Tämä ideologia pitäisi lanseerata uudelleen toisin sanoin, toisin käsittein, toisin metodein ja samalla ideologisella sisällöllä. Tuskin mikään liike on onnistunut marginalisoitumaan näin nopeasti, vaikka sen päämäärä (maailmanlaajuinen tasa-arvo) on varmasti yleisesti tunnustettu. Ideologian lanseeraamisen epäonnistumista kuvaa se, ettei keskivertoihminen edes tiedä, mitä vastaglobalisaatioliikkeen jäsenet yrittävät saada aikaan.
Yritetään siis sanoa selvästi. Globalisaation "vastustamis"liikkeessä tarkoitus ei ole (koskaan) ollut vastustaa yleisesti maailmanlaajuisten yhteyksien muodostumista. Liikkeen ensisijainen media, Internet, on malliesimerkki globaalista mediasta. Vastaglobalisaatioliikkeen vastustus kohdistuu maailmanlaajuisen vallan keskittymiseen ihmisistä kaukana oleville organisaatioille. Erityisesti vastaglobalisaatioliike vastustaa kansainvälisten yritysten vallan kasvua, joiden työvälineitä useat maailmanlaajuiset järjestöt (WTO, IMF, jne.) näyttävät olevan, vaikkei niiden tarvitsisi sitä olla.
Vastaglobalisaatioliike on ensisijaisesti valinnut toimintatavakseen tästä järjestyksestä täydellisen irtisanoutumisen: se yrittää muodostaa oman globalisaationsa, ihmisten globalisaation. Sen tapa vastustaa vanhoja, asettuneita rakenteita on varsin konfrontatiivinen. Molemmat näistä valinnoista ovat riskialttiita, eikä tässäkään vaiheessa voi sanoa, mitä niistä seuraa.
On ilmeistä, että vaikka vastaglobalisaatioliikkeen pitäisi olla ihmisten liike, se ei ole valtavirtainen edes oman ikäryhmänsä sisällä. Sillä ei ole pienintäkään toivoa saavuttaa valtavirtaisuutta oman ikäryhmänsä ulkopuolella. Silti, sen jäsenet ovat hyvin aktiivisia, ja todennäköisesti tulevat myöhemmin vaikuttamaan monella tavalla oman ideologiansa suuntaan; sillä vaikka muutos on hidasta, mikään vanha ideologia ei kestä ilman jatkajia.
(tätä analyysia voisi ehkä jatkaa myöhemmin. ...)
Ei voi olla kovin vaikeaa saada ihmisiä hyväksymään, että valtioilla tulee olla oikeus suojella kansalaistensa intressejä omilla alueillaan; että inhimillisen hädän ja hyvinvoinnin tasa-arvoisen jakautumisen on käytävä yritysten intressien yli; ja että päätösten, joita esimerkiksi Euroopan edustajat tekevät Euroopan nimissä, on pohjauduttava tavalla tai toisella eurooppalaisten tahtoon.
Onko se liikaa vaadittu?