Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
(Kotikoti vers. 3.0)
Kävellessäni kerran katua, jota olin kävellyt useasti aikaisemminkin (koska satuin asumaan sen varrella), törmäsin ujoon pikkutyttöön, joka keskusteli innokkaasti keskenään filosofiasta. Yritin aloittaa rakentavan keskustelun hänen kanssaan, mutta ujouttaan hän ei uskaltanut juurikaan vastailla typeriin kysymyksiini. Niinpä päätin lähteä kahville.
Nautittuani aikani teestä ja korvapuusteista huomasin jatkuvasti ajattelevani äskeistä merkillistä tapausta. Sitä paitsi tarkemmin ajatellessani muistin, etteivät tytön hiukset olleet olleet luonnollisen väriset, vaan ne olivat vaihtaneet väriään koko ajan yrittäessäni puhua hänelle. Yhtäkkiä tajusin, että hänen hiustensa väri vaihteli ilmeisesti hänen tunnetilojensa mukaan. Keksinnöstäni riemastuneena jätin korvapuustin pöydälle ja lähdin saman tien etsimään tyttöä.
En kuitenkaan millään onnistunut löytämään katua, jolla olin tytön tavannut. Vähän aikaa harhailtuani en enää viitsinyt kävellä, vaan istahdin läheiselle veistokselle miettimään. Sitten tajusin, että koska katu, jolla olin tytön tavannut, oli kotikatuni, olisin aika pahoissa vaikeuksissa, jollen enää löytäisi sitä. Nyt ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin pistää kaikki peliin ja etsiä katuni vaikka kiven alta.
Olin varsin pettynyt, kun kiven alta ei löytynytkään mitään kiintoisaa. Oli ollut jo melkoinen vaiva löytää kivi, koska kaupungissa ei liikuteltavia kiviä juuri ole. Itse asiassa olin edennyt kiveä etsiessäni siten, että olin nyt jossain aivan muualla kuin kaupungissa. Ympärilläni kohosi suuria puita, ja kylmähkö tuulenhenkäys kulki oksistoissa. Tuijotin järkyttyneenä ympärilleni. Kyllä -- olin siis tullut metsään.
Viime muistikuvani metsästä oli se, kun olin joskus lapsena käväissyt metsässä vanhempieni kanssa. Isä oli varoittanut minua, että metsään eksyy helposti, ja äiti sanoi, että metsässä asuu vain mökkihöperöitä (jos ette tiedä, niin ne ovat ihmisiä, jotka ovat olleet omissa oloissaan niin kauan, että ovat käyneet vähän pöhköiksi). Niinpä minut valtasi hallittu pelko siitä, että tulisin itsekin mökkihöperöksi, jollen kohta löytäisi juttuseuraa. Missään ei näkynyt ketään, mutta muistin, että kiven alla oli ollut muurahaisia. Kiveä tosin ei näkynyt enää missään.
(Mitä tulee mieleen, kun on väsynyt)
Suuren sataman katveessa oli paljon pieniä taloja, joissa asuivat ne ihmiset, joilla oli joskus ollut jotain tekemistä sataman kanssa, mutta jotka olivat siitä aikaa sitten jääneet. Tönöissä asui maahanmuuttajia, entisiä merimiehiä, joutavia salakuljettajia ja muutama virallinen satamahullu.
Keskellä asuinaluetta oli tori, jolla ei ollut mitään virallista käyttötarkoitusta, mutta jota naapurusto käytti milloin mihinkin: varastointiin, leikkimiseen, tapaamisiin, kaupusteluun, kuka mihinkin. Aina, jos joku otti torista isomman osuuden itselleen kuin muut, hänet nuijittiin lähimpään maanrakoon. Ja tällaisen torin huomaamattomalla sivukujalla asui yhteisön kapinallisin henkilö.
Talo oli nukkavieru mutta kohtalaisen hyvässä järjestyksessä. Sisälle mennessään näki joka puolella kaikenlaisia hyödyttömiä tavaroita, jotka kuitenkin oli järjestetty siten, etteivät ne haitanneet mitään. Muutenkin äärimmäinen käytännöllisyys tuntui joka puolella, ja jos vieras sattui epähuomiossa astumaan kynnyksen yli, hän sai kohta huomata juttelevansa teekuppi kädessä jonkun toisen vieraan kanssa.
Tänään oli päivä, jolloin oli tarkoitus puhua politiikasta. Kyseessä oli talon isännän idea, jonka tarkoitus oli saada satama-asujat tuntemaan yhteiskunnallista vastuuta. Ja vaikkei tämä perimmäinen tarkoitus ollutkaan juuri toteutamassa näissä juhlissa, isäntä oli tyytyväinen, sillä hänen vieraillaan näytti olevan hauskaa. Ja sehän oli loppujen lopuksi tärkeintä.
Vähän sivummalla istui nuorehko tyttö, joka ei juuri silloin sattunut olemaan kovin riehakkaalla päällä, ja oli sen takia uppoutunut rauhalliseen keskusteluun parhaan ystävänsä kanssa. He puhuivat kaikenlaisesta, hyppivät huoletta aiheesta toiseen pysähtymättä miettimään yhtäkään sen tarkemmin. He keskustelivat vain omaksi huvikseen.
Toisella puolella huonetta oli kiivaasti keskusteleva keski-ikäisten miesten ryhmä. Heitä puhutti mahdollisuus, että kaupunkivaltio olisi jälleen aloittamassa uutta sotaa. Tähän mennessä kaupunki oli voittanut kaikki sotansa kehittyneen taikuutensa avulla, ja ilmeisesti kaupunginjohtaja luotti siihen, että näin kävisi tulevaisuudessakin. Mutta monien mielestä riskit olivat kasvaneet, sillä taikuudessa ei juurikaan ollut tapahtunut kehitystä viime aikoina, kun taas muut valtiot olivat oppineet nopeasti suojautumaan.
Woldaedyodoo.
Pikalinkit: