(toiminnot)

hwechtla-tl: Markuskailanpyöräilykypäräkirjoituksia

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


MarkusKaila:

Kun "alkuun" pääsin, en malta olla kopioimatta tähän niitä kahta ylläolevaa edeltänyttä ja siis jopa Aamulehden yleisönosastokirjoitukseksi hyväksyttyä kirjoitelmaani. Ensin 30.4.2003, jonka otsikoksi lehti oli pannut "KYPÄRÄN TURVAA LIIOITELTU" (Muuten, jos vebbimestaria kiinnostaa, voin kyllä faksata mahdollista skannausta varten ne Liikenneturvan Matti Koivurovan vastineetkin. Luulen, että vastaavanlaista julkista debattia ei aiheesta ole vielä Suomessa ollutkaan.):


Aamulehden (26.4.) numerossa oli artikkeli pyöräilykypärästä pyöräilijän turvallisuuden lisääjänä. Alaotsikkona oli käytetty mm. ilmaisua "Kypärä pelastaa". Jotta kenellekään ei jäisi liioiteltua käsitystä asiasta tuon otsikon perusteella, on syytä hiukan tarkastella tekstissä esitettyjä tilastotietoja.

Sen mukaan vuonna 2000 pyöräilyonnettomuuksissa menehtyi 39 pyöräilijää, joista 16 olisi jäänyt henkiin, jos kypärä olisi ollut päässä; 3 pyöräilijää kuoli, vaikka heillä oli kypärä. Jäljelle jää siis 20 kypärätöntä, jotka olisivat kuolleet, vaikka heillä olisi kypärä ollutkin.

Noiden lukujen avulla saadaan seuraava yhteenveto: Yli puolelle kypärättömistä (20/36 = 56 %) kypärä ei olisi estänyt hengenlähtöä, 44 %:lta se olisi päässä ollessaan pelastanut hengen ja n. 60 %:n (23/39 = 59 %) uhreista kannalta olisi ollut yhdentekevää, oliko kypärä ollut päässä vai ei; henki oli lähtemässä joka tapauksessa.

En halua peloitella tässä ketään, mutta nykyisiä ja tulevia kypäränkäyttäjiä haluaisin varoittaa: "Muista, että on selvästi ilmeisempää, että kuolet pyöräonnettomuudessa 'turvallisesta' kypärästäsi huolimatta kuin, että joutuisit sellaiseen onnettomuuteen pyörinesi,jossa kypärä pelastaisi henkesi!"

Noin se on, vaikka kyseisssä artikkelissa on näin: "Pyöräilykypärän käyttö vähentää kuoleman riskiä 73 prosentilla." Mitähän tuo tarkoittaa suomeksi?

Markus Kaila Tampere

+++++++++++++++++++

Ja sitten 15.5.2003 ja Aamulehden käyttämä otsikko oli "EI VIELÄKÄÄN VARMAA TAPAUSTA KYPÄRÄN AVUSTA":


Liikenneturvan turvallisuusinsinööri Matti Koivurova vastaa 6.5. Aamulehdessä kirjoitukseeni (AL, 30.4.), jossa pidin liioiteltuna lehdessä olleessa artikkelissä (26.4.) käytettyä ilmaisua "Kypärä pelastaa". Varoituksen muotoon kirjoitettu johtopäätökseni perustui samassa artikkelissa esitettyihin tilastotietoihin kuolemaan johtaneista pyöräilyonnettomuuksista.

Koivurova esittää vastineessaan lähinnä tarkentavia ja sinänsä mielenkiintoisia tilastotietoja esim. uhrien ikäjakautumasta ja onnettomuuksien vastapuolesta. Mutta siitä kuinka pyöräilykypärä sinä ainona vuonna (v. 2000), josta tällaista tutkimusta on tehty, olisi todellisuudessa pelastanut ihmishenkiä, on vain seuraava maininta: "Vakuutusyhtiöiden selvityksessä arvioitiin, että kypärän käyttö olisi todennäköisesti tai mahdollisesti pelastanut 16 ihmistä 34:stä eli 47 % raportin mukaan." Mitä kummaa, eikö edes yhtä ainokaistakaan varmaa tapausta tuossa alle puolen vähemmistössäkään!

Hiukan hölmistyneenä panen myös merkillä liikenneturvallisuuden asiantuntijan näkymyksen (Vai onko kyseessä vain kevyt heitto, jolloin myös huolestuneena?) siitä, että "kypärä suojaa pyöräilijää yhtä tehokkaasti kuin turvavyö autossa matkustavaa". Ainakin näin maallikon mielestä pyöräilijän kypärällä ja auton turvavyöllä ei niin toiminnallisesti kuin torjuttavien riskien kannaltakaan taida olla juuri mitään yhteistä. Olisipa sitten outo sattuma, että ne olisivat silti yhtä "tehokkaita". Vai voisiko auton turvavyö sittenkin olla yhtä tehoton liikennekuolemien vähentäjä kuin pyöräilijän kypärä? Ei kai sentään, mutta jos niin on, eikö olisi syytä harkita autossa matkustaville ainakin kypäräsuositusta. Ei kai Marcuskaan pelkkien mainostarrojen takia kypärää käytä!

Markus Kaila Tampere

kategoria: mv-mielipide


kommentoi (viimeksi muutettu 08.02.2007 12:02)