Toiminnot
Sivusto
Aika: 7. Sarenith - 10. Sarenith
Ihmisen lupaus päätyi neljän kaapatun, nyt vapautensa omiin käsiinsä ottaneen, miehen käsiin. Taistelu perämies Pluggia vastaan oli voitokas. Laiva ajettiin Ricketyn salapajalle, Kuumemeren laidalle, jossa laivaa lähdettiin muokkaamaan uuteen uskoon. Salapajan aluetta riivaa kuivuus ja eläinten hyökkäykset, jotka ovat vähintäänkin epäilyttäviä. Merirosvot päättävät ottaa asiasta selvää.
Dario sopii Ricketyn kanssa yksityiskohdista, jos he onnistuvat selvittämään kuivuuden syyt, tippuu laivan korjauksen hinta vielä hieman lisää. Morian käy jututtamassa Viirupöllön kapteeni Puunvertoa tilanteesta jossa nämä saapuivat pajalle. Puunverto kertoo portin olleen auki ja ajatteli olleensa tervetullut pajalle. Morian antaa vapaakapteenin olla rauhassa, mies vaikuttaa luotettavalta. Roku ja Mitaba käyvät kertomassa miehistölle suunnittelemastaan retkestä viidakkoon. Sandara jätetään komentavaksi upseeriksi heidän ollessaan poissa.
Dario suuntaa vartiotornille yhdessä "Mäyrän" kanssa. Kolme muuta saavat heidät kiinni tornin läheltä. Tornilla on hiljaista, lukuunottamatta pahkasika perhettä, jonka Mitaba houkuttelee pois tornin luota. Näin vältytään taistelulta mutta yllätyksiltä ei vältytä Darion astuessa ansaan, joka on lävistää hänen päänsä. Kuitenkin nopea liikkeinen nuorukainen selviää ehjin nahoin. Ansaan on viritetty miehen ruumis, mikä on maalattu valkoiseksi ja tämän suolet on levitelty aurinkoa muistuttavaan muotoon. Roku kiipeää torniin tutkimaan, muut ottavat miehen alas ja tutkivat lähimaastoa. Roku löytää myrkkypiikin ja valkoisia jälkiä tornista, muut löytävät samoja jälkiä kulkemassa pois tornilta. Mäyrä lähetetään takaisin miehistön luokse ja upseeristo suuntaa kohti viidakkoa.
Mitaban jäljitystyö on helppoa vaikka luonto muuttuukin koko ajan kuivemmaksi. Roku huomaa puusta ohuen savunoron jota lähdetään seuraamaan. Tuulikelloin ansoitettu alue kertoo siitä, että joku ei halua uteliaita silmiä tähän osaan viidakkoa. He yrittävät kulkea varovasti kellojen ohi mutta Mitaba kilisyttää kelloja ja pian paikalle saapuu vartiomies, myös valkoiseksi maalattu. Piilostaan merirosvot syöksyvät miehen kimppuun ja Roku sitoo tämän maahan. Miestä yritetään jututtaa mutta yhteistä kieltä ei löydä. Lopulta Dario viiltää miehen kurkun auki.
Uteliaat merirosvot hiipivät eteenpäin ja saapuvat pian aukion läheisyyteen. Aukiolla on menossa jonkinlainen rituaali, mies seisoo puisella korokkeella, takanaan hieman leijonaa muistuttava karkea patsas. Yhteensä yhdeksän ihmistä hokee kummallista rukousta, naisen lyödessä rumpua. Patsaan yläpuolelta laskee vesiputous, jonka vesi ei kuitenkaan pääse joenuomaan asti vaan höyrystyy patsaan läheisyydessä. Dario ja Morian lähtevät kiertämään aukion oikeaa puolta, Mitaban ja Rokun odotellessa keskellä. Rituaalinsa keskeltä kultistit näkevät kaksi hiiviskelevää miestä ja huutavat hälytyksen. Kultistit hyökkäävät!
Kultisteilla ei ole juuri mahdollisuuksia merirosvoja vastaan. Dario ja Morian pääsevät kulttijohtajan kimppuun nopeasti, tämä kuitenkin ehtii kutsua Rokun ja Mitaban kiusauksi kivielementtaalin. Savutikun aiheuttama savu, loitsujen ja näyttävien taisteluliikkeiden häly sopii merirosvoille hyvin ja he ovat melko helposti voitokkaita tässä taistelussa.
Patsasta tutkitaan ja se todetaan Nurgalia esittäväksi epäpyhäksi esineeksi, joka aiheuttaa kuivuutta. Se päätetään raahata takaisin kylään. Merirosvot haluavat nähdä mitä meri tekee esineelle. Mitaba näet tietää meren olevan demoniruhtinas Nurgalin antiteesi, joten patsaan toivotaan tuhoutuvan. Rumpua soittanut nainen otetaan mukaan, hänet on selvästi huumattu ja tuotu tänne vastoin tahtoaan. Kulttijohtajalta saadaan muutamia taikaesineitä ja joki virtaa jälleen. Hyvä reissu.
Rickety on kiitollinen merirosvojen avusta. Nurgalun patsas tuhotaan. Aamun raivoon teetätään viimeiset muutokset, lippu ja keulakuva saadaan myös valmiiksi. On selvää, että salapajalla ei olla enää pitkään kun laiva on valmis.
Yhdeksäntenä päivänä Sarenithia on laivan kastamisen aika. Vapaakapteeni Puunverto kastaa laivan Aamun raivoksi ja toivottaa uusille merirosvoille onnea, varsinkin jos koskaan aikovat Vuorovettenkiveä korkata. Sanonta on vahva onnen toivotus ja herättää heti mielikuvia tämän mahdottomana pidetyn haasteen toteuttamisesta. Aamun raivo lasketaan vesille ja muutaman pävinä tauon jälkeen sekalainen joukko merirosvoja suuntaa merille.
Suunnaksi otetaan Kuumemeri, vapaakapteeni Puunverron kehoteuksesta. Kahleet saavat jäädä vielä hetkeksi, nyt on aika hankkia saalista ja mainetta! Suunnaksi otetaan etelä ja siellä sijaitsevat saaret, mikä olisi oivempi paikka vaania Verinotkosta ja etelämmästä saapuvia kauppalaivoja.
Ensimmäisenä yönä, kapteeni Morianin ollessa vielä ruorissa laivaan nousee vihollisia. Morian on liikkeissään nopea ja saa kellonsoitolla herätetty Rokun ja tämä taas Mitaban. Kannella ollut Dario on kapteenin apuna myös nopeasti. Aamun raivon kannelle on noussuy haimiehiä, sahuaageja! Ensimmäinen niistä iskee Moriania atraimellaan ja lävistää kapteenin kyljen pahasti. Morianin vastaisku on myös vahva. Roku syöksyy kapteenin avuksi, jättäen Darion ja Mitaban ottelemaan toisen kanssa. Yhdessä he kukistavat hyökänneet haimiehet ja kuolleet ruumit heitetään laidan yli. Muutama ajatus hyökkäyksestä vaihdetaan, kunnes he suuntaavat nukkumaan.
Seuraavana iltapäivänä miehistö saa odotetun huudon mastosta. Laiva näkyvissä! Ensimmäinen mahdollisuus ryöstöön on edessä ja Aamun raivo lisää heti noeutta. Saalis on pitkälaiva, Kurstav joka purjehtii Aspis Konsernin lipun alla. Lastina luultavasti puuta ja vastaavia materiaaleja. Aamun raivo ottaa takaa-ajettavansa kiinni ilman suurempia ongelmia ja valloitustaistelu alkaa. Kurstavin kapteeni taistelee rintarinnan neljän luottomiehensä kanssa mutta nopealiikkeiset merirosvot ajavat heidät nopeasti ahtaalle. Erityisesti Dariota kapteeni kiroaa, hänellä kun on tapana sokaista ja muuten häiritä vihollisia. Kurstav valloitetaan, ryöstetään ja jätetään lähes ajokuntoiseksi, jotta matkustavat pääsevät perille Verinotkoon.
Aamun raivo suuntaa yhä kohti etelää ja uusia seikkailuja. Niitähän tämä meri on täynnä, tarinamme on vasta alussa..
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped