(toiminnot)

hwechtla-tl: Selvitys Kulosaaren talonvaltauksesta

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Talonvaltauksen kohde oli viitisen vuotta tyhjillään ollut talo Kulosaaressa. Kyseinen talo oli Irakin valtion omistuksessa ja sijaitsee vastapäätä Irakin suurlähetystöä. Taloa oli ilmeisesti jossain vaiheessa käytetty jonkinlaisena koulutustilana tai vastaavana, mutta valtaushetkellä se oli erittäin huonossa kunnossa. Siellä oli majaillut kaikenlaisia maankiertäjiä ja ilkivallantekijät olivat hajottaneet siitä ikkunat. Itse olin tähän aikaan 19-vuotias.

Valtaajia oli aika suuri porukka, arviolta 50--60 ihmistä. Tieto valtauksesta oli levynnyt puskaradion kautta; alkuperäisen idean lähdettä en tiedä. Valtauksen päämääränä oli saada yhteiskäyttöön tila, jossa voitaisiin järjestää kahvila, kulttuuritoimintaa, keskusteluita ja niin edelleen. Itse olin mukana lähinnä mielenkiinnosta, vaikka toki olin sitä mieltä muutenkin, että valtauksen perusidea oli hyvä. En ollut koskaan ollut aiemmin mukana talonvaltauksessa (kuten ei suurin osa muistakaan mukana olijoista), joten tapaus kävi hyvin opiskelusta.

Sisälle taloon päästiin murtamatta mitään. Ovessa oli tosin lukko, enkä tiedä, miten se avattiin. Veikkaan, että se oli valmiiksi auki tai sitten joku kiipesi ikkunasta sisään (niitähän oli hajalla vaikka kuinka monta) ja avasi sen sisäpuolelta. Kun olimme päässeet sisään, aloitimme tutkimalla paikat, siivoamalla ja jakamalla ympäristöön tiedotteita siitä, että talo oli vallattu ja siellä aiottiin järjestää toimintaa tulevaisuudessa. Naapurit suhtautuivat hankkeeseen enimmäkseen myönteisesti, mikä saattoi johtua myös siitä, että kaikki valtaajat olivat melko ideologisia ja yrittivät tarkoin pitää huolta siitä, että valtauksestamme olisi enemmän hyötyä kuin haittaa.

Valtaus ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Paikalle tuli joku Irakin valtion edustaja, joka pyysi poliiseilta virka-apua talon tyhjentämiseen. Vuokrasopimuksen, nimellisen tai kunnollisen, tekeminen ei tullut kysymykseen, koska Irakin valtio oli tuolloin kauppasaarrossa ja vuokrasopimus olisi merkinnyt kauppasaarron rikkomista. Varsinainen tyhjentäminen sujui nopeasti, koska kenelläkään ei ollut aikomusta vastustaa virkavaltaa. Valtauksen jälkihommana perustettiin läheisessä rantapuistossa Vapaa katto ry., joka toimi yhteisenä nimenä tälle valtausporukalle. Vapaan katon jäsenet ovat sittemmin olleet mukana monissakin samanlaisissa poliittisissa valtauksissa, joissa pidempään tyhjillään ollut talo yritetään saada yhteisölliseen käyttöön. Yhtäkään valtausta ei kuitenkaan ole tehty varsinaisesti järjestön nimissä samaan tapaan kuin joskus 80-luvulla Oranssi ry:n nimissä on tehty valtauksia.

Jälkiselvittelynä asiasta tosiaan käytiin oikeutta. Irakin edustusto vaati tapauksesta korvaukseksi satatuhatta markkaa, joten poliisin oli tehtävä tutkinta -- suurin osa valtauksista jää käsittääkseni tutkimatta, koska asianomistajaa ei varsinaisesti kiinnosta enää tapaus sen jälkeen, kun valtaus on loppunut tai laillistettu. Oikeudessa meidät todettiin syyllisiksi hallinnan loukkaukseen, mutta teko katsottiin lieväksi, koska talossa ollessamme olimme vain parantaneet sen kuntoa. Seurauksena olivat sakot, jotka olivat suuruudeltaan muistaakseni 300 markan luokkaa joka osallistujalle. Vahingonkorvauksia ei suoritettu, koska vahinkoa ei ollut tehty.

Nykyään olen tämäntyyppisistä talonvaltauksista sitä mieltä, että ne ovat poliittisen toiminnan harjoittelun kannalta hyviä mutta niillä aika harvoin saa mitään pysyvää aikaan. Lisäksi valtauksilla on pysyvänä ongelmana se, että yhteisten sääntöjen luominen valtaukselle on vaikeaa ja vielä vaikeampaa on huolehtia siitä, että valtauksella olijat todella noudattavat näitä sääntöjä. Jopa vaikka valtauksen keskeiset osallistujat pitäisivät selvänä, että kiinteistöä pidetään kunnossa, paikalle siunaantuu helposti (puskaradion perusteella) porukkaa, jotka haluavat panna paikkoja uuteen uskoon. Minun mielestäni talonvaltauksessa keskeistä on se, ettei sillä aiheuteta kenellekään vahinkoa. Parhaassa tapauksessa valtauksesta hyötyy jopa kiinteistön omistaja, koska valtaajat pitävät huolta kiinteistöstä, joka olisi muuten ollut tyhjillään.

Olen edelleen jonkin verran mukana poliittisessa toiminnassa, mutta tällä hetkellä näen valtauksissa kiintoisammaksi kehityssuunnaksi sen, että Suomessa saataisiin aikaan asiasta samanlainen lainsäädäntö kuin suurimmassa osassa muutakin Eurooppaa. Esimerkiksi Saksassa, Hollannissa ja Italiassa tarpeeksi pitkään tyhjillään olleen rakennuksen saa vallata tietyin ehdoin.

kategoria: politiikka


kommentoi (viimeksi muutettu 20.07.2008 15:55)