Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Nesza
Kaikki meistä eivät ole alun perin olleet ihmisiä. Jotkut muodostuvat toisenlaisiksi ja yrittävät sitten oppia noudattamaan tunteitaan, kun muut oppivat hallitsemaan niitä. Jotkut ovat niin vähän tekemisissä tämän maailman kanssa, että heitä tuskin kiinnostaa ympärillään tapahtuva - ainoa, mitä heille voi tehdä tämän maailman kautta, on satuttaminen ja tappaminen...
On toki muitakin, joita ei niin helposti huomaa. Joidenkuiden huomaamattomuus johtuu heidän luonnostaan; mutta vielä useammin kyse on ihmisten ihmeellisestä kyvystä olla havaitsematta sitä, mitä he eivät kykene jäsentämään. Jotkut heistä taas erottuvat erityisen hyvin, mutta koska ihmiset pelkäävät kaikkea, mitä he eivät ymmärrä, nämä poikkeukselliset jäävät kuitenkin omiin oloihinsa.
No, on vähän vaikea sanoa, mihin näistä Nesza aluksi kuului. Ehkä moniinkin. Poikkeusten varsinainen ongelma on se, ettei niitä oikein voi kategorisoida. Nesza ei varmaankaan itse ymmärtänyt olevansa kategorioiden ulkopuolella, koska hän yritti valita milloin minkäkin ryhmän.
Olin matkalla levykauppaan, kun ensimmäisen kerran näin hänet. Hän vaikutti hennolta, mutta voimakastahtoiselta. Hänellä oli päällään vartalonmyötäinen musta kuvioton T-paita ja jalassaan epämääräistä harmaata kangasta olevat aivan liian isot housut, jotka olivat lisäksi melkein riekaleiksi kuluneet. Silloin kiinnitin häneen huomiota lähinnä siksi, että hän oli niin kaunis. Vaatteet eivät suorastaan sopineet hänelle, mutta korostivat kyllä hyvin hänen irrallisuuttaan.
Hän seisoskeli ovenpielessä ja sormeili korvaansa, ikään kuin se ei olisi ollut ihan kohdallaan. Hän katseli etäisyyteen ja hänen huulensa liikkuivat niin, että arvasi hänen hyräilevän jotain ajatuksissaan. Hänen ajatuksensa olivat hänen vierellään, paljon vakavamman ja varmemman näköisinä - tumma, hiljainen hahmo. Kaupassa mietin hänelle sopivaa nimeä, enkä osannut keskittyä mihinkään.
Mutta kun kerran on huomannut jonkun, tuntee törmäävänsä häneen uudelleen ja uudelleen. Niinpä näin hänet tanssimassa, ohimennen kaupungilla, puistossa rummuttamassa, rannalla paiskomassa kiviä veteen. Hän oli juuri sillä tavoin vaikeasti tavoitettavan näköinen, etten osannut mennä juttelemaan hänelle.
Kerran osuimme samoihin metsäbileisiin. Hän ei kovinkaan paljon tanssinut, vaan istui tanssitasanteen lähistöllä olevan nuotion ääressä ja tuijotti liekkeihin. Hänen hahmonsa kuvasti sitä poissaoloa, joka muulloinkin teki hänen ruumiistaan melkein ilmaan liukenevan, ja nyt hän näytti olevan sulamassa liekkeihin. Jonkin aikaa tanssittuani menin hänen viereensä istumaan.
Huomasin, että hän puhui jotain hiljaisella äänellä. Vaikutti siltä, ettei hän osoittanut sanojaan kellekään, mutta olin varma, ettei hän pahastuisi, vaikka joku kuuntelisikin. Ja niin aloin kuunnella hänen loputonta, rengasmaista mutta muuntuvaa tarinaansa tulesta, joka oli aikojen alussa, on oleva aikojen jälkeen, ja joka ei ikinä löydä ominaista muotoaan vaan muuttuu loputtomasti.
Kuunnellessani hänen sanojaan näin mielessäni loputtoman tuliaukean, joka muutti muotoaan. Siitä nousi muodostelmia, jotka muovautuivat puiksi, kummuiksi, rytmeiksi ja soinnuiksi. Saatuaan muotonsa ne menettivät kirkkauttaan, jotkut muuttuen melkein mustaksi kiveksi, jotkut säilyttäen hiukan liekkien lepatusta lehdissään, jotkut kantaen piilotettua liekkiä sisällään. Ja juuri, kun kaikki oli täydessä tasapainossa, eikä mikään voinut enää muuttua, kaikki alkoi sulaa takaisin tuleksi.
Kun katsoin Neszan kasvoja, - sillä Neszaksi hänen nimensä oli päätynyt - en nähnyt niissä huolestumista, en tuomiota, enkä riemua. Hän vain kertoi sen, minkä tiesi todeksi. Kysyin häneltä jotain, en kuullut omia sanojani. Hän käänsi katseensa minuun ja hymyili.
Sen jälkeen kuljin usein kaupungissa vaellellen mielessäni eri ajoissa ja paikoissa, ja näin paljon siitä puolesta, jonka Nesza niin hyvin maailmasta ymmärsi. Joskus tapasin hänet ajatuksissani; kaupungilla häntä ei usein enää näkynyt. Hän antoi ymmärtää, että hänellä oli tärkeitä asioita tehtävinä. Minä en ymmärtänyt: eikö juuri hänen pitänyt tietää, että asiat tapahtuvat joka tapauksessa niin kuin on määrätty? Mutta tietenkään minun maailmani ei ollut aivan sama kuin Neszan...
Sitten, kun tulee minun vuoroni opettaa ihmisille, kuinka suuri osa heidän olemuksestaan on itse valittua, kuljen ympäri maata ja tanssin ja kerron tarinoita. Mutta se aika ei ole vielä, minun pitää ensin elää monta sataa vuotta...