Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Pimeä
Pyörivä sokkelo. Jokainen yksittäinen siru putosi kohden. Kaikkialtas kaikui voimakas huuto, joka taisi olla hänen omaansa. Hän ei pitänyt siitä, kuinka varjot kääriytyivät hänen ympärilleen. Ne yrittivät tukahuttaa hänet veltolla lässytyksellään ja vetää hänet omiin ajatuksiinsa, jotka olivat aikaa sitten jämähtäneet pelkkään kostonhimoon ja pahansuopuuteen.
Tällaista liikkui hänen päässään. Ulospäin hän jutteli , oli mukavalla päällä, oli juuri itse asiassa järjestänyt omat oltavansa mukavasti, niin kuin hän oli halunnut niiden aina olevan ja nyt hän oli päässyt --> päämääräänsä. <-- Päämäärään, joka ei tuntunutkaan niin hienolta. Materialismin suurin ongelma on se, kun saa kaiken haluamansa. Sitten ei voi enää mennä paremmin.
Miksi hän olisi jaksanut valittaa muille kuin itselleen, eihän hänellä ollut mitään merkittävää osuutta maailmassa kuitenkaan? Hän vain häiritsisi toisten omaa tyhjyyttä sepostuksillaan, jos alkaisi kuvailla, mitä kaikkea hänen päässään liikkui.
Sitten tuli taas kyllästyminen, melkein kuuluvana voimistuvien hyökyjen sarjana. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, joten hän tiesi hyvin, miltä se tuntui. Hän vaipui kokonaan sisäiseen maailmaansa, lakkasi olemasta fyysisessä maailmassa, ei ottanut enää mitään aistiensa niin auliisti tyrkyttämiä impulsseja vastaan. Millään muulla ei ollut mitään merkitystä kuin hänen ajatuksillaan, ja ne olivat myrkyllisiä.
Jokainen hänen mielessään liikkuva muoto oli muisto menneestä, jostain, joka oli mennnyt pieleen, johon hän ei ollut koskaan ollut tyytyväinen, ja ne kaiversivat häntä omilla tarpeettomilla olemuksensa toistoilla, ne sulkivat hänet pieniin kosteisiin käytäviin, joilla ei ollut mitään muuta kuin lattia, seinät, katto ja hän itse. Vain seuraavan kulman takana saattoi olla jotain muuta, ja se oli taas uusi muisto häntä odottamassa... Ei edes mitään --> valinnan mahdollisuutta, <-- hänen piti kulkea hänelle ennalta valittua reittiä, jonka hän oli nähnyt muissa muodoissaan jo tuhat kertaa.
Lopulta hän kyllästyi siihenkin, ja kaikki vain oli. Harmaata, harmaata vellovaa oksennusta, suurta välinpitämättömyyttä, joka nieli vaikeuksitta siihen pullahtaneet pienet myrkkypallerot.
--> Hän avasi silmänsä. <-- Hän oli mukavalta vaikuttavassa paikassa. Hän lysähti nurmikolle ja alkoi miettiä. Hän mietti vain omia ajatuksiaan, kuinka kauheita ne olivat, kuinka hän ei enää ikinä halunnut ajatella niitä. Hän halusi vain olla... mutta sekin oli niin tarpeetonta. Ja niinpä hän aikansa kuluksi alkoi taas kiduttaa itseään.