Primukselle arvostus on tärkeää. Ei kuitenkaan tärkeintä, sillä tästä on osittain opittu pois kovan koulun ansiosta. Arvostus näkyy ammattitaidon ja oman korvaamattomuuden arvostuksena sekä yksityiselämässä oman seuran haluttavuutena.
Mitä on saatu aikaiseksi tai pikemminkin mitä on saatu haalittua itselle, ja kuinka on tullut autetuksi vastarintaa. Viimeisimmässä Primus kokee muilta salaaa olevansa epäonnistunut osittain,mutta todellisuudessa Tir ekstraktio oli iso voitto vastarinnalle.
Primukselle jokainen onnistunut keikka on merkittävä siksi, että hän pitää itseään ryhmän keskushenkilönä (salaa) ja tärkeänä organisoijana. Nämä onnistumiset nostavat itsetuntoa, joka näkyy mm. suhteessa fiksereihin ja muihin tiimeihin.
Jos joutuu asumaan kuin Blair, niin on täi tai torakka. Haltija asuu kuten Primus kauniissa ja siistissä kodissa, jossa ruumis ja mieli lepäävät.
Haltijalla (lordilla) pitää olla mahdollisuuksia hankkia kauniita esineitä ja itselle tärkeitä asioita (kuten bahaman matkoja). Raha myös tuo valtaa. Tärkeintä kuitenkin on, että sitä on koko ajan saatavilla.
Menevällä haltijalla on paljon tuttuja ja paljon häntä himoitsevia henkilöitä. On tärkeää, että näissä piireissä maine ja asema säilyvät. Tämä on oma ikään kuin pelinsä, johon varsinaisesssa pelissä on vaikea mennä.