(mielentilat / kritiikki)
Elämässä tapahtuu kaikenlaista. Tulee tutustuneeksi uusiin ihmisiin, sehän on hauskaa ja mielenkiintoista. Ja he ovat samalla aaltopituudella, tai käsittämättömiä, tai sitten saattaa havaita, että heiltä voi oppia kaikenlaista, tai heille voi opettaa. Jos he nimittäin haluavat kuunnella. No, perinteisesti on sanottu, että jokaisella on sinulle jotain opetettavaa. Henkilökohtaisesti en oikeastaan usko tähän, vaikka se ei riipukaan toisesta, vaan itsestä...
No, joskus käy niin, että ilmeisen eri aaltopituudella olevalle ihmiselle ei uskalla sanoa mitään. Hän vaikuttaa liian pelottavalta, sivistyneeltä tai vastenmieliseltä, tai kaikkia näitä yhtaikaa. Jotkut pitävät siitä, että tekevät tällaisen vaikutuksen. Sääli, ettei se ole kovin vaikeaa.
Kritiikillä on olennainen osuus "sivistyneeltä" vaikuttamiseen (useimmissa tapauksissa). Tähän on monta syytä:
Tämä ei toki tarkoita, että kaikki kritiikki olisi pahaa. Kritiikki voi myös olla tarpeenmukaista, perusteltua, 'valkoisia valheita' tms. Kannattaa myös ottaa huomioon, että kaikki kritiikki ei välttämättä ole moittimista, joten esimerkiksi kohteliaisuudet (muut kuin merkityksettömät ja muodolliset) ovat tavallaan toisen kritisoimista+).
Kritiikki sosiaalisuuden muotona on vähän kuin kiusoittelu: joissain piireissä sitä harrastetaan enemmän, joissain vähemmän. Siihen jämähtämistä on syytä välttää, niin kuin kaikkea muutakin ajattelun unohtamista, ja on yksipuolisuutta olla huomaamatta, että joku toinen ei harrasta kritisointia yhtä paljon.
No niin, nytpä vasta tultiinkin kivaan aiheeseen. On olemassa paljon ihmisiä, joiden elämän pääasiallisena sisältönä on kritisoida toisia ihmisiä (minäkin teen sitä, paraikaa, mutta yritän välttää sen tulemista tärkeäksi). Heitä on myös hyvin monenlaisia: tapakriitikkoja, omanarvontunnon kohottajia*), huvikseen valittajia ja ihmisiä, jotka tekevät sitä työkseen ...
Ja kaikki nämä ihmiset ovat hyvin erilaisia lähtökohdiltaan. Jotkut edellyttävät toisilta paljon enemmän kuin itseltään, joidenkin pääasiallinen parannuskohde taas on oma luonne tai kyvyt; joillekin kritiikki on vain ajanvietettä, toisille henki ja elämä, ja jotkut taas uskovat asiaansa niin suuresti, että pitävät tärkeänä ja oikeutettuna periaatteidensa rikkojien moittimista.
Mitäpä heistä sanoisi? Ole varuillasi, tunnista nämä ihmiset. Älä ole heille vihainen, äläkä itse halveksi heitä; älä noudata minun ohjeitani, ole hyvä tyyppi tilanteessa kuin tilanteessa. Elä ja anna muiden elää. Suojaa heikkoja kriitikoilta. Muodosta omat mielipiteesi, yritä tiedostaa, ovatko ne yhdestä vai useammasta lähteestä peräisin.
Ja ole varovainen myös itsekritiikin suhteen. Kun olet lakannut ärsyttämästä muita, seuraavaksi eniten vaaraa onkin siitä, että ärsytät itseäsi. Ikifraasi (?): /Älä luule olevasi täydellinen, älä edellytä itseltäsi sitä./
Ehkei pitäisi kieltää itsensä kehittämistä ihan kokonaan. Ehkä on ihan mukavaa, että ihmiset yrittävät olla hyviä. Mutta koska kuitenkin olet tosissasi vain sitä, mitä olet luonnostasi, älä itse yritä arvioida, millainen olet. On muiden ihmisten asia päättää, pitävätkö he sinusta vai eivät, ja sinun asiasi päättää, pidätkö heistä.
On vaarallista luottaa siihen, että ihmisten käsitykset toisista ihmisistä tai itsestään ovat totuudenmukaisia. Ole rauhassa kiinnostunut muiden mielipiteistä itsestäsi ja omista itsearvioistasi, mutta älä ota niitä aivan tosissasi.
+) Sillä sanomalla toiselle kehuja ikään kuin ilmaisee olevansa oikeutettu arvioimaan, onko toinen toiminut hyvin vai huonosti.
*) käytin jossain vaiheessa termiä "omanarvontunto" niin paljon, että lyhensin sen kaikissa muistiinpanoissani "OAT"
melkein valmiit mielentila-sivut
Pikalinkit: