(nettipäiväkirja 20.12.2024)
(approximate translation follows)
Päivöä on puoli vuotta,
puoli vuotta pimeätä;
puoli vuotta leppeätä,
pakkasta parempi puoli.
Puoli vuotta kisaella,
levätä hiukan enempi.
Enp'oo vielä unhottanna,
maatessani talven alla,
kesän töitä totisia,
suuria suven iloja.
Enpä vielä heittänynnä,
riehutellen lämmön alla,
talven tummapäitä öitä,
rauhoa portin takana.
Pitkä on tie välissä!
Pitkä päivyellä piilo
läpi hämärän huntujen,
viikkojen kautta ajassa.
Kuu on kuitenki mukana,
tähtivyöt käy taivon päällä,
maan majoja kulkiessa,
kolutessa kivilöitä.
Tästä tiiän päivän tulon,
tästä varmemman vakuuen:
aina päivä pilkottavi,
kurkistaa taivon kannelta,
maansa käypi katsomassa,
tunnistaa monet tuttavat.
Jopa kerran lienee aika
täällä kirkkauessa olla,
kauemmaksi katse luoda,
edessä vehmahat vaarat.
There's sun for half a year,
half a year of darkness;
half a year of mild weather,
subzero for a bigger part.
half a year for sports,
for rest, a bit more.
I haven't forgotten
while resting under winter
the harsh work of summertime
and its enjoyable games.
I haven't given go
while fooling around in warmth
the dark-speared nights of wintertime
the tranquility behind the gate.
Long is the road between!
Long the hiding of daystar
through the veils of twilight,
through the passage of time.
The moon still walks with us,
stars shine on the sky,
when we walk upon the face of earth,
when we roam its rocky face.
This I know for a sign of day's return,
this I get for guarantee:
the sun always shows a little
peeks from the edge of sky
it comes to check its land
and recognises its acquaintances.
Once will be the time
to again walk in brightness
to look into longer distances
with green hills in the horizon.