Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Mulla on viime aikoina ollut enemmän konflikteja ympäröivien (tuntemattomien) ihmisten kanssa kuin aiemmin ja oon miettinyt, mistä se johtuu. Itse toivoisin, noin yleisesti ottaen, että erilaisissa ristiriidoissa löytyisi ratkaisu, joka on kaikille hyvä, mutta joskus on ilmeistä, ettei kaikkien tarpeita voida noudattaa - esimerkiksi, jos vaikka jotkut haluaa jutella vapaasti, toisia taas häiritsee äänekäs juttelu, ja molemmat osapuolet haluavat olla juuri siinä missä ovat, toisiaan häiritsevän lähellä.
No, sitten jos ei ole olemassa kaikille hyvää ratkaisua, tehdään yleensä kompromisseja: kaikki suostuvat joustamaan jostain vaatimuksistaan. Mutta kompromissitkaan eivät ole ongelmattomia. Yksi ongelma on se, että kukaan ei ole tyytyväinen, joten oikeastaan kompromissi ei ole edes kovin hyödyllinen kenellekään (paitsi jos sillä saadaan riitely loppumaan). Mutta pahempi ongelma on se, kompromissia pystyy vedättämään omaan suuntaansa vaatimalla enemmän. Mitä enemmän vaatii, sitä enemmän on sellaisia vaatimuksia, joista pystyy joustamaan kompromissia tehdessä. Jos joku on kohtuullinen ja miettii valmiiksi, mitä vähintään tarvitsee ja vaatii vain sitä, kompromissia hiottaessa ei ole mitään pelivaraa. Jos sen sijaan vaatii varmuuden vuoksi vähän sitä, tätä ja tuota, niin kompromississa voi luopua muutamasta asiasta ja silti saada paljon enemmän kuin mikä olisi edes kohtuullista. Jos vaikkapa äskeisessä esimerkissä hiljaisuutta kaipaava ihminen vaatii myös, että toiset eivät puhu ollenkaan ja että heitä saa seurata ympäriinsä, alkaa ehkä vaikuttaa kompromissilta, että toiset "vain" lopettavat keskustelunsa.
Kompromissia parempi on se, että sovitaan yhdessä jotkin säännöt, ja sitten noudatetaan niitä. Ja nyt "yhdessä" ei enää tarkoita vain riidan osapuolia, vaan kaikkia, joita sääntö potentiaalisesti koskee. Säännöissäkin on ongelmansa. Ne on tehty ristiriitojen ratkaisuun, ja niitä voi soveltaa väärin. Joskus säännöt houkuttelevat ihmisiä tekemään ristiriitatilanteita mistä tahansa, missä sääntöä rikotaan -- siis siten, että ei oikeastaan ole mitään muuta tarveristiriitaa kuin se, että yksi on tekemässä jotain, mikä rikkoo sääntöä, ja toinen haluaa tämän loppuvan vain siksi, että siitä on olemassa sääntö (sääntörakkaus). Ajatellaan vaikka, että johonkin on sovittu rauhallinen huone, jossa ei saa pitää ääntä. Joku menee sinne, sulkee oven ja laittaa musiikkia (eli rikkoo sääntöä). On oikeasti olemassa ihmisiä, jotka varta vasten menevät sinne huoneeseen aina joskus katsomaan, ettei siellä rikota mitään sääntöä. Tavallaan alkuperäinen ristiriita on unohtunut -- se että sovitetaan yhteen niitä, jotka haluavat olla rauhassa ja niitä, jotka haluavat käyttää ääntä johonkin -- ja se on korvautunut toisella, jossa toinen haluaa, että sääntöä noudatetaan, ja toinen, ettei siitä tarvitsisi välittää kun toista osapuolta ei ole.
Mutta tämän kaiken selittäminen ihmisille oikeissa ristiriitatilanteissa on ihan mahdotonta. On olemassa eri verran rakentavasti puhuvia ihmisiä: jotkut harkitsevat mielipiteitään, jotkut ihmaisevat toiveensa selvästi ja rehellisesti, jotkut ovat niin vihaisia etteivät pysty selittämään miksi katsovat olevansa oikeassa, ja joillakuilla menee iloisesti puurot ja vellit sekaisin ja oman kannan esille tuominen on vetoamista, milloin sääntöihin, milloin lakeihin, milloin tapoihin, milloin siihen että toinen vaan on kusipää -- mitä hyvänsä, millä voisi ehkä saada oman tahtonsa läpi. Ja jostain syystä näissä ihmisissä on paljon niitä, jotka myös valehtelevat suruttomasti jos se vain heidän kantaansa tukee. Siis että laissa sanotaan jotain mitä siellä ei sanota, tai että he tuntevat niin ja niin monta ihmistä jotka ovat samaa mieltä.
Ja mitä sitten voi tehdä? Voi luovuttaa, antaa toteutua sen oikeuden, joka huutaa lujimpaa. Tai voi tehdä toiselle mieliksi kun toinen on siinä, mutta tehdä sitten taas oman mielensä mukaan kun toinen ei ole; eli välttää konfliktia mutta pitää oma päänsä. Tai voi yrittää keskustella asiasta kuitenkin. Joskus tulee esiin uusi seikka, jota ei ole ottanut huomioon. Joskus ei, ja "keskustelu" muuttuu jankkaamiseksi, josta on varmasti pahaa mieltä ja usein myös ikävyyksiä molemmille. Kaikki on jotenkin perseestä.
Perustavanlaatuinen ongelma on se, ettei ole mitään tapaa, jolla pystyy varmistamaan, että molemmat osapuolet viestivät rakentavasti. Siihen voi pyrkiä, mutta mitä enemmän yrittää, sitä turhauttavampaa on, kun kaikki yrittäminen valuu hukkaan.