Minua pännii monella eri tavalla se, kun ihmiset sekoittavat ymmärtämisen ja hyväksynnän (tai symppaamisen) toisiinsa. Ensinnäkin jotkut luulevat ymmärtävänsä ihmisiä, joita he tosiasiassa vain symppaavat. Toisekseen, vähän väliä kuulee väitteitä, että juoppoja / maahanmuuttajia / rikollisia / ms ymmärretään liikaa. Tosiasiassa heidän ymmärtämisestään ei voi olla haittaa sen enempää kuin esimerkiksi kirjan ymmärtämisestä on. Kolmanneksi, jotkut väittävät, että ymmärtäminen aina tekee helpommaksi hyväksyä toisia. Vaikka ymmärtämättömyys aiheuttaa helposti pelkoa ja sitä kautta aiheetonta vihaa, myös sinisilmäinen ihailu tai symppaus johtuu usein ymmärtämättömyydestä.
Kaiken lisäksi hyväksyntäkään (edes aito hyväksyntä) ei välttämättä edellytä, että on toisen kanssa kaikesta samaa mieltä: toisen voi hyväksyä omista lähtökohdistaan, eikä hänen tekemisiään tarvitse pitää hyvinä siksi, että hän niitä sellaisina pitää, vaan koska ne täyttävät omat hyvyyden kriteerit.
Koko ymmärtämisen käsite on otettu johonkin perverssiin erikoiskäyttöön, kun on kyse ihmisistä. Jos ymmärtää jotakuta ihmistä, se tarkoittaa mielestäni, että pystyy seuraamaan hänen ajatuksiaan ja kokemuksiaan sillä tavoin, että hänen tekemisensä ja puheensa tulevat luonnollisiksi ja ennustettaviksi. Ymmärtämisellä ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa, sillä luonnolliset asiat eivät ole välttämättä hyviä. Mutta sekä toisen ihmisen kanssa iloitsemista että toisen ihmisen opettamista helpottaa, että pystyy näkemään asiat niin kuin hän ne näkee. Monelle vähempiosaisten ymmärtämisen kritiikki on vain hienosteltu tapa sanoa, että heitä ei tosissaan kiinnosta saada vähempiosaisia pärjäämään.