pikku pojan äidille. Tunnin kuluttua he sitten palasivat kotiin. Siellä äiti odottikin jo. "Sinä saat antaa kukkakimpun", sanoi isä pojalleen. "Saanko kysyä, mitä kukkia tässä on?" "No, mene nyt antamaan ne äidille, niin kerron." "OK." Sitten poika vei äidilleen kukkakimpun. Sitten hän meni kohteliaan näköisenä isänsä luo ja nyt isä kertoi: "Tuossa oli narsisseja, hienoja keltaisia narsisseja. Sitten siinä oli myös hienoja sinisiä kukkia. Ne ovat kissankelloja."
Babibuu, mekko noituu. Koru lentää näytölle. Ja sitten syödään parasta kakkaruokaa. On linnut lentävinä. Ja sitten syödään parasta lempikanteleruokaa. Ja puuron syö Liekki. Minä olen Kaarna ja minulla on päällä isosiskoni mekko. Isosiskoni nimi on Kaneli. Babibuu, babibuu, noidun sammakon. Ja sitten kantele räksyttyy, ja ovet lentää auki! Noidun valtakunnan. En enää tohtinut tehdä sitä muille. Ja sitten heitän korun. <Heittää korun, pläts> <Heittää korun uudestaan, pläts> Hihihii! Olen mestari! Loppu.
Olipa kerran kala.
Olipa kerran kuningas. Sen pituinen se.
Se. Sen pituinen se.
Mi. Sen pituinen se.
Oli hiljainen kevätilta Lontoossa. Mr. Houston istui nojatuolissaan siemaillen varsin erinomaista teetä ja katseli yön viimaa. Yhtäkkiä ovelta kuului koputus. Houstonin juoksupoika saapuu huoneeseen ja sanoo: "Taas pormestarin talo on tulessa!"
Houston vastaa: "Se on jo kolmas kerta tänään!" Juoksupoika toteaa: "Eivät taida moiset oppia." Houston puistelee päätään ja siemaisee teetään mietteliäästi.
Houstonin pöydällä olevat veropaperit kertovat Houstonin olevan pahasti velassa valtiolle. Houston vilkaisee papereita ja heittää ne roihuavaan takkatuleen. "Vie minut pormestarin talolle!"
Houston nappaa hämäränharmaan ratsastusviittansa ja heilauttaa sen harteilleen. Ulkona on pimeää ja purevan kylmää, kun Houston ja juoksupoika astuvat ulkoilmaan. Kovassa kiireessä he kulkevat läpi puutarhan, ohittavat leipurin ja saapuvat kadulle.
Olipa kerran katu. Se katu oli tosi surullinen, kun sillä ei ollut käyttäjiä. Kerran kuitenkin kadulle astui elävä pupu ja katu tuli siitä iloiseksi, koska se oli käytössä. Sitten pupu päätti tehdä kadulle pesän, ja sitten kadulla oli aina käyttäjiä <3 Kadulle tuli kokonainen pupuyhdyskunta ja katu oli onnellinen.
Sen pituinen se.
Olipa kakka, joka pissasi kerhossa lattialle. Kakan tuli huolehtia kakasta. Siksi se uskaltautui kuolemaan hienolla tavalla, jonka takia sitä pissattiin silmään ja toisaalta pissa kuivui silmään. Todellisuudessa se oli kakkaamassa ja pissaamassa ja kakkaamassa naapurinsa pihalle. Siihen tuli poliisi, joka huomautti kakasta kakalle.
Olipa kerran prinsessa, joka toivoi ei oikeastaan mitään. Prinsessan itte oli sinä (kuulija), sinä tiedät, että kyse itte keisarista oli valtakunnan sinä. Silloin itte keisari kuoli, koska se ei hypännyt kaivoon sinä edellä. Itte keisari oli vakuuttunut siitä, että sinä olet itte keisarin sinä. Sen pituinen laukaus.
Pikalinkit: