Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Olen pitänyt itseäni jo pitkään erityisen rehellisenä ihmisenä. Puhun suorempaan kuin useimmat ja minulla on vähemmän salaisuuksia kuin oletan useimmilla ihmisillä olevan -- tai oikeastaan se, mitä tiedän tarkasti, on, etten katso salaamisen arvoisiksi monia sellaisia asioita, mitä jotkut muut katsoisivat. (Äärimmäinen rehellisyys ei ole niinkään palvelus ympäristölle kuin itselle --.)
En ole juurikaan tullut ajatelleeksi asiaa sen tarkemmin. Olen ehkä alitajuisesti välttänyt miettimästä koko juttua liian tarkasti. Mutta olen sitä mieltä, että minulla on kaikesta rehellisyydestäni huolimatta valehtelijan identiteetti. Elokuvissa ja (tosielämän) tarinoissa identifioidun aina huijariin: siihen henkilöön, joka syystä tai toisesta pitää tai joutuu pitämään yllä jotain valhetta. En lähes koskaan tunne lynkkausmielialaa valehtelijaa kohtaan muuten kuin hartaassa toiveessa päästää onneton sosiaalisista tuskistaan.
Puhun aina ihmisille siitä, kuinka vältän valehtelemista yksinkertaisesti siksi, että se on niin helvetillisen rasittavaa. Joidenkin ihmisten sanomisia pidetään niin yhdentekevinä, ettei ole väliä, valehtelevatko he vai eivätkö. Näitä ihmisiä kadehdin. Joillekin ihmisille valehtelu on helppoa ja luonnollista. Näitä ihmisiä pelkään.
Kaikki totuudesta poikkeaminen ei ole kunnolla valehtelemista. Valhe, josta ei voi jäädä kiinni, on pikemminkin tarina. Valhe, johon itse uskoo, on itsepetosta. Epäilen, että ihmiset, joille valehtelu on helppoa, elävät itse asiassa jotenkin harhaisessa maailmassa.
Oma valehteluni on yleisempää kuin toivoisin sen olevan. Kerron usein juttuja, ja niiden hauskoiksi tekemiseksi valehtelu on usein helpoin keino. Mutta pieni valhe johtaa suurempaan: jos on keskustelun vuoksi kertonut jotain, mikä ei pidä paikkaansa, joku muu saattaa keskustelun vuoksi kysyä siitä lisää. Tällöin on sosiaalisessa tilanteessa, jossa joutuu joko suurentamaan valhettaan tai rikkomaan keskustelutilanteen.
Taidan itse asiassa valehdella tosi helposti asioissa, joista ei voi jäädä kiinni, kuten unistani kertoessani. Joskus valehtelen vahingossa asiassa, jonka voi tarkistaa. Tällöin pidän itseäni tyhmänä. En muista, että olisin pyrkinyt valheella mihinkään varsinaiseen henkilökohtaiseen etuun. Joskus tosin pimitän tekojani, joista en halua joutua vastaamaan keskustelukumppanilleni (kertomatta jättäminen). Mitä pidän tällaisen vaivan arvoisena, riippuu arviostani siitä ihmisestä, jonka kanssa puhun. Uskon ja toivon, että muilla ihmisillä on ihan yhtä lailla tapa ja tarve tähän, mutta sitä on vaikea varmistaa.
Olen silti aidosti sitä mieltä, että kiertäminen on parempi keino epärehellisyyteen kuin valhe ja että valhe kannattaa paljastaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ongelma on se, että tiettyjä valheita ei välttämättä paljasteta koskaan. Olen muiden ihmisten puheita kuunnellessani aika tarkka huomaamaan, mitä tarkalleen ottaen he ovat luvanneet ja väittäneet ja mitä ovat olleet lupaamatta.
On yllättävän vaikeaa olla täydellisen rehellinen, ja yllättävän vaikeaa purkaa valhe. Molemmat ovat taitoja, jotka vaativat todellista harjoittelua. Ne vaativat sanontoja, joita on vaikea käyttää oikein, kuten "itse asiassa olen väärässä" ja "jos tarkkoja ollaan..." Ystäväni huomautti, että valehtelemista voi kutsua "liioitteluksi". Tavallaan olennaista on jotenkin asiaa painottamatta saada keskustelukumppanit ymmärtämään, kuinka luotettavaa sanottu on tai miksi valehtelu tapahtui.
O___O: ei hajuakaan mille sivulle olen joutunut, mutta olen NIIN samaa mieltä.
valehtelu on kauheaa ja stressaavaa mutta tulen aina valehdelleeksi vahingossa. ja siis ihan pinistä mitättömistä asioista
atehwa: Jepjep :S Ja sivusto on minun nettipäiväkirjani.