Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Kaksi kertomusta
Oli yö. Hän istui ja mietti kaupungin olemusta. Hän oli arvellut saavuttavansa sen helpommin ilman kaikkea hälinää ympärillään, mutta nyt hän epäröi. Ei tuntunut luonnolliselta kaupungille olla näin hiljainen.
Hän istui kerrostalokorttelin sisäpihan muurilla. Muurin toisella puolella oli paljon puita ja pyykinkuivatusnaruja, toinen puoli oli karu, annettu autoille parkkitilaksi. Hän pohti, pidettiinkö yhtä muuria riittävänä erottamaan nämä vastakohdat. Ehkä muuria pitäisi kunnioittaa. Hän lähti kävelemään sen toiseen päähän.
Ikkuna aukeni. "Mikä saatanan hiippari sä oot?" kuului ääni. Hän vastasi, keskeyttämättä kulkuaan: "Mietin tämän muurin merkitystä." Sama ääni vastasi: "Ei kantsis saatana paljon miettiä." Ikkuna suljettiin kiukkuisesti.
Kymmenen minuutin kuluttua sisäpihalle tuli poliisiauto. Hän hätkähti, mutta muuri tuntui jo tutulta: hän juoksi rauhallisesti sen päähän, siitä huoltorakennuksen katolle, siitä tikkaita pitkin talon katolle ja edessään leijuville usvakiehkuroille irvistellen poispäin pieneltä sisäpihalta. "Missään ei ole yhtä vapaa kuin täällä ylhäällä", hän mietti sulautuessaan nousevaan aamu-usvaan.
Huom. Tässä kertomuksessa olevat repliikit ovat kirjakieltä, koska puhekieli näyttää erittäin typerältä kirjoitettuna. Mieti itse: "Voit käyttää suihkua pestäksesi tuon kuran ja veren pois" = "Sä voit käyttääÕ suihkuu pestäkses toÕ kuraÕ ja vereÕ pois", glottaaliklusiilit merkittyinä heittomerkein.
Harri käveli kotiin kevyessä lumipyryssä. Matka tuntui valtavan pitkältä, eikä hän tiennyt, oliko hän menossa oikeaan suuntaan. Hänellä oli taskussaan tyhjä olutpullo. Hän muisti aikoneensa heittää sen menemään, mutta tulleensa ajatelleeksi, ettei se olisi hyväksi kaupungin siisteyden kannalta. Olutpullosta pitäisi jotenkin hankkiutua eroon, ennen kuin saapuisi kotiin: ei olisi kovinkaan tyylikästä tulla kotiin kaivellen olutpulloja taskuistaan.
Tien ääressä oli patsas. Harri ei jaksanut muistaa, ketä se esitti. Ei sillä paljon ollut väliäkään. Hän lykkäsi olutpullon patsaan käteen. Vitilumi sai patsaan kulmakarvat korostumaan, ikään kuin se olisi kohottanut niitä. Ehkä se kohottikin. Harri jatkoi matkaansa taakseen katsomatta.
Harri kulki puiston kautta. Edessä oli iljanteinen alamäki. Se oli vedenjohtamissuunnittelun huonoimpia tuloksia: mäki oli jäätynyt jo kauan ennen lumien tuloa kolmen senttimetrin jäähän. Harri yritti liukua sitä tasaisesti alas, mutta kompastui jäästä törröttävään kiveen ja osin kieri, osin liukui alas. Läheltä kuului naurua.
-- "Katsokaa mikä ääliö, ei osaa kävellä!"
-- "Älkää viitsikö, häneen saattoi sattua."
-- "Katri on huolissaan hänestä!" Ääni oli hyvin ivallinen.
-- "Sattuiko sinua?" huusi Katriksi kutsuttu.
-- "Joo", vastasi Harri jurosti.
Katri tuli lähelle katsomaan Harria. Katrin seurue hävisi (pim).
-- "Sinähän vuodat verta. Toivottavasti nuo haavat eivät ole kovin pahoja. Mihin olit menossa?"
-- "Olen menossa kotiini, mutta taidan olla eksyksissä."
Katri katseli Harria hetken mietiskellen ja auttoi sitten tämän pystyyn.
-- "Asuntoni on lähellä. Voinet tulla sinne."
Harria ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa. Hän kulki Katrin vierellä ontuen hieman liukuessaan satuttamaansa jalkaa.
-- "Pahuksen kivi. Olisin kyllä päässyt mäen alas tyylikkäästi, ellen olisi kompastunut."
-- "Älä koskaan sano noin mistään kivestä: kivi, jota haukut, saattaa olla pyhä. Tosin mistä sitä tietää."
-- "Pyhä kivi?"
-- "Äh, en jaksa selittää. Riittää, jos et hauku kiviä."
He kääntyivät puiston laidalla olevan talon pihapolulle. Porttikaaren päällä oli pieni patsas, joka esitti gargoylea. Silläkin oli olutpullo kädessä. Harrin mielestä Katrin asuintalo oli kaunis, se vain oli turhaan aidattu erilleen yhtä kauniista puistosta.
Katri asui kuudennessa kerroksessa, eikä talossa ollut hissiä. Hän joutui melkein kantamaan Harria ylöspäin, sillä tämän jalkaan sattui aina vain enemmän. Sisällä he heittivät takkinsa eteisen lattialle. Asunto oli pieni kolmio.
-- "Sinulla on melkoinen asunto", Harri sanoi katseltuaan ympärilleen.
-- "Olen vain alivuokralainen, mutta vuokraemäntä on matkoilla. Voit käyttää suihkua pestäksesi tuon kuran ja veren pois."
Harri kiitti ja meni suihkuun. Sillä aikaa Katri pesi Harrin vaatteet käsin. Harri tuli ulos suihkusta pyytääkseen pyyhettä. Katri antoi sellaisen hänelle. Harrin tultua keittiöön pyyhe vyötäisillään Katri alkoi puhdistaa hänen haavojaan. Desinfiointiaine ei kirvellyt pahasti, ja hetken kuluttua Katri oli kuluttanut puoli metriä laastaria.
Harria nukutti, joten hän kysyi, voisiko nukkua jossakin. Katri petasi hänelle vuoteen sohvalle. Sohva oli ikkunan vieressä, ja siinä loikoillessaan näki ikkunasta puiden lehtiä. Katri toivotti Harrille hyvää yötä ja meni itse nukkumaan huoneen toisella puolella olevaan vuoteeseen. Harri meni peiton alle ja heitti pyyhkeen pois.
Vielä ennen nukahtamistaan Harri näki siivekkään ihmisennäköisen olion lentävän taivaalla olutpullo kädessä.
Aamulla oli kesä. Harrin avatessa silmänsä Katri oli keittiössä ja valmisti aamiaista. Harri nousi, katseli ympärilleen, kurkisti keittiöön ja kysyi:
-- "Missä vaatteeni ovat?"
-- "Eivät ole vielä kuivuneet, mutta tule vain syömään aamiaista noin, ei se minua haittaa."
Harri istui ruokapöydän ääreen, ja Katri kaatoi hänelle kahvia. Asetellessaan aamiaista Harrin eteen Katri selitti:
-- "Kävin katsomassa sitä kiveä. Se oli aivan tyhmä. Hyvä vain, että haukuit sitä."
-- "Mitä, jos se olisi ollut pyhä?"
-- "No jaa, riippuisi kivestä."
Sitä paitsi sillä hetkellä lattia oli aukeamassa ja koska Harri ei halunnut pudota, hän nousi tuolistaan ja käveli huoneen toiselle puolelle. Katri taas oli toisella puolella, ja pöytä oli tippunut kuiluun.
Lattia sulkeutui.
-- "Mitä hittoa tapahtui?" Harri kysyi.
-- "Jaa. En tiedä, mutta kyllä siihen pidemmän päälle tottuu."
-- "Tapahtuuko sitä useinkin?" Harrilla oli outo katse, kapeat silmät.
-- "Vaihtelee. Viime aikoina sitä ei ole tapahtunut lainkaan. Nyt sitä näyttää taas tapahtuvan."
-- "Tietysti asunnon käyttäminen on hankalampaa, jos lattia aukenee silloin tällöin."
-- "Eikö sinun kotonasi sitten käy niin?"
Harri rypisti kulmiaan ja sanoi:
-- "Ei. Pitäisikö?"
-- "Vau. Haluan nähdä kotisi."
-- "Lähdetään vain."
-- "Vaatteesi eivät ole vielä kuivuneet."
-- "Ai niin. No, ehkä sinä voisit lainata joitakin vaatteita. Sitä paitsi minun vaatteeni olivat talvivaatteita, ja nyt on kesä."
Vartin kuluttua he kävelivät puistossa. Molemmilla oli farkut ja oranssi navan paljaaksi jättävä teepaita. Katri vihelteli kulkiessaan. Mitä pidemmälle he kävelivät, sitä oudommalta puisto tuntui Harrista. Hän kysyi Katrilta, missä he olivat. Valitettavasti Katri ei ollut vastaavaisella päällä, vaan kiipesi puuhun.
Jostain kuului etäinen jyly. Lyhyelläkin kuuntelemisella saattoi olla varma, että sen aiheuttaja oli tulossa lähemmäksi. Katri kehotti huutaen Harriakin nousemaan puuhun. Ällistyneenä Harri katsoi, kun puunrunkojen takaa ilmestyi peikon näköisiä olentoja. Hetkessä hän tajusi, että puuhun kiipeäminen olisi oikeastaan järkevää.
Itse asiassa hän ei kiivennyt. Hän leijui. Katri näytti hämmästyneeltä, peikko-oliot eivät. Ilmasta näki hyvin, kun peikko-oliot tarttuivat muutamiin puluihin sekä niitä syöttäneeseen mummoon, joka ei ollut ehtinyt karkuun.
Ilmassaolossakin on vaaransa. Kaljapullo viuhahti Harrin korvan vierestä. Hän käänsi päänsä, ja näki vinosti hymyilevän gargoylen ylempänä ilmassa. Yhtäkkiä kuului ukkosen jyrinä, ja gargoyle katosi näkyvistä valtavassa valonväläyksessä. Jälkeen jäi käristyneen gargoylen haju. Alkoi sataa. Peikko-oliot juoksivat hädissään pois.
-- "Ne ovat erittäin tarkkoja siitä, että niiden turkki on hyvässä järjestyksessä", Katri selitti Harrin leijuessa takaisin maahan.
-- "Mistä ne tulivat?"
-- "Läheisellä vuorella niitä asuu kasapäin."
-- "Ei Helsingissä mitään vuoria ole."
-- "Eikö? No, tästä lähtien on."
-- "Missä päin kaupunkia me muuten olemme?"
-- "Keskustassa. Ehkäpä et ole käynyt täällä kovin usein?"
-- "Hmm. Oikeastaan minä..." Harri aloitti, mutta jätti lauseensa kesken, sillä nyt hän huomasi lähellä olevan vuoren ja sen rinteeseen piirretyt riimut.
Katri tuijotti häntä kiinnostuneena.
-- "Ei tämä ole se Helsinki, jonka minä tunnen!" Harri puuskahti.
-- "No, voihan olla, ettei tämä ole silti yhtään huonompi."
Harri nyökytti päätään ja lähti jatkamaan matkaa. Kun he olivat kävelleet tunnin, Katri sanoi:
-- "Eikö olisi kivempaa mennä torille?"
-- "Hmm, eikö täältä pääse sinne?"
-- "Ei toki, siinä suunnassa puisto jatkuu loputtomasti."
-- "Ai niinkö. Ehkä on parempi, että sinä päätät, minne menemme."
Tori oli meren äärellä. Sen nimi oli Kauppatori. Siellä kaupattiin kalaa, marjoja, maagisia esineitä, turistirihkamaa ja vihanneksia. Katri kaiveli laatikkoa, jossa luki: "sekalaisia maagisia esineitä, toimintatapa tuntematon. 50 mk kappale.". Pengottuaan vähän aikaa hän virkkoi:
-- "Ei näistä yleensä löydä mitään hauskaa. Sitä paitsi magia on älyttömän kallista."
-- "Minä en ole aikaisemmin huomannut, että täällä myydään tällaisiakin."
-- "Sinä et todellakaan liene käynyt Helsingissä aiemmin, vai kuinka?"
Sade loppui. Niinpä sateenvarjot otettiin pois myynnistä ja muiden tuotteiden hintaa kohotettiin viidenneksellä.
Harrin huomio kiinnittyi myyntikojuun, joka pyöri paikoillaan vinhaa vauhtia. Hän käveli kojun luo ja kysyi sisällä olevalta myyjältä, tarvitsiko tämä apua. Tämä vastasi myöntävästi tullessaan taas näkyviin ja kysyi seuraavalla kierroksella vastavuoroisesti Harrilta, tarvitsiko tämä työtä. Pysäytettyään kojun Harri vastasi myöntävästi.
Katri yritti yhtaikaa tarkastella tapahtumien kulkua ja hätyytellä varpusia pois katulampun päältä. Jälkimmäisessä hän onnistui vain osittain: hän ei saanut lintuja lähtemään pois, sillä ne vain laskeutuivat hänen olkapäilleen. Mutta ainakin ne lensivät pois katulampulta.
Harrin pysäyttämän kojun myyjä näytti erikoiselta. Hänellä oli valtava vatsa ja nenä, tummanharmaanruskea iho ja läpikuultavat silmät ja hän oli varsin kookas. Koju myi kaikenlaisia juomia, maagisiakin. Silmäiltyään Harria tovin myyjä lykkäsi tuopillisen oluelta näyttävää juomaa Harrin eteen ja sanoi:
-- "Minun nimeni on Layn. Mikä sinun nimesi on, ystävä?"
-- "Harri. Eikö Layn ole hieman erikoinen nimi?"
-- "Ihmisnimeksi kyllä, mutta minun isäni onkin peikko. Nimi valittiin siksi, että sekä ihmiset että peikot osaavat ääntää sen."
-- "Vai niin. Kaunis nimi. Mitä tämä juoma on?"
-- "Hmh? Ai niin tuo. En minä enää muista. Jotain minä siihen sekoitin. Olutta kai ja jotain erikoista."
Harri maistoi varovasti. Juoma maistui aivan oluelta. Hän otti aimo kulauksen ja tarjosi Katrillekin, joka myös maisteli ensin ja hörppäsi sitten enemmän. Harri otti vielä vähän lisää ja tarjosi juomaa sitten puluille, jotka latkivat jämät ahneesti. Sitten ne lensivät pois vaappuen hiukan. Harri röyhtäisi.
Tällä välin Layn oli avannut myyntikojunsa takaoven ja nyt hän seisoi Harrin vieressä. Hän tutkisteli Harrin ja Katrin kasvoja ja kysäisi:
-- "Miltäs maistui?"
-- "Hyvältä, kiitos kysymästä", vastasi Katri, ja lisäsi: "Vaikka tästä kyllä tulee aika outo olo. Toivottavasti siinä ei ollut mitään haitallista."
-- "Ei varmasti, sen minä muistan. Minä pistin siihen jotain, josta ajattelin olevan Harrille hyötyä, mutta en nyt saa mieleeni, mitä. Mikä sinun nimesi on?"
-- "En minä sitä kerro."
-- "Mikset?" kysyi Layn puhtaan hämmentynyt ilme kasvoillaan.
-- "Koska minua ei huvita. Mutta minä olen se, joka näkee kuoren läpi. Ja se, jolle on kolmasti tehty talo. Minä olen muotiesine ja syksynodottaja, ja minun käsistäni on maailmaan lähtenyt yksi puulaji."
-- "Jolle on kolmasti tehty talo?" puuttui Harri väliin.
-- "Niin", vastasi Katri, "ensimmäisen kerran se oli tämä mieli, toisen kerran elämäntahto ja kolmannella kerralla ystävät." Hän kääntyi Layniin päin ja sanoi: "Mutta oikeasti minä vain kiusoittelin. Minun nimeni on Katri."
-- "Vai niin. No, siis, jos haluatte töitä, tulkaa huomenna samoihin aikoihin tänne, niin minä näytän teille, mikä tehtävänne on."
Layn hyvästeli heidät, ja he lähtivät kulkemaan takaisin torin laidalle. Heidän etenemistään vaikeutti kadunlakaisijakaniini, joka siirtyi aina heidän eteensä, olivatpa he menossa mihin suuntaan tahansa. Niinpä he jäivät katsomaan taikuriesitystä, kunnes kadunlakaisija kyllästyi ja lähti jatkamaan matkaansa.
Katri ehdotti, että he menisivät takaisin puistoon. Harri myöntyi, ja niinpä he menivät kävelemään samaan puistoon, jossa peikko-oliot olivat syöneet mummelin. He istuutuivat samalle penkille, jolla mummeli oli istunut.
-- "Mitä mietit?" kysyi Katri.
-- "Mietin, miltä näyttää, kun pienet tontunnäköiset ukkelit ovat menossa luoliinsa viettämään pippaloitaan..."
-- "Ja mitä heidän koreissaan on", Katri jatkoi ajatusta ja tarttui Harria kädestä. Läheisen puun lehdet kahisvat vaimeasti ja taas uusi lintu alkoi laulaa.
-- "Ja mitä he ajattelevat", nauroi Harri sipaistessaan huulillaan Katrin nenää. Pieni tuulenvire tanssi Harrin hiuksissa.
-- "Ja kuinka hassuja he ovat humalassa", muistutti Katri puraistessaan Harrin nenää.
-- "Ja heidän ystäviään: mäyriä, takesumeita ja vuorten olentoja", Harri sanoi vakavalla äänellä samalla, kun hyväili Katrin vatsaa. Jossain lähistöllä pulputti lähde.
-- "Ja vuorten olentojen mmmm..." sanoi Katri ja suuteli Harria suulle.
Suudelma kesti pitkään. Harri kiersi molemmat kätensä Katrin ympärille ja vei niitä alaspäin. Katri hyväili toisella kädellään Harrin hiuksia ja toisella selkää. Harri vei kätensä Katrin alushousuihin ja hyväili tämän pakaroita. Katri avasi Harrin farkut.
He rakastelivat nurmikolla, joka olin kesän lämmittämä. Ensin Katri oli päällä, sitten Harri. He nauroivat ja rakastelivat ja punoivat voikukista seppeleitä ja rakastelivat taas. He lähtivät etsimään lähdettä äänen perusteella.
Lähde oli pieni pulppuava allas kallion kolossa. He joivat siitä upeaa, raikasta vettä. Sitten he alkoivat taas hyväillä toisiaan ja katsoivat toisiaan silmiin samalla kun kädet tekivät mitä tahtoivat. Katri kumartui juomaan vettä lisää ja Harri ensin hyväili hänen jalkojaan, sitten veti ne erilleen ja he rakastelivat taas. Sitten he rauhoittuivat ja Harri sanoi:
-- "Tuo oli ihanaa. Se oli niin helppoa ja ... ihanaa."
-- "Pitää muistaa kiittää Laynia siitä juomasta."
-- "Varmasti", vastasi Harri, ja sitten he nauroivat taas.