Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Ah, taas joudun kehittelemään uutta (ja mahdollisesti epäintuitiivista) terminologiaa selittääkseni tarkoitukseni. "Lupaus ja läheisyys" ovat kahden ihmisen tapoja kiinnostua toisistaan ja rakentaa yhteisyyttä, ja ne tarkoittavat tällä sivulla suunnilleen seuraavaa:
Ja nyt: useimpiin suhteisiin tietenkin sisältyy molempia. Useimmat suhteiden alut perustuvat molempiin. Mutta tällä sivulla tarkastelen näitä pikemminkin vastakkaisina, erilaisina lähtökohtina, kilpailevina voimina, sen mukaan, kumpi on voimakkaampi tai ensisijainen ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Kun olin pieni/teini, osasin tuskin edes kiinnittää huomiota lupauksiin. Katsoin jotenkin luonnolliseksi, että ei ole ihmisten asia päättää, kenestä pitävät tai eivät (penismonologi). Pidin itsestään selvänä, että toisiin ihastuminen oli kokeilevaa: jos toisen lähellä tuntuu hyvältä, kehittyy yhdessäolo ihastukseksi, ja on turha yrittää arvailla, miten käy, ennen kuin on kokeillut. Tästä paistanee myös läpi, etten ollut koskaan ihastunut mitenkään päättömästi, enintään ajatellut, että jonkun kanssa olisi mukavaa olla. Nykyään sentään tiedän paremmin, ketkä kiihottavat minua; nuorena minulla ei ollut edes tuota vihjettä siitä, kehen olisin ihastunut.
Mutta pikku hiljaa aloin tajuta, että olisi paljon kätevämpää tietää, kenet haluaa. Jossain vaiheessa - itse asiassa muistaakseni miettiessäni, miten romanttinen rakkaus esiintyy Ameliessa - älysin myös, että jos panostaa tunteellisesti johonkuhun, saa helposti paljon vastineeksi. Minulle valkeni, että kokeilemiseen verrattuna on paljon helpompaa ensin tiedottaa ja sopia kiinnostuksesta ja sitten selvitellä yhdessä, tuleeko jutusta mitään, kun tahtotila on jo selvitetty. Sen toki tiesin alun perinkin, että useimmille on minua helpompaa ihastua etäältä.
Tähän mennessä olin jo ehtinyt sitoutua moneen ihmiseen, ja oikeastaan kaipasin ihan romanttisten implikaatioiden vuoksi tilannetta, jossa voisin luvata kaiken maan ja taivaan väliltä jollekulle. Näihin aikoihin opin myös, että ne, jotka pitävät tällaista lupaamista kaiken ytimenä ja lähtökohtana, saattavat olla epätoivoissaan, kun sopivaa kohdetta ei löydy. (Lisäksi tietysti vielä torjutuksi tulemisen pelko aiheuttaa omat vaikeutensa, mutta vaikeus ei ole vain siinä, että löytäisi jonkun, joka haluaa sinut: vaikeus on myös löytää joku, jonka itse haluaa. Seksuaalinen halukkuus.)
Nykyään minulla on sellainen tunne, että alan oikeasti ymmärtää ja nähdä, miten tahdonilmauksiin, lupauksiin, perustuva lähentyminen toimii. Osaisin käyttää sitä hyväkseni, jos haluaisin (latelemalla valheita siitä, kuinka paljon toista tarvitsen) ja minun on sääli ihmisiä, jotka pelkäävät kokeilla läheisyyttä sellaisenaan. Näen usein, mitä kukin toivoo, vaikkei sanoisikaan sitä ääneen, ja ymmärrän, miksi ihmiset eivät sano ääneen sitä, mitä eivät sano. Ja mielenkiintoista kyllä, tämä lähinnä vähentää kiusausta toisten hyväksikäyttöön: silloin, kun ei osannut sitouttaa ihmisiä itseensä, oli enemmän iloa siitä, että joku ylipäänsä osoitti kiinnostusta - nyt, kun ymmärtää paremmin, miten saa ihmiset kiinnostumaan itsestään, on vastuullisempi olo siitä, että oikeasti yrittää noudattaa sydäntään siinä, mitä sanoo.
Mutta kun nyt olen yhä kasvavassa määrin tajunnut lupauksen merkityksen, sen, kuinka tärkeää useimmille on tietää, että heitä halutaan, olen pikku hiljaa hukannut alkuperäisen ajatukseni. Olen unohtanut, että ihmisiä ajaa myös raaka halu, mahdollisuus läheisyydestä ja sen kaipuu. En vieläkään tajua, miksi ihmiset - vaikka useimmiten toivovatkin kaikenlaista tulevasta - silloin tällöin osaavat heittäytyä, niin kuin itse pidin luonnollisena, ottamaan vastaan hellyyttä sellaisenaan, vailla aavistusta mistään muusta kuin juuri tämän hetken tunteesta. Onko kyseessä jokin eri ihmistyyppi, johon itsekin kuulun, vai onko joitain tilanteita, joissa pelokaskin ihminen tajuaa, että kaikki läheisyys, mitä saa, on pelkkää plussaa? Miten voin viestittää ihmisille, että minulta on helppoa saada hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä?
Sillä oikeastaan pidän edelleen läheisyyttä, kosketuksen kaipuuta ja himoa, jotenkin aidompana perustana ihmisten lähentymiselle kuin toiveita, toisen ihannointia ja luottamusta toisen sanoihin. Minusta olisi paljon suoraviivaisempaa ja helpompaa, jos ihmiset ottaisivat läheisyyttä sieltä, mistä sattuvat saamaan, eivätkä sieltä, mistä sen onnistuvat "neuvottelemaan". Ja olisi paljon, paljon avarampaa antaa läheisyyttä kaikille, joiden lähelläolo tuntuu hyvältä, kuin vain niille, jotka lupailevat jotain vastineeksi (universalistit ja symbiotistit).
Myös kokemuskateus tästä aiheesta kalvaa minua jonkin verran. Haluaisin useammin olla tilanteessa, jossa minusta ollaan kiinnostuneita sen vuoksi, että tunnun mukavalta, eikä sen vuoksi, millaista tunnustusta / sitoutumista minulta voi saada. En ole itse mielestäni pihi antamaan; miksi ihmisten pitäisi yrittää turvata etujaan minulta? Tai ehkä kyse on vain siitä, että olen niin nysväke: ehkä suora hellyys, suora seksi ja suora läheisyydestä nauttiminen on vain niille, jotka osaavat olla analysoimatta tätä kaikkea ja jotka luonnostaan pystyvät viestittämään, että heidän kanssaan on helppoa saada tyydytystä. Tai, mikä vielä älyttömämpää, ehkä olenkin liian arvokas: ehkä jokainen, joka puuttuu minuun, alkaa toivoa yhteistä tulevaisuutta kanssani, vaikka nauttisikin jo siitä, mitä sattuu saamaan.
Tai sitten en vain osaa ilmaista itseäni, enkä vieläkään oikeasti tiedä, mitä haluan.