Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Voisi ajatella, että on toivotonta muodostaa jonkinlaista kuvaa eri kaupunkien/seutujen/maiden "hengestä", koska oikeasti tietysti kussakin paikassa asuu erilaisia yksilöitä eikä heillä ole tyypillisesti mitään kaikkia ihmisiä yhdistävää tekijää (muuta kuin juurikin sama asuinpaikka). Samoin voisi ajatella, että eri kaupunkeihin liitetyt stereotypiat ovat typerää liioittelua. Mutta alan taipua uskomaan, että Helsinki on kylmä ja paha paikka. En ole siitä varma -- ei siksi, ettenkö tuntisi Helsinkiä oikein hyvin, vaan siksi, että olen sitä liian lähellä pystyäkseni arvioimaan sitä.
Helsingin selkein ominaispiirre on se, etteivät ihmiset täällä halua olla toisten kanssa tekemisissä. Tai haluaisivat ehkä jonkin kuvitteellisen ihmisen kanssa, mutta eivät juuri sen, joka sattuu olemaan siinä lähellä. Harvoissa muissa paikoissa ihmiset samaan tapaan kiusaantuvat siitä, että heidän kanssaan yrittää puhua tai tehdä jotain. Helsinkiin ei voi mennä "luomaan kontakteja", ellei ole jo joitain kontakteja. Jos ei ole, mistä aloittaa, ei ole oikein tapaa tunkeutua Helsingin mihinkään yhteisöön.
Minä olen asunut Helsingissä parikymmentä vuotta, ja tiedän, ettei tämä kylmyys (melkein koskaan) johdu ylpeydestä. Muualla Suomessa asuvat ihmiset usein ajattelevat, että helsinkiläiset ovat kopeita, mutta minusta näin ei ole. Syy kylmyyteen on monimutkainen, mutta sen ytimessä on pikemminkin helsinkiläisten hämmennys siitä, miten heidän pitäisi toimia uuden tuttavuuden kanssa, kuin jonkinlainen asenne, että toinen toimii väärin. Yleensä maaseudulla minulla on sellainen tunne, että ihmiset olettavat, että olen kiinnostunut samoista asioista kuin he ja suhtaudun eri tilanteisiin samoin kuin he. Helsinkiläiset eivät oleta, mutta seurauksena on lähinnä epävarma olo siitä, miten toisen kanssa pitäisi olla, ja kiusaantuminen, jos toista on vaikea ymmärtää.
Sitten on tämä klisee, että Helsinkiin muuttaa paljon ihmisiä, ja juurettomuus aiheuttaa epäluuloisuutta, joka taas ilmenee suojautumisena. En tiedä, onko sisäänmuutossa jokin "kasautumispiste", jolloin näin alkaa käydä, mutta monessa muussa (pienemmässä?) paikassa näin ei ainakaan ole. Yleensä ihmiset muuttavat johonkin, alkavat olla keskenään tekemisissä ja ovat tyytyväisiä. Helsingissä näin ei tahdo käydä.
Miksi Helsinki toimii eri tavalla? Koska Helsingissä on jo valmiiksi jonkinlainen epäluuloinen ilmapiiri. Yleensä tänne muuttavat ihmiset ottavat vähän aikaa kontakteja niin kuin ovat tottuneet, ja huomatessaan, että suurin osa (pahimmillaan kukaan) ei halua olla heidän kanssaan tekemisissä, he pelästyvät ja lakkaavat tekemästä aloitteita. Tästä ei kestä kovin kauan siihen, että he itse ovat pahimpia aloitteiden taltuttajia. En ihan ymmärrä, miten tämä muutos käy, mutta olen nähnyt sen jo monta kertaa. Jotenkin ihmiset tulevat vakaviksi ja velvollisuudentuntoisiksi, alkavat panostaa työhön tai johonkin vastaavaan, ja alkavat suhtautua satunnaisiin kontakteihin häiriöinä.
Sellaiset ihmiset kuin minä, jotka ovat asuneet Helsingissä vähän pidempään, ovat yleensä oppineet elämään helsinkiläisen elämäntavan kanssa siten, että he ovat kumminkin ystävällisiä. Mutta tunnistan kyllä itsessäni usein toistuvan halun välttää kontakteja, ja sen jotenkin tyytymättömän elämäntavan, joka leimaa helsinkiläisiä. Vieraani kysyi, miten Helsingissä pystyy olemaan, kun paikka on millainen on. Vastaus on tietysti se, että jokainen etsii (jos löytää, ja toivottavasti löytää) täältä ne itselleen sopivat ystävät ja ympyrät, ja elää sitten niiden varassa. Helsinki on alakulttuurien luvattu kaupunki: täällä elävät "sovussa" vierekkäin rasistit ja tummaihoiset, poliitikot ja anarkistit, herrat ja duunarit; sovussa, joka perustuu yhteyksien puutteeseen ja siihen, että kun väistämätön kohtaaminen tulee, kukaan ei oleta mitään.
Onko tässä mitään arvokasta? Vaikea sanoa. Minun on vaikea kuvitella eläväni siten, että satunnaisten ihmisten kanssa pitää/haluaa jatkuvasti puhua. Miten voin keskittyä kirjoittamaan nettipäiväkirjaani, jos joku haluaa puhua kanssani taas samat paskanjauhannat siitä, kuinka nykyään tietokoneita on joka jampalla ja niistä on niin-ja-niin paljon haittaa? Yleensä, jos soitan pilliä, se tuottaa hauskoja kontakteja, mutta mitä, jos nimenomaan haluaisin soittaa pilliä enkä saada kontakteja (sillä kertaa)? Lisäksi minulla on tunne, että ymmärrän toiseen tapaan ihmisiä, joihin on vaikea ottaa kontaktia. Mutta tällainen arkuus on silti tosi masentavaa. Eikö olisi parempi vain olla typerän tyytyväinen omaan tapaansa olla sosiaalinen? Minulla on kestänyt aikaa senkin tajuamiseen, että ärsyttävä voi ihan oikeasti olla hyvällä tavalla. Ihmisillä on taipumus leimata joku ärsyttäväksi aika nopeasti, mutta jos kontakti ei lopu siihen, tämä leima karisee sitä mukaa, kun ymmärtää, mitä toinen ajattelee.
kategoria: mv-mielipide kategoria: sosiaalisuus
Dakkus: Tjaa, tuohon lopun ärsyttävyyspointtiin täytyy kyllä sanoa, että samaa mieltä. Lähes 90% ihmisistä jotka tuntevat minut on aluksi ajatellut, että "voi päärynä, miten ärsyttävä idiootti", mutta ajan myötä alkavat pitää minua poikkeuksellisenkin hyvänä tyyppinä. Ilmeisesti juuri siksi, että osaan olla ärsyttävä oikealla tavalla. Tietoisena ärsyttävyydestään mutta samalla myös tietoisena siitä, että oma toiminta on ihan ok ja se ongelma on lähinnä muiden tulkinnassa - ja todellakin karisee kohtalaisen nopeasti pois, jos toinen vaan ei pääse karkuun.
Itse en ole Helsingissä tuollaiseen kylmyyteen ihan hirveästi kyllä törmännyt. Ehkä siksi, että itse melko pitkälti ajan kanssakaupunkilaiseni nurkkaan ja pakotan heidät keskustelemaan kanssani. Kyllä hyvin moni on aluksi suorastaan vittuuntunut, kun heidlle tulee pölöttämään aaltojen kummallisesta muodosta juuri sinä päivänä, mutta melko nopiasti siitä yleensä kehkeytyy ihan kivaa juttua. Pitää vaan osata näyttää keskisormea sille osalle ihmistä, joka tahtoisi juosta karkuun nähdessään jonkun muun. Ajatella sitä osaa ihmisestä idioottina ja halveksia sitä, mutta samaan aikaan pitää itse ihmistä kokonaisuutena tosi hyvänä tyyppinä. Mulla on aina ollut vähän sellainen olo, että jos Helsingissä saa aikaan konversaation, se konversaatio on sitten aina laadukas. Ei käy niin, että keskustelukumppani käy kyllästyttämään.
Lwa: Mulle tuli mieleen, että ihmisten eri suunnilta kerääntyminen on yksi syy ongelmaan. Itäsuomessa on kuitenkin tietyllä tapaa eri sosiaalinen normiperinne kuin Lapissa tai Pohjanmaalla. Ei tarvitse kuin muutaman kerran kokeilla lähestyä ihmistä "tutulla ja turvallisella" tavalla ja saada kylmää vettä niskaansa kulttuurierojen vuoksi, sitten onkin valmis kylmäksi ja nihkeäksi helsinkiläiseksi.
atehwa: On vaan hassua, että maalainen + maalainen + maalainen -> kolme helsinkiläistä.