Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tharkin mantereella oli ihmiskunta asunut jo kauan. Kuinka kauan, sitä ei kukaan tiennyt, sillä vanhin tuhoutumattomana säilynyt arkisto, Laresin kaupunginarkisto, oli vain puolensataa vuotta vanha tarinamme aikoihin ja sisälsi tietoja noin sadalta viime vuodelta. Tharkissa oli aina käyty sotia, jotka olivat tuhonneet aikaisemmat arkistot, minkä takia siellä asuvat ihmiset eivät tienneet aiemmasta kulttuuristaan sen paremmin kuin tapojensa ja kieliensä alkuperästä mitään.
Nykyään, kun tunnetaan jonkin verran genetiikkaa, voidaan varmistaa ihmisten asuneen Tharkissa jo hyvin kauan. Sen osoittaa ylänköjen ja vuoristojen asukkaiden geneettinen muuntuminen, mutaatiot, joiden takia alangon ihmiset kutsuivat heitä örkeiksi. Itse asiassa örkit lienevät olleet geneettisesti kehittyneempiä kuin alankolaiset, sillä heidän elämänsä oli varsin vaativaa verrattuna alankojen ihmisten elämään.
Verrattuna meidän valtioihimme on Tharkin hallinnollisista rakenteista huomattava kaksi seikkaa: ensiksi, heillä oli voimakkaita kaupunkivaltioita tavallisten ohella, ja toiseksi, erilaiset henget olivat hyvin usein mukana valtioiden hallitsemisessa. Näiden henkiolentojen väliset riidat heijastuivat usein tavallisten ihmisten elämään, mikä osin selittää heidän sotaisuuttaan.
Tämän tarinan aikoihin elettiin suhteellisen rauhallista aikaa. Noin 50 vuotta sitten oli suoritettu uusi valtiojako, joka oli ollut eräänlainen kompromissi: kukaan ei ollut varsinaisesti voittanut edellistä, vetten sodaksi kutsuttua sotaa, jossa noin puolten Tharkin ihmisistä kuoltua janoon olivat kaikki osapuolet kyllästyneet taisteluun. Oli sovittu, ettei valtiorajoja ole, palautettu mantereen osille niiden vanhat nimet ja annettu ihmisten elää rauhassa.
Silti Tharkissa oli joitain selviä maantieteellisiä ja rodullisia piirteitä, joiden perusteella tietyt ihmiset tunsivat yhteenkuuluvuutta. Noin vuonna 20 juvj. (jälkeen uuden valtiojaon) alkoi joillakin alueilla kansa kerääntyä uudelleen oman hallintonsa alle; näitä alueita olivat ensin Khor-Rondau idässä, Msomol lännessä joskaan ei aivan rannikolla ja Anvers pohjoisessa. Tämä hermostutti muita ihmisiä, joten välialueillekin perustettiin valtioita: Msomolista luoteeseen Amdiwalt, Tharkin koillisosaan Maud, melko keskelle Ostupno ja Anversista lounaaseen Tretonia. Lisäksi Erebusin suoalueella, Tretonian ja Amdiwaltin välillä, heimot pitivät silloin tällöin yhteisiä kokouksia ja Magun kaupunkivaltio hallitsi laajaa aluetta Ostupnon ja Tretonian välissä.
Magu oli suljettu kaupunki: sinne ei päästetty muita ihmisiä kuin joitakuita kauppiaita erityisluvalla. Tämä on kyllä ymmärrettävää, sillä Magussa ei asunut ihmisiä vaan maahismaageja, jotka olivat aina suhtautuneet jonkin verran epäilevästi ihmisiin. Tämä lienee ollut aivan aiheellista: heidän maagikoulutuksessaan oli monia asioita, joita muut kansat olisivat pitäneet enemmän kuin kiinnostavina omien päämääriensä saavuttamisessa.
Tharkin alueella asui hyvin monenlaisia ihmisiä: tärkeimmät pääryhmät olivat örkit vuoristossa, alankolaiset alangoilla ja luola-asujat vuorien alla. Lisäksi alankolaisiin sisältyy erittäin monta ryhmää: metsäläiset, jotka muistuttivat hieman enemmän haltioita kuin muut, karkearakenteiset ja synkät msomollaiset, vaaleahiuksiset ja vihreäsilmäiset khorrondaulaiset, tummempi-ihoiset maudilaiset, maahisia muistuttavat erebuslaiset sekä pohjoisen, Tretonian ja Anversin, punahiuksinen kansa.
Haltiat eivät tarinamme aikoihin vielä mielellään liikkuneet avoimesti; tästä syystä joissain Tharkin osissa heihin uskottiin vain puoliksi. Silti metsäisillä seuduilla asuvat ihmiset näkivät heitä lähes säännöllisesti.
Noihin aikoihin tieyhteydet eivät olleet kovin hyviä, mutta vielä paljon hankalampaa oli kulkea pitkin avomaastoa. Tästä syystä teiden rakentamisella oli suuri strateginen merkitys niin sodan- kuin kaupankäynnissäkin. Ne, jotka todella pääsivät vaikuttamaan Tharkissa, olivat matkustelevat ihmiset, sillä heidän kauttaan tiedot, taidot ja tuotteet levisivät ympäri Tharkin mannerta. He olivat myös useimmiten vapaita kaikesta valtiovallasta epämääräisen statuksensa vuoksi.
Wama syntyi vuonna 36 juvj. pienkauppiassukuun Tretoniassa. Hänet kasvatettiin jatkamaan isänsä ammattia, kauppamatkailua. Tähän kasvatukseen sisältyi enemmän kuin mitä ensikuulemalta kuvittelisi; kauppamatkailijat saivat nimittäin kokea joskus melkoisia haasteita matkoillaan. Niinpä hänelle opetettiin, paitsi kaupankäyntitaitoa, myös taistelutaitoa ja johtamista.
Waman isä, varovainen ja siksi arvostettu mies nimeltään Roish, oli hankkinut jonkinlaisen omaisuuden tekemällä kauppamatkoja Ostupnoon. Useimmiten hän vei sinne elintarvikkeita ja toi takaisin työstettyä kiveä, ja näiden myyntihinnan ja ostohinnan erotus riitti paitsi kattamaan matkakulut myös elättämään perhettä ja jopa kartuttamaan omaisuutta. Viime aikoina haltiat olivat kuitenkin alkaneet järjestää väijytyksiä matkan varrelle. Tästä syystä hän oli alkanut etsiä muuta kauppatavaraa ja harkitsi retkiä itään, Maudiin.
Waman perheen omaisuus oli myös osittain Waman äidin, Ceran, myötäjäisistä peräisin. Waman äiti oli nimittäin paljon rikkaammasta suvusta kuin isä, ja hänen rakkausavioliittonsa oli aina ollut järkytyksen aihe hänen suvulleen, sillä Tretoniassa avioliitot solmittiin yleensä hyödyn vuoksi. Kuitenkin heidän liittonsa toimi hyvin ja heidän omaisuutensa pikemminkin kasvoi kuin väheni, ja koska he kasvattivat kunnollisen jälkeläisen, ei Ceran suvulla ollut mitään syytä valittaa.
Waman läheisin ystävä lapsesta asti oli vuotta nuorempi Temar, jonka kanssa hän teki pitkiäkin retkiä ja pääsi siten tapaamaan monia ihmisiä kotikylänsä ulkopuolelta. Temar oli köyhemmän kauppiassuvun poika. Heistä lienee tullut ystävykset lähinnä heidän samanikäisyytensä tähden.
Kun Wama täytti neljätoista vuotta, alkoi hänen opetuksensa olla lopuillaan ja oli aika siirtyä käytännön harjoitteluun. Päätettiin, että hän osallistuisi seuraavaan kaupparetkeen. Wamalle päätös ei tullut yllätyksenä; hän oli odottanut sitä jo jonkin aikaa. Kukapa olisi arvannut, kuinka suuren muutoksen se toisi Waman elämään?
Wama yritti saada nukutuksi, mutta ajatukset pyörivät hänen päässään. Huomenna olisi lähtö pitkälle matkalle, hänen ensimmäiselleen. Se olisi vielä pidempi kuin hänen isänsä tavalliset työmatkat, sillä tällä kertaa oli päätetty aloittaa menemällä rannikkoa pitkin itään, Maudia kohti, ja vasta sieltä vuorten itäpuolitse Ostupnoon. Ostupnosta palattaisiin kotiin. Se olisi noin puolentoistasadan peninkulman lenkki. He eivät palaisi kotiin ennen kuin kesä olisi ohi.
Heinäsirkat sirittivät ulkona. Wama kuunteli niiden ääntelyä rauhattomana. Hän mietti matkan rasituksia. Esimerkiksi Maudista Ostupnoon vievä tie: se oli merkitty heidän vanhaan karttaansa, muttei ollut mitään takeita siitä, että se edelleen olisi olemassa. Jos sitä ei olisi, heidän pitäisi mennä samaa reittiä takaisin ja sen jälkeen vuorten länsipuolitse, sillä kauppakuormia oli lähes mahdotonta kuljetella tiettömillä alueilla.
MaudÉ OstupnoÉ niin paljon uudenlaisia ihmisiä tavattavaksi. Heillä oli hänen kuulemansa mukaan varsin erilaiset tavat kuin mihin hän oli saanut tottua täällä Tretoniassa. Ehkä hän saisi jopa nähdä khorrondaulaisia, joiden uljuudesta kerrottiin monissa takkatulen äärellä kerrotuissa tarinoissa.
Pää sekalaisiin mietteisiin uppoutuneena hän vaipui jonkinlaiseen puoliuneen, joka oli saumatonta jatketta hänen mietteilleen. MaudÉ OstupnoÉ Khor-RondauÉ. Viimein hän vaipui täysin uneen, silloinkin uneksien oudoista maista.
Aamulla hän heräsi yleiseen hälinään. Roish huusi palvelijoille ohjeita siitä, mitkä eläimet otettaisiin kuormajuhdiksi ja mitkä jätettäisiin kotiin. Sitten Roish huomasi poikansa heränneen ja tarkkailtuaan vähän aikaa käskyjensä noudattamista tuli puhumaan Wamalle.
--- No niin. Toivottavasti olet levännyt hyvin. Tarvitsen sinua huolehtimaan joistakin asioista. Käske palvelijoita tarkastamaan asevarat ja kerää johonkin nyyttiin tarvitsemasi vaatteet. Muista, ettemme välttämättä palaa ennen ilmojen kylmenemistä.
--- Kyllä, isä, muttaÉ tuleeko mukaan paljonkin aseita? Uskotko, että kimppuumme hyökätään?
--- Minulla on ollut viime matkoilla jonkin verran hankaluuksia haltiain kanssa. Lisäksi me menemme nyt tuntemattomille maille, enkä tiedä, onko siellä kovinkaan turvallista.
Wama nielaisi, nyökkäsi ja oli lähtemäisillään, mutta Roish huomasi hänen pelkonsa.
--- Ei hätää, Wama, ei kenelläkään ole syytä hyökätä kimppuumme. Kaikkeen tuntemattomaan nyt vain kannattaa olla varautunut. Pistä se mieleesi.
--- Täytyy sanoa, etten oikein osaa olla jännittämättä. Olisi paljon mukavampaa, jos Temarkin voisi tulla. Hän on aika piristävää seuraa, jos on huolia. Ja olisi mukavaa, jos minulla olisi edes suurinpiirtein ikäistäni seuraa.
--- Olet kyllä oikeassa, mutta Temarin matkan aika on vasta ehkä kahden vuoden kuluttua.
Roishista huomasi kyllä, ettei hän asettaisi kyseenalaiseksi vanhoja tapoja.
Wama nyökkäsi, huokasi ja meni karavaanin luo. Hän mietti, missä Temar oikein oli. Häntä ei ollut näkynyt muutamaan päivään. Ehkäpä hän oli jollakin vaellusretkellään. Hän teki niitä usein, koska piti siitä rauhallisesta tunteesta, joka tulee kun kulkee tasaisesti ei-mihinkään. Wamakin oli ollut mukana muutamilla vaelluksilla, joten hän tunsi ympäröivät maat hyvin.
Wama näki lähellä erään talon palvelijoista ja pyysi tätä tarkastamaan, että mukaan otettava aseistus vastasi Roishin tekemää luetteloa. Sitten hän meni takaisin taloon.
Cera teki aamiaista, sillä kaikki palvelijat olivat lastaamassa. Wama tervehti äitiään ja juoksi portaat ylös. Hajamielisesti hän heitteli vaatteita erään kankaan päälle, huomasi ottaneensa aivan liikaa paitoja, otti ne pois ja sitoi kankaan nyytiksi. Kun hän kantoi nyytin alas, oli aamiainen valmis. Hän istuutui syömään ja antoi Ceran avata keskustelun. Cera katseli vähän aikaa hänen syöntiään ja huokasi.
--- Tämä on viimeinen aamiainen pitkään aikaan, jonka syöt täällä. Nyt kun te molemmat lähdette, tulee minulle todella yksinäistä.
--- Älä nyt, äiti, ovathan täällä naapurit ja palvelijatÉ
--- Mutta kuitenkaan minä en ole tottunut tähän. Ja minä olen myös huolissani; olen huolissani teistä molemmista. Jollette te palaa, en tiedä mitä teenÉ
--- Älä edes puhu tuollaisesta. Kyllä kaikki menee hyvin.
Wama kuitenkin muisti, mikä suuri määrä aseita otettiin mukaan "kaiken varalta". Hän ei katsonut aiheelliseksi kertoa siitä äidilleen. Kyllä Cera oli valmistautunut tähän vaikka kuinka pitkään. Ceran olisi pitänyt osata hillitä itsensä. Toisaalta Wama oli aina ihmetellyt, mikseivät naiset tulleet mukaan kauppamatkoille. Kun hän kerran oli kysynyt sitä isältään, Roish oli vastannut vain, ettei niin ollut tapana tehdä. Entä sitten? Miksi kaikessa piti aina noudattaa niin tarkasti tapoja?
Nyt Wama oli syönyt aamiaisen loppuun ja lähti viemään vaatenyyttiänsä johonkin vankkureista.
Päivä oli puolessa ennen kuin ehdittiin saada karavaani valmiiksi. Oli jäähyväisten aika. Cera ei kyennyt muuta kuin halaamaan miestään ja poikaansa ja toivottamaan onnea heikolla äänellä. Niiden puolen tusinan naapurin, jotka lähtivät mukaan, vaimot lienevät tehneet jotain samanlaista. Wama harmitteli mielessään sitä, ettei Temar ollut täällä. Tilanne oli muutenkin tarpeeksi masentava. Mutta ehkäpä Temar halusi välttää koko tilanteen, koska ei olisi onnistunut keksimään mitään kevyttä ja sukkelaa.
Ajurit iskivät härkiä piiskoilla ja vaunut lähtivät heidän pihastaan yksi toisensa jälkeen samoin kuin joidenkin muiden lähellä olevien talojen pihoista. Wama muisteli, kuinka monta kertaa hän olikaan tämän nähnyt. Tämä vain oli ensimmäinen kerta, kun hän oli niiden mukana. Hän istui mietteisiinsä uppoutuneena huomaamatta kauniita maisemia, kunnes hänen vieressään istuva Roish tönäisi häntä kiinnittääkseen hänen huomionsa.
--- No, nyt sitten olemme matkalla. Miltä tuntuu?
--- Surulliselta tietenkin, mutta osasinhan sitä odottaakin. Missä pysähdymme seuraavan kerran?
--- Menemme niin kauas itään kuin suinkin ehdimme valoisaan aikaan. Huomenna jatkamme matkaa Welun majatalolle. Tunnetko paikan?
--- Kävin siellä Temarin kanssa eräällä vaelluksellamme.
--- Niin arvelinkin. No, siellä yövymme huomisyön ja ostamme myös joitain täydennyksiä ruokavaroihimme. Tiesitkö, että Welu tehnee koko Tretonian parasta retkileipää? Minulla on ollut sitä mukana jokaikisellä matkallani.
--- Tiedän toki. Hän antoi meille vähän sitä silloin kun kävimme siellä. Se ei ollut kyllä mitenkään hyvää, mutta sillä jaksoi kulkea koko päivän.
--- Ja lisäksi se säilyy useita kuukausia. Olisipa mukavaa tietää, miten hän ne valmistaa. Mutta kukaan ei varjelle matkaleipäreseptiään yhtä tarkkaan kuin hän!
Wama kyllä huomasi, että Roish pyrki piristämään tunnelmaa puhumalla käytännön asioista. Itse hän ei viitsinyt teeskennellä hilpeää mieltä.
Maisemat alkoivat käydä hieman oudommiksi, sillä he eivät enää olleet Waman kotikylän alueella. Koko Tretonia oli kyllä melko samanlaista --- polveilevaa peltoa ja siellä täällä pieniä metsävyöhykkeitä --- mutta idässä maasto muuttui entistäkin kumpuilevammaksi. Aluksi Wama oli tunnistanut jokaisen vastaan tulevan puun, mutta nyt hän ei enää tiennyt, mitä tien mutkan takaa paljastuisi. Muutenkin hän yleensä kulki mieluummin metsää kuin tietä pitkin, ja tunsi tällä suunnalla muutamia omia reittejään. Mutta vankkureita ei voisi kuljettaa niitä pitkin.
Karavaani eteni melko hitaasti; kevyesti hölkkäämällä olisi helposti pysynyt sen tahdissa. Wama ajatteli aikansa kuluksi jotain, mitä hän ei jälkeen päin pystynyt muistamaan. Silloin tällöin vastaan tuli ihmisiä, jotka kaikki hän tunsi. Roish tervehti kaikkia vastaantulevia. Välillä he jäivät puhumaan jonkun tutun kanssa, ja ottivat sitten taas muun karavaanin kiinni. Muuten kulku sujui keskeytyksittä.
Kun aurinko alkoi painua mailleen, oli ehditty edetä noin kolme peninkulmaa. Oli aika pystyttää leiri. He muodostivat suuren piirin tien lähellä olevalle aukiolle. Nuotiot viritettiin, ja kaikki menivät aikaisin nukkumaan ollakseen huomenna pirteitä. Wamaa hermostuttivat metsästä kuuluvat äänet, jotka eivät tuntuneet menevän heidän ohitseen vaan kiertelevän heitä. Viimein hän kuitenkin nukahti epämukavaan, ohueen uneen, ja näki unta pimeistä luolista.
Aamulla kaikki heräsivät heti auringon noustessa. Tämän päivän matka olisi kevyt --- Welun majatalo oli vain kahden ja puolen peninkulman päässä. Kaikki tunsivat mielensä paremmiksi kuin eilen, jolloin lähdön suru oli varjostanut kaikkien mielialaa. Yksitellen vankkurit lähtivät hitaasti liikkeelle tietä pitkin.
Aamu oli todella kaunis. Usva ei ollut vielä haihtunut auringonvalossa, vaan leijui maan yllä kuin eteerinen meri. Maailma oli täynnä auringon punaista ja keltaista ja usvan violetinharmaata, ja monen väriset kukat suorastaan hehkuivat epätavallisessa valaistuksessa. Sieltä täältä kuului hiljaista linnunlaulua.
Wama katseli tätä kaikkea ihaillen ja vetäen sisäänsä ilmaa. Sitten hän kääntyi katsomaan isäänsä, joka katseli tiukasti eteenpäin.
--- Isä, katselisit sinäkin maisemia. Nyt on hienoin aamu mitä olen aikoihin nähnyt.
Roish hätkähti hereille ajatuksistaan. --- Mitä?
--- Kehotin sinua katselemaan ympärillesi. On hieno aamu.
--- Anteeksi, minä olin niin ajatuksissani. Mietin, mikä reitti meidän pitäisi valita Welun majatalon jälkeen. Saattaa nimittäin olla, että haltiat aiheuttavat ikävyyksiä siellä päin.
Siihen ei Wamalla ollut mitään sanottavaa. Häntä harmitti se, että haltiat merkitsivät hänen isälleen yksinomaan vihollisia. Hän itse oli kerran onnistunut liki ystävystymään erään haltian kanssa, mutta se oli ollut kaukana omistaan ja avuton. Se oli jotenkin joutunut avomaalle; muuten se olisikin osannut piiloutua Wamalta. Vaikka Wama oli auttanut sitä, se ei ollut suostunut kertomaan, miten se oli joutunut tasankomaalle. Ehkei se ollut muistanut. Wama oli auttanut sen kaakkoon lähelle haltiain alueita. Siinä vaiheessa he jo tunsivat toisensa tarpeeksi hyvin jutellakseen huolettomasti keskenään matkatessaan. Sitten eräänä yönä haltia oli häipynyt hänen nukkuessaan. Wama ei koskaan jälkeenpäin kuullut hänestä mitään, eikä tiennyt edes hänen nimeään. Ehkeivät haltiat käytä nimiä.
Nyt Roish keskeytti Waman ajattelun koputtamalla häntä olkapäälle.
--- Katsohan, Wama, tätä karttaa. Se on Tretonian kartta. Varsinkin suurissa metsissä on vaarana törmätä haltiaväijytykseen. Koska päätie täältä Maudiin kulkee pitkälti Degolmetsän sisässä, me käytämme tuota vähäistä pohjoisempaa tietä, kunnes päätie tulee ulos metsästä. Se hidastaa matkantekoa, mutta on turvallisempaa. Emme joudu metsään kuin pieneltä matkalta. Sitä paitsi päätie lienee hyvässä kunnossa, joten saanemme menetetyn ajan nopeasti takaisin.
Wama katseli kiinnostuneena. --- Menemmekö mistään isoista kylistä läpi?
--- Todennäköisesti Maudin päätien varrella on paljon isoja kyliä. Ennen niitä on vain Yma, joka sijaitsee juuri keskellä matkan metsäosuutta. He käyvät kauppaa haltioiden ja ihmisten kanssa, toimivat välittäjinä. Silti haltiat hyökkäilevät silloin tällöin Ymaan.
Wama syventyi karttaan. Hän oli aina pitänyt kartoista: hänestä ne olivat kauniita. Hän tutkiskeli pitkään teitä, kumpuryhmiä ja -harjanteita sekä kylien paikkoja. Kun hän lopetti, usva oli jo hävinnyt. Matkaa jatkettiin vaitonaisina.
Karavaani saapui Welun majatalolle noin kolme tuntia keskipäivän jälkeen. Isäntä oli nähnyt jo kaukaa karavaanin saapuvan ja odotti matkalaisia piha-aidan portilla. Ensimmäisten vaunujen saapuessa pihaan hän tervehti Roishia suureen ääneen.
--- Terve, Roish, sinäkö olet tämän retken johtaja?
--- Minäpä minä.
--- Sittenpä lienette jälleen kerran menossa Ostupnoon.
--- Itse asiassa meillä on tarkoitus käydä ensin Maudissa.
--- Maudissako? Kas vain --- elämä ei siis ole jämähtänytkään paikoilleen. Minulla muuten on sukujuuria Maudissa: isänäitini oli Maudlainen. Mutta, muttaÉ joutaahan näistä juttelemaan sisälläkin. Minulla on teille kyllä kerrottavaa: eilen tästä kulki matkustavaisten ryhmä pohjoiseen, ja heillä oli tärkeä uutinen, jota te ette liene kuulleet.
Vankkurit pysäytettiin sikin sokin majatalon vieressä olevalle aukiolle, ja kaikki menivät sisään. Heille tarjottiin heti kuumaa juotavaa, ja he jättivät ruokatilauksensa talon emännälle. Kaikki asettuivat pöytiin, Welu mukaan lukien. Welu alkoi kertoa uutistaan.
--- No niin, siis, nämä matkustavaiset, joista mainitsin, he tulivat pitkältä etelästä, Poljusin kaupungista, joka sijaitsee Ostupnon ja Msomolin välissä. Miten he ovat kiertäneet Magun alueet ja Erebusin suot, sitä en tiedä, mutta heillä oli syytä lähteä matkaan, koska Msomolia tällä hetkellä hallitseva Ceres-henki on aloittanut sodan.
Kaikki kohahtivat, ja hetken hiljaisuuden jälkeen huone täyttyi puheesta. Uutinen ei ollut suoranainen yllätys: kun Msomolin uskonnolliset johtajat olivat ottaneet vallan Msomolissa, kaikki kyllä olivat tienneet, mihin suuntaan asiat etenisivät. Nyt kun he saivat tietää olleensa oikeassa, mitä muuta he saattoivat tehdä kuin päivitellä? Roish korotti äänensä muun puheen yläpuolelle.
--- Hiljaa, hiljaa! Annettakoon Welun kertoa uutisensa loppuun.
--- Kiitos. Noiden matkustavaisten mukaan Msomol on aloittanut sodan hyökkäämällä Amdiwaltiin. Se on hyvä strateginen veto: Amdiwaltin pellot ovat tuottoisammat kuin Msomolin. Ja uskokaa pois, Msomol vielä tarvitsee elintarvikkeita! Se henki Ceres on sen verran hullu, ettei se suostune lopettamaan sotaa ennen kuin ainakin Erebus, Ostupno ja Khor-Rondau on vallattu. Jos he etenevät nopeasti, saatatte vielä joutua koville --- Maudissakin, mutta varsinkin jos menette Ostupnoon.
--- Eivätkö he sanoneet, paljonko aikaa on kulunut sodan syttymisestä?
--- He eivät tienneet. Ulkomaalaiset eivät aina laske päiviä, he ovat sillä tavoin kummallisia. Mutta jos oletetaan heidän lähteneen liikkeelle heti uutisten saavuttua ja kun otetaan huomioon uutisten normaali leviämisnopeus, aikaa lienee kulunut hyökkäyksestä siinä kolmisen kuukautta.
Ruoat saapuivat. Welu toivotti hyvää ruokahalua ja lähti huoneesta. Muut tilasivat juomansa ja alkoivat syödä ja keskustella uutisista.
Illalla he tapasivat muita majatalon asiakkaita, jotka hekin asuivat Tretoniassa ja olivat kauppamatkalla. He kuitenkin kantoivat kaikki tavaransa selässään, sillä he kaupittelivat koruja ja muuta pientä eivätkä koskaan menneet kovin kauas kauppamatkoillaan. Eräs heistä osoittautui loistavaksi laulajaksi, ja illan pimetessä tunnelma majatalossa alkoi kohota.
Wama alkoi jo aikaisin tuntea itsensä väsyneeksi ja meni huoneeseensa nukkumaan. Hän mietiskeli vuoteessaan sotien toistuvuutta. Kukaan ei enää tiennyt juuri mitään vetten sotaa edeltäneestä sodasta, mutta perimätietona hän oli kuullut senkin alkaneen Msomolin hyökkäyksestä. Hän mietti msomollaisten perusluonnetta: kuinka niin mieletön, niin järjenvastaisesti toimiva kansa on voinut syntyä? Mikä heitä vaivasi? Olivatko he ymmärtämättömiä vai aiheuttivatko harmia silkkaa pahuuttaan?
Aamu valkeni samanlaisena kuin kaikki aikaisemmatkin, hieno sää jatkui. Jotkut matkalaisista nousivat virkeinä, joidenkuiden päätä kivisti, koska he olivat tulleet juoneeksi liikaa edellisenä iltana. Roish teki aikomansa hankinnat Welulta, ja runsaan aamiaisen jälkeen he lähtivät liikkeelle.
Jos jotkut olivatkin vielä alkumatkasta synkkiä, päivän suloisuus haihdutti pikku hiljaa ikävät ajatukset. Sota oli vielä kaukainen asia, matkan alkutaival helppoa. Linnut lauloivat ja maasto oli kotoisan kumpuilevaa.
Muutama tuntia keskipäivän jälkeen saavuttiin metsän reunaan. Melko pitkänä letkana aikaisemmin kulkenut karavaani tiivistyi, sillä metsässä ei auttanut olla hajallaan jonkin ikävän sattuessa. Monet eivät ylipäänsä pitäneet suurista metsistä --- Waman kodin lähettyvillä ei sellaisia kasvanut.
Wama kyllä piti metsistä. Hän arveli pitävänsä niistä melko samoista syistä kuin haltiat, pitävänsä niistä, koska ne olivat mystisiä, monipuolisia, rauhattomia ja kuitenkin rauhallisia paikkoja. Hyviä piilopaikkoja ne olivat myös: Wama osasi liikkua metsässä niin, etteivät eläimetkään huomanneet häntä, ennen kuin hän oli niistä tusinan askeleen päässä. Temarkin piti metsistä; itse asiassa sellaista maastoa ei liene ollutkaan, josta Temar ei olisi pitänyt.
Metsässä kävi pieni tuuli, joka sai puiden lehdet kahisemaan ja piti metsän lehvistön täynnä liikettä. Wama katseli ympärilleen. Vähän ajan kuluttua hän huomasi, että vasemmalla näkyi liikettä tuulen taukoilemisesta huolimatta. Kun hän oli tullut tästä varmaksi, hän alkoi miettiä, mitä pitäisi tehdä.
Saattoihan olla, että siellä oli haltia, mutta yhtä hyvin se saattoi olla jokin eläin. Jos se olisi eläin, olisi lähes turhaa mainita siitä Roishille. Sitä paitsi, vaikka siellä olisikin haltia, ei sittenkään välttämättä kannattaisi kertoa Roishille --- siitä olisi seurauksena vain varma tappelu.
Lopulta Wama päätti mennä itse katsomaan. Jos siellä olisi haltia, hän voisi ehkä keskustelemalla pitää ikävyydet poissa. Roishilta piti myös saada lupa käydä metsässä; toivottavasti ei tarvitsisi keksiä mitään tekosyytä.
--- Isä, minä haluaisin kävellä metsässä. Voisinko käydä? Saan teidät kyllä kiinni.
--- Kyllä se sopii, mutta ole varovainen. Äläkä jää liikaa jälkeen.
--- Hyvä on, isä.
Pitemmittä puheitta Wama hyppäsi vankkurista ja tupsahti suoraan jaloilleen. Hän ei kaatunut, vaan jatkoi juoksemalla eteenpäin ja vasemmalle, kohti metsää. Hän hellitti vauhtia vasta ollessaan puiden suojassa. Metsässä tuuli juuri silloin --- tuskinpa kukaan oli kuullut hänen metsään tuloaan, joskin joku oli voinut kyllä nähdä.
Tuuli laantui. Wama alkoi kuulostella. Takavasemmalta kuului vähän väliä lehtien rapinaa. Wama käveli mahdollisimman hiljaa syvemmälle metsään, lähemmäs äänten aiheuttajaa. Askelet lähenivät. Nyt niistä kuuli jo selvästi tulijan juoksevan kahdella jalalla. Wama kyykistyi nopeasti puun juureen, koska parempaa piilopaikkaa ei ollut näkyvillä. Askelet lähenivät, ne tulivat lähes suoraan kohti. Juoksijan ohittaessa hänet häneltä pääsi ällistynyt huudahdus.
--- Temar!?
Temar käänsi päänsä, melkein kompastui ja pysäytti juoksunsa. Hän ei vaikuttanut hengästyneeltä, uupuneelta kylläkin. Wama tuli lähemmäksi häntä ja alkoi puhua.
--- Seurasitko sinä meitä?
--- Hei Wama. É seurasin.
--- Kuinkas pitkälle aiot meitä seurata?
Temar hymyili. Vastaus oli selvä.
--- Koko matkan.
--- Aiot juosta koko matkan vai?
--- Enpä usko ruokavarojeni riittävän. Minun täytynee kysyä teiltä, jos te vaikka kiltisti antaisitte lisää.
Wama nauroi, mutta samalla häntä painoi huoli. Oli tietenkin selvää, ettei Temar aikonut juosta koko matkaa. Mutta Roish ja muut aikuiset vastustaisivat hänen mukaan ottamistansa. Oli kyllä totta, että Temar oli jo tullut pidemmälle, kuin he olivat koskaan vaelluksillaan menneet. Jos Temar nyt päätettäisiin lähettää takaisin, aivan helppoa se ei ainakaan olisi. Wama alkoi taas puhua.
--- Tuletko karavaanille?
Temar vakavoitui.
--- En tiedä. Tuntuisi paljon helpommalta vain alkaa taas juosta eteenpäin. Ainakin tekisin niin paljon paljon mieluummin, kuin kinaisin Roishin kanssa. Mutta Roishin kanssa minun täytyy joka tapauksessa kinata ennen pitkää, ja minulta alkaa olla juotava vähissä.
--- Taidat siis tulla. No, lähdetään sitten heti. Muuten meidän on vielä vaikeampaa saada vankkuriamme kiinni.
He lähtivät taas juoksemaan. Tällä kertaa se ei ollut kevyttä hölkkää, vaan he juoksivat niin lujaa kuin jaksoivat. Wamasta tuntui parhaalta näyttäytyä ensin Roishille, joten he juoksivat juuri ja juuri metsän sisässä. Kun he saivat Waman vankkurin kiinni, he olivat jo aivan hengästyneitä. He juoksivat metsästä ulos ja hyppäsivät vankkurin kyytiin.
Jos Wama olikin ollut ällistynyt nähdessään Temarin, vielä ällistyneempi oli Roish. Vähältä piti, ettei hän pysäyttänyt vankkureita siihen paikkaan. Pojat olivat vielä liian hengästyneitä vastaamaan hänen kysymyksiinsä, joten hän keskittyi taas ajamiseen tuumiskeleva ilme kasvoillaan. Wama ojensi Temarille vesileilin ja tämä joi. Vähän ajan kuluttua Roish alkoi puhua.
--- Jaaha, Temar, nyt ymmärrän, miksei sinua näkynyt lähtöpäivänä.
--- Niin, olihan minun saatava etumatkaa.
--- Ja taidat olla tulossa mukaan?
--- Niin.
--- Hm. Olisi pitänyt arvata, ettet luovuttaisi helpolla. Ja hyvin olet järjestänytkin asiat: en minä sinusta helposti enää eroon pääse.
--- Totta. Sitä paitsi en ymmärrä, miksi sinun pitäisikään. Minä ainakin haluan tulla mukaan eikä minusta pitäisi olla haittaa. Ja vaikken ehtinytkään kysymään, ihmettelisin kovasti, ellei isäni maksaisi aiheuttamiani kustannuksia palattuamme kotiin.
--- Niin niinÉ olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitä isäsi sanoisi aikeestasi tehdä ensimmäinen matkasi minun mukanani ja opetettavanani.
--- Oppinen omia aikojanikin. No, saanko tulla mukaan?
--- Älä luulekaan sitten, että tästä tulee lomamatka.
--- Turha pelko. Sopiiko mukaan tulemiseni siis sinulle?
--- Kai se sitten. Minun kyllä täytyy saada vielä muiden suostumus.
Ensimmäisellä pysähdyksellä Temar joutui melkein yksin puolustamaan tekoaan muille. Onneksi järkeviä perusteluita on helppoa keksiä, kun asia, jota yrittää todistaa, on oikea. Sitä paitsi vaikka Tretoniassa kunnioitetaankin perinteitä, kunnioitetaan siellä sitäkin, jos joku osaa, jaksaa ja uskaltaa taistella oman tahtonsa puolesta. Päätös oli lopulta yksimielinen: kukaan ei vastustanut Temarin liittymistä seuraan.
Illan pimetessä saavuttiin metsäaukiolle. Wamalla oli mukava olo nyt, kun Temar oli mukana eikä ollut huolta hänen jäämisestään pois. He pelasivat kivillä ja maahan kaivetuilla kuopilla costrea, eräänlaista syömäpeliä. Vähän ajan kuluttua heidän seuraansa liittyi Cere, eräs matkalaisista. Yhdessä he pelasivat loppuillan costrea kolminpelinä.
Kun nukkumaanmenon aika tuli, Wama meni vankkureihin nukkumaan, mutta Temarin teki mieli nukkua metsässä. Niinpä he toivottivat toisilleen hyvää yötä ja Temar lähti aukion laidalle päin. Roish jakoi vahtivuorot, ja kaikki --- paitsi vahdit --- menivät nukkumaan.
Wama nukkui koko yön rauhallisesti, mutta aamulla hän heräsi siihen, että ilma oli muuttunut kylmemmäksi. Aurinko oli nousemaisillaan. Wama lähti aukion laitaa kohden katsoakseen, oliko Temar jo herännyt.
Wama kierteli ympäriinsä metsässä etsimässä, mutta Temaria ei löytynyt. Tarkastettuaan jokaisen lähistöllä olevan saniaiston ja pensaanalustan Wama istuutui kivelle miettimään. Ja juuri silloin hän näki Temarin.
Temar oli täydessä unessa puun oksalla. Ei siinä ollut mitään kummallista, mutta Wamaa ihmetytti, mitä metsässä oli sellaista, että Temar oli päättänyt viettää yönsä puussa. Se oli sentään paljon epämukavampaa ja vaarallisempaa kuin maassa nukkuminen, ellei tosissaan olettanut maassa liikkuvan jotakin vaarallista.
Wama kiipesi varovasti puuhun ja kutsui ystäväänsä nimeltä. Temar avasi silmänsä, oli nousta pystyyn, näytti muistavan, missä oli, ja nousikin vain istumaan. Hänen äänensä oli unenpöpperöinen.
--- Ääh. Kuinka kauan sitten aurinko nousi?
--- Juuri vasta.
--- Plääh. Siinä tapauksessa minä olen nukkunut aivan liian vähän.
--- Kuinka niin, menitkö myöhään nukkumaan?
--- Menin. Minulla oli yöllä paljon tekemistä: tapasin näet haltioita ja keskustelin heidän kanssaan monta tuntia.
--- Mikset tullut herättämään minua?
--- Olin melko syvällä metsässä, joten en usko, että he olisivat viitsineet odottaa paluutani, jos olisin lähtenyt hakemaan sinua. Onpa nyt kylmää!
--- Tuuli puhaltaa nyt koillisesta. Oliko haltioilla jokin erityinen syy olla täällä?
--- Eivät he täällä olleet karavaanin takia. He olivat menossa Ymaan. Olemmeko mekin?
--- Niin Roish aikoo. Miksi nukuit puussa?
--- Jos täällä liikkuu haltioita, on parempi olla kohtaamatta niitä silloin, kun ei pääse puhumaan niiden kanssa, ennen kuin ne tappavat sinut. Kuten on, jos nukkuu. Osaavathan he kiivetä, tietenkin, mutta puussa nukkuvaa ihmistä ei noin vain huomata.
--- Hm. Olisithan voinut tulla karavaanin luokse nukkumaan.
--- Totta, mutta metsässä on mukavampaa nukkua. Onkohan karavaanin luona jo tarjolla aamiaista?
--- Voi olla. Mennään katsomaan.
Metsäaukiolle oli jo viritetty nuotio. Sillä valmistettiin puuroa. Dshi, joka leikkasi paraikaa leivästä viipaleita, tervehti poikia. h
Pikalinkit: