(toiminnot)

hwechtla-tl: Konkreettisia hankaluuksia

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Ongelmia on monenlaisia, pyöreitä ja littuskaisia.

Joo. Siis. Usein ihmiset luulevat konkreettisiksi, ulkoisiksi ongelmiksi sellaisia, joita ei edes olisi olemassa, jos he eivät kiinnittäisi niihin huomiota. Yritin miettiä, miksi näitä ulkoisia tekijöitä kutsutaan jos niitä ei varsinaisesti koeta ongelmiksi. Päädyin tähän "hankaluus"-sanaan.

Viikonlopun koulutuspaikassa on kaksi hankaluutta: putket ovat siellä rikki, joten vettä ei välttämättä riitä ihan ylettömästi (ilmeisesti kuitenkin juotavaksi, joten ei tarvitse kantaa) eikä patjoja ole riittävästi ihmisten nukkua. En nyt voi ihan mennä vannomaan miten käy, mutta yleensä tällaisista konkreettisista hankaluuksista on enemmän hyötyä kuin haittaa sosiaalisessa mielessä. (Jälkikäteen: ei ollut juuri haittaa, suurin osa oli korjattu ja joo.) Se, että yhteistoiminnalle on oikeasti jokin tarve eikä sellaista tarvitse pakolla keksiä, on tärkeää ryhmän tunnelmalle.

Samasta syystä ihmiset näivettyvät yhä enemmän yrittäessään kahmia omakseen asioita, jotka voisivat jakaa. Oma omaisuus on tarttuvaa: jos toisilla on omaa (eikä lainattua, joskus vapautuvaa), sinäkin tarvitset oman. Jos taas saat tavaran tyhjästä, on helppoa antaa vanha samaan tapaan pois...

kategoria: elämäntavat kategoria: keskeneräiset


kommentoi (viimeksi muutettu 15.01.2009 09:02)