Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Motivaationi tämän aiheen ajattelemiseen tuli siitä, kun pohdin, voidaanko avoimen lähdekoodin mallia soveltaa luovaan tuotantoon ylipäänsä -- esimerkiksi kirjojen ja elokuvien tuottamiseen. Avoin lähdekoodi on, paitsi lisenssikäytäntö, myös ohjelmoijien yhteistyö- ja yhteistyön organisointimalli, jossa avainasemassa ovat ansioihin ja hyväntahtoisuuteen perustuva projektin koordinointi ja työn hajauttaminen mahdollisimman monille (asiasta kiinnostuneille) tekijöille.
Mikäli ohjelmointi on eräänlainen taiteen muoto, voisi arvella tällaisen metodologian olevan sovellettavissa muihinkin taiteellisiin aktiviteetteihin. Esimerkiksi kirjaa voitaisiin kehittää siten, että olisi vain jonkinlainen yleisluontoinen näkemys siitä, mihin kirjalla pyritään, ja sitten ihmiset kirjoittaisivat kukin kirjasta sen osan, joka sattuu kiinnostamaan. Muiden osia voisi myös parannella ja kirjoittaa uudelleen. Hyväntahtoinen koordinaattori ottaisi kaikkien työn vastaan ja antaisi levitykseen kirjan "väliaikaisversioita", kirjoja, joita voisi lukea siltä osin, mitä siitä on jo kirjoitettu.
Yritinkin tällaista joskus: tarina: Gty, yleisprojekti
Olen kyllä sitä mieltä, että vaikka tätä voikin pitää taiteena, siinä on taidetta pikemminkin prosessi ja sosiaalinen rakenne kuin varsinainen lopputulos. Syy on se, että kirjassa on yleensä jokin idea (tai useampia), varsinainen syy, miksi se on kirjoitettu, ja jotain, mitä sillä halutaan ilmaista tai saada ihmiset ajattelemaan. Tällaisten asioiden lausuminen julki kirjoittajien ohjeeksi tappaa kirjasta varsinaisen "taiteen": käytäntö on yleinen esim. liukuhihnafantasiakirjallisuudessa, jossa valtavien, mutta perin sovinnaisten juonikuvioiden kirjoittajiksi nimitetään minimipalkalla vapaaehtoisfaneja.
Ohjelmointia on verrattu sekä taiteeseen että käsityöhön. Taiteella on nykyään jotenkin hienompi kaiku, vaikka käsityö vasta onkin teollisen tuotannon aikakaudella harvinaista herkkua. Teollisuus uhkaa käsityötä, koska käsityö saa motivaationsa loppujen lopuksi siitä, että se tuottaa asioita (tavaroita / paikkoja / ...), jotka toimivat -- ja teollisuudella on ainakin periaatteessa mahdollisuus samaan. (Onneksi käytännössä teollisesti tuotetut tavarat jäävät laadussa ja estetiikassa kauas käsityötuotteista.) Taidetta teollisuus ei uhkaa, koska taiteen ydin, idea, on mahdoton koneellistaa. Jos vaikka tekisimmekin koneen, joka tuottaa ideoita, varsinaista taidetta siinä olisi vain idea, joka on kyseisen koneen suunnittelun taustalla; koneen tuottamat ideathan ovat vain mekaanisia johdannaisia tästä yhdestä.
Olen sitä mieltä, että jokaisessa tuotoksessa on yleensä jonkin verran taiteellista työtä ja jonkin verran käsityötä. Taiteellista työtä on se, että päätetään, mitä tehdään -- siis keksitään, mikä on pyrkimisen arvoista. Käsityötä on tuon pyrkimyksen toteuttaminen. Taidetta ei oikeastaan voi arvostella hyväksi, huonoksi, hienoksi tai merkityksettömäksi, koska se on päämäärä itsessään. Siltä osin kuin se noudattaa muita päämääriä, kuten esimerkiksi poliittisia päämääriä, sen taiteellisuus vähenee. Käsityö sen sijaan arvioidaan erilaisten päämäärien valossa, joista useinkin vallitsee suuri yksimielisyys. Esimerkiksi on suuri yksimielisyys siitä, millainen on hyvä kirves, tarkka piirros, kaunis ohjelma, hyvin kylvetty nurmikko.
Oikeastaan, tarkempaa, kuin että sanoisi taiteen olevan päämäärä itsessään, on sanoa sen kumpuavan taiteilijan sisäisistä päämääristä. Näitä on monenlaisia: oman esteettisen nautinnon tavoittelu, pahan olon purkaminen, vertaisryhmän älyllinen nokittaminen ja niin edelleen. Käsityötä ohjaavat ulkoiset, funktionaaliset päämäärät. Näin voisi sanoa, että esimerkiksi lyijykynätöherrykset, joilla joku on pyrkinyt avartamaan ihmisten näkemyksiä merkityksistä, ovat paljolti taidetta mutta käsityömielessä varsin merkityksettömiä. Sen sijaan erikoisen näköisessä talossa taiteellinen aspekti on pieni (joskaan ei olematon), mutta käsityö, ts. idean toteuttaminen suunnittelussa ja talon rakentamiseen vaadittu työ, suhteellisen suuri.
Tämän valossa näyttää ilmeiseltä, että ohjelmointi (samoin kuin arkkitehtuuri) on suurimmalta osin käsityötä eikä taidetta, ja että vapaan ohjelmistokehityksen metodologia on sovellettavissa hyvin käsityöhön, muttei taiteeseen. Kuitenkin monista taidetuotoksista on mahdollisesti eristettävissä niiden taiteellinen osuus siitä tuotoksen muodostamiseen kuuluvasta käsityöprosessista, joka on ositettavissa.
ldezem: Heippa. Kiitos ajatuksestasi käsityön ja taiteen suhteesta.. Vedän tähän tälläisen provon!
Ohjelmoimista ei pidä sekoittaa käsityöhön. Käsityöt ovat vaarallisia. Keskittymiskyvyn herpaantuessa voi menettää sormensa ja vammautua. Lekamies voi lyödä kaveria päähän ja sokeuttaa. Ohjelmoidessa vastaavaa suhdetta luontoon ja toisiin ei ole. Se on nynnyjen hommaa. Siinä on samaa näpräyksen tuntua, sovittelua ja kokeilua kuin käsitöissä mutta ei mitään niitä riskejä, joita sahat, terät ja vasarat tuovat tullessaan. Ohjelmoijilla on usein vähän apeat oltavat koska niitä pidetään nörtteinä, joten raavaaseen käsityöläisyyteen viittaaminen helpottaa.
atehwa: Olisikin noin :) Jos ohjelman toiminnasta ei ole kenenkään hyvinvointi kiinni, niin sitten voi joskus ohjelmoida rauhassa, mutta yleensä niillä ohjelmilla valitettavasti tehdään jotain. Huono ohjelma on potentiaalisesti paljon vaarallisempi ja hassaa paljon enemmän ihmisten työtä kuin huono tavara. Ja joidenkin ohjelmien testauksessa voi vahingossa aiheuttaa verkkohäiriöitä, jotka näyttävät ärsyttävän muita ihmisiä paljon enemmän kuin lautojen kanssa törmääminen.
Ja vaikka kuinka yrittäisi sanoa, että ohjelman käyttö on kunkin käyttäjän omalla vastuulla, aina tulee joku valittamaan, jos ohjelma toimii jotenkin epäintuitiivisesti tai odottamattomasti.
Jos nyt väen vängällä pitää etsiä fyysisiä ongelmia, niin ohjelmoinnista saa samanlaisia rasitusvammoja kuin esim. ruuvien vääntämisestä.