Jatkotarina! Yksi sana kerrallaan, kaksi kertojaa.
Olipa kerran Jaakko, jonka karitsa asui maalla. Kun Jaakko meni maalle, hän syötti karitsalleen heinää. Heinän seassa oli kontiainen, jonka silmät sojottivat ristiin. Karitsa söi mielihyvin kontiaisen, puikkelehti pellolla ja määki. "Mää, sää, yhdessä meistä tulee kapteeni planeetta!" määki karitsa. Sitä Jaakko pelästyi tavattomasti. "Mitä? Onko karitsani riivattu?" totesi Jaakko.
Siihen aikaan karitsat yleensä eivät puhuneet. Yhtäkkiä ne olivat valtakunnassa oppineet sekä alkaneet puhumaan.
Jaakon lampolassa meno äityi tämän seurauksena hankalaksi, koska karitsa puhui rumia, vaikka hänet oli pappi kasvattanut siivoksi. Pappi oli epäonnistunut opetuksissaan. Omenoistaan taas pappi oli hyvin saanut tyydytystä, koska ne olivat suuria ja kauniita sekä päältä kiiltäviä. Jaakon omenat olivat pahoja, ruppaisia ja luotaantyöntäviä. Siksi Jaakko ei halunnut myydä omenoitaan ja niinpä karitsa sai niistä suurimman osan.
Heinä kylvettiin keväisin, jolloin maa oli vielä täynnä koloja, joissa asusti kontiaisia. Näin elämä jatkui Jaakon tilalla. Sen lyhykäinen tarina oli Jaakolla. Tarinan opetus on: maailmassa on monta otusta, jotka ovat Jaakon kavereita.