Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Kaappi
Joskus, kun avaan kotonani siivouskaapin, se on muuttunut. Itse asiassa avaan sen niin harvoin, etten huomaisi, vaikka se muuttuisi monta monta kertaa siinä välillä; mutta suurimman osan ajasta se on aivan samanlainen, ja siksi luulenkin, ettei se vietä kovin suurta osaa ajastaan harhateillä. Sitä paitsi muutokset eivät ole kovin suuria: yleensä vain jokin pieni yksityiskohta, kuten katto, puuttuu. Enkä olisi huomannut katon puuttumistakaan, ellei hienoinen veto olisi kiinnittänyt huomiotani. Silloin käänsin katseeni ylöspäin, ja näin harmaaseen taitetun preussinsiniset pilvet äärettömän kaukana yläpuolellani.
Mutta ei kaapiltani silti mielikuvitusta puutu. Joskus sieltä on löytynyt niin omituisia esineitä, etten olisi itsekään keksinyt sellaisia - ja minä sentään keksin melkein mitä vain. En voi kokonaan välttää tunnetta, että kaappini yrittää kilpailla kanssani... mutta yritän antaa sen keksiä omalla tavallaan, ja ottaa siitä oppia silloin, kun se menee edelleni.
Eräs parhaista teeastiastoistani on kaapin tuotoksia. Voin melkein kuulla, miten se hymisee tietäväisesti, kun tarjoilen teetä vierailleni sen astioista. Kaiken kaikkiaan kaappini ja minun välille on kehittynyt ajan myötä lämmin luottamussuhde.
Oli melkoinen yllätys, kun eräänä yönä kaappi tuntui aivan erilaiselta kuin tavallisesti: se nitisi ja natisi, kerjäsi huomiota, sen ovi narahti aina silloin tällöin yksitoikkoisesti, ja lopulta minun oli pakko mennä katsomaan, mikä sillä oli. Avasin oven, mutta sen takana ei näyttänyt olevan mitään erityistä. En kuitenkaan voinut olla siitä aivan varma, sillä hämärässä huoneistossa en nähnyt kaapin sopukoihin saakka. Pettyneenä suljin oven. Sitten, oudon aavistuksen valtaamana, avasin sen uudelleen.
Vastaani puhalsi hurja tuuli, joka toi mukanaan voimakasta musiikkia, ikään kuin myrsky olisi puhaltanut tiettyihin sointuihin viritettyjen urkupillien läpi. Soinnut vaihtuivat, niiden sävy vaihteli, samalla kun temmeltävät tuulenpyörteet tempoivat hiuksiani silmilleni ja taas niiltä pois. Seisoin pökertyneenä; kaapissa ei näkynyt kuin mustaakin mustempaa pimeyttä.
Mieleeni tulivat isoäitini tarinat siitä, kuinka kolmen ajatuksen ja ihmisheimojen aikojen välillä maailmaa hallitsi tuuli. Pidin ajatuksesta, että kasvoillani viuhui alkutuuli mielensä, suunnitelmallisuuden menettäneenä. Astuin sisään kaappiin, ja ikään kuin olisin muuttunut yhtä pimeäksi kuin kaapin sisältö oli ollut, erotin nyt ympärilläni vaahterapuiden varjoja. Tuuli oli kova, mutta ilma lämmintä.
Istuin jonkin aikaa maassa. Pieni muurahaisyhdyskunta marssi juurien seassa, vaikka oli melkein pilkkopimeää. Ne kantoivat pienenpieniä palleroita, joiden sisällä varmaankin oli vielä pienempiä muurahaisia... minusta oli surullista ja kaunista, kuinka tietämättömiä jalkani yli varssivat muurahaiset olivat niitä tarkkailevasta tietoisuudesta.
En ymmärtänyt vieläkään, missä kummallisen siirtymiseni juoni piili. Olin melko varma, että kaappi ei varsinaisesti ollut yrittänyt siirtää minua, vaan oli tehnyt niin vain jostain ulkoisesta pakosta. Olin hieman huolissani takaisinpääsystä, varsinkin koska en ollut pukeutunut erityisen lämpimästi. Mutta murehtiminen ei auta seikkailussa mitään, eikä ihmeiden sattuessa voi välttää pientä fatalismia.
Istuessani tulin miettineeksi kokoluokkia. Kenellepä ei olisi tullut mieleen muurahaisia katsellessaan, että yhtä lailla ihmiset voivat olla muurahaisia joillekin yhtä lailla suuremmille olennoille? Mutta ero on kahtalainen. Muurahaisten maailma koostuu lähinnä pinnoista, eikä tilan käsitteellä varmaankaan ole niille paljon merkitystä. Samaan tapaan ihmisten maailma koostuu lähinnä tiloista ja niitä rajoittavista pinnoista.
Nousin ja kävelin vähän matkaa. Tulin kallion reunalle, ja tunnistin paikan. Kotiini oli sieltä kolmisen kilometrin kävelymatka. Lähdin tallustelemaan kiirettä pitämättä.
Sinä yönä en oppinut juuri muuta. Mutta tavallaan on hyvä, että joskus päätyy metsään keskellä yötä joutumatta pakottamaan itseään kävelemään sinne. Olen kiitollinen kaapilleni siitä, että se muistuttaa minua tärkeistä asioista silloin, jos olen unohtamassa niitä.