hwechtla-tl:
Nettipäiväkirja 12.11.2025
Mä lueskelin ton digipelirajaton.fi sivuja koska mua oikeesti kiinnostaa
peliriippuvuus ja pelien vaikutus kognitiivisiin kykyihin. Mun
vaikutelma näistä:
- pakkomielteinen pelaaminen on pikemminkin oire muun elämän ongelmista kuin niiden syy, tosin joskus niitä ongelmia pahentava oire (noidankehä). Vähän niin kuin joku alkoholi, mutta paljon terveellisempi.
- pelaamisen psykologisista ongelmista ei oo oikein näyttöä. On paljon tutkimuksia, joissa ei oo löydetty eroa jossain asiassa X pelaajien ja ei-pelaajien välillä. On olemassa tutkimus, jossa pelaajien kyky "ennakoivaan reagointiin" on heikentynyt mut kaivoin esiin mitä se tarkoittaa ja se tarkoittaa niin hähmäistä asiaa etten kutsuisi sitä ainakaan ennakoivaksi reagoinniksi.
(ks. A negative association between video game experience
and proactive cognitive control, sivu 37 kohta results/behavioral
data/proactive control)
- pelaamisen sosiaaliset ongelmat on kiistämättömiä, siis ainakin muodossa että eri määrät pelaavien ihmisten on vaikeempaa pitää perhe-, ystävyys- ja seurustelusuhteita yllä keskenään. En tiedä, ratkeisko tää sillä että kaikki rupee pelaamaan, tätä on vaikee tutkia.
- ongelmapelaaminen on sinänsä kyllä ilmiönä olemassa, mutta yleensä siis oire muunkin elämän menemisestä solmuun tai alamäkeen.
- pelit sekä haittaa että synnyttää sosiaalisia suhteita, mutta peleissä syntyneiden tuttavuuksien laatu on tilastollisesti heikompi kuin kasvokkain syntyneiden tuttavuuksien. Tähän vaikuttaa sellainen määrä taustamuuttujia, ettei niiden sulkeminen pois oo realistista eikä ehkä tarkoituksenmukaistakaan. (Esim. millainen olis semmoinen kuvitteellinen peliystävä, josta on yhtä vaikee päästä eroon kuin tarhakaverista?) Peleistä on siis mahdollista saada tosi hyviä tuttavuuksia mutta tilastollisesti se on näin.
kommentoi
(viimeksi muutettu 12.11.2025 13:08)
