Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Lähtökohtana on tämä: jos meillä on kolme järjestelmää, kuviota tms., joista yksi on muodoiltaan satunnainen, toinen tiukan säännöllinen ja kolmas vaihteleva ja monimutkainen, miksi viimeksi mainittu on ihmisen kannalta mielenkiintoisin?
Taustana mainittakoon, että näen tiukan säännöllisyyden ja täyden satunnaisuuden jonkinlaisen säännöllisyysjatkumon kahtena ääripäänä, joiden välissä enemmän tai vähemmän monimutkaiset järjestelmät ovat. Täysin säännöllinen järjestelmä (esim. kokonaan musta pinta tai pyöreä pallo) on yhden, jokseenkin yksinkertaisen säännön määrittämä.
((Muuten: näissä järjestelmissä on paljonkin kiintoisuutta siinä materiaalissa, josta ne koostuvat. Tasalaatuinen pinta esimerkiksi kiinnittää huomion siihen väriin ja laatuun, joka pinnalla on, koska varsinaiset muodon tai työstön vaatimukset eivät ole rajoittamassa ja viemässä huomiota. Teknomusiikki on eräs taiteenlaji, jossa usein tarkastellaan materiaalin (äänen) ominaisuuksia luopumalla muodosta (melodiasta).))
Satunnainen järjestelmä syntyy yleensä lukemattomien sääntöjen yhteisvaikutuksesta. Monimutkainen järjestelmä on näiden kahden välissä sääntöjen määrän, tai, koska monta sääntöä voi aina yhdistää yhdeksi, määrittävän säännön monimutkaisuuden kannalta.
((Todellisuudessa varsin yksinkertaisetkin säännöt voivat tuottaa monilta ominaisuuksiltaan satunnaisuutta vastaavia, pseudosatunnaisia tuloksia. Usein näiden järjestelmien näennäinen muodon puute johtuu siitä, että ne esitetään väärässä mittakaavassa järjestelmän varsinaisen toiminnan havainnoimiseksi. Vertaa esim. moduluspohjaista satunnaislukugeneraattoria vastaavaa käyttäytymistä tuottavaan differentiaaliyhtälöryhmään.))
((Aito satunnaisuus on myös tavallaan hyvin yksinkertainen sääntö, mutta onpa sääntö kuitenkin: satunnaisuutta on monenlaista ainakin distribuution suhteen.))
((On mielenkiintoinen kysymys, onko olemassa nollaa sääntöä noudattavia entiteettejä. Ainakaan arkielämän kannalta niitä ei ole olemassa, koska ei ole yhtään sääntöä, joka sitoisi ne muuhun maailmaan. Pikemminkin asiat, joilla ei ole ulkopuolista vaikutusta, ovat "maailmankaikkeuksia".))
Ihmisen kannalta tilanne on toinen. Ihmisen mielenkiinto on yhteydessä sääntöjen etsimiseen. Ihminen etsii luonnostaan säännönmukaisuutta maailmasta ja on erittäin hyvä havaitsemaan tietynlaisia sääntöjä (kuten toistuvaa samankaltaisuutta). Ihmisen kannalta vain havaittavissa ja käsitettävissä olevilla säännöillä on jotain merkitystä. Koska satunnaisuudesta erottuu vain yksi sääntö (satunnaisuus) tai ei yhtään, se on tylsää. Samoin täysin säännönmukainen järjestelmä on tylsä, sillä sen hallitseva sääntö on yksinkertainen ja helppo ymmärtää. Ihmistä kiinnostavat juuri ne tapaukset, joiden säännön ymmärtäminen on heidän käsityskykynsä rajoilla, sillä vain sellaisesta muodosta saa jotain.
Tästä tarjoaa hyvän esimerkin vakiokoristelun, viihteen, taiteen ja kokeilevan taiteen jatkumo. "Vakiokoristelulla" tarkoitan sellaisia ääniä, muotoja yms., jotka lisätään erilaisiin tuotteisiin lisäämään niiden myyntiä. Kukaan ei tuijota niitä kovin pitkään: niissä ei ole yleensä mitään yllättävää. "Viihde" tarjoaa hirmuisesti tuttua ja vain pintasilauksen uutta: samat sointukaavat ja aiheet uusilla sanoilla, tai tuttujen klassisen musiikin teosten soittaminen uusilla esittäjillä. (Amerikassa on muuten tehty hämmästyttävästi työtä joidenkin klassisten biisien saamiseksi vakiokoristelun tasolle.) "Taide" yrittää herättää ajatuksia ja haastaa ajattelua, olemaan yllättävääkin, mutta ymmärrettävää. "Kokeileva taide" usein koettelee jo ymmärryksen rajoja, ja jää useimmille täysin sisällöttömäksi.
Samasta asiasta, mutta hiukan eri näkökulmasta (monimutkaisesta yksinkertaiseen päin) puhuu myös viznutin kirjoitus: http://www.pelulamu.net/viznut/blog/computationally-minimal-art/