hwechtla-tl: Kuoleman merkitys

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset

---

Keksin, miksi kuolemasta on niin vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa. (Tai siis mitään, mikä ei kuulostaisi jollain tavoin tekosyvälliseltä.) Nämä kaksi tekijää vaikuttavat siihen yhdessä:

1. kuolemasta ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. (Sehän vain on, eikä tunnu miltään, ennen kuin on liian myöhäistä. Siis sanoa.)
2. kuolemaan ei voi olla suhtautumatta. Vähän samaan tapaan, kuin seksiin, ruokaan jne., senkin voi vaieta pois tai siitä voi olla välittämättä, mutta vain niin kauan, kuin se ei tule vastaan.

Mietin sitä, kuinka jännästi kuolema panee ihmisten arvot kohdalleen. Eläessä ihmiset näkevät toisistaan ensisijaisesti huonot puolet, mutta kuoleman jälkeen hyvät nousevat tärkeämmiksi. Ja melkein ihmiselle kuin ihmiselle löytyy äiti, sisko, lapsi tai joku ystävä, joka suree suuresti vainajaa vaikkei välttämättä ollut ollut tämän kanssa tekemisissä pitkään aikaan...

Toisaalta, jokaisen ihmisen kuolema jättää jälkeensä vain jonkinlaisen olankohautuksen. Ihmisestä jää maailmalle melko pieni osa, ja siitäkin katoaa melkein kaikki, kun ihmisen tuttavat ovat kaikki kuolleet. Ja tietysti tuollainen katoavuus on jotenkin kaunista.

noego: Kuolemiseen ei voi osallistua kuin yksi elollinen kerrallaan: kuoleva itse. Kuoleminen on siis vain kuolevaa itseään varten. Sanoisin, että se on niitä harvoja puhtaasti itsellisiä asioita elämässä, jos nyt haluaa lukea kuolemisen prosessin (ei siis ihan vielä kuoleman) osaksi elämää. Näin voisi ajatella, että kuolemiselle luotava merkitys pohjaa itsellisyyden kokemuksille.

atehwa: Kuulostaa kovasti mannermaiselta filosofialta... "ominta ihmiselle on oma kuolema."

sapeli: Se, että joku ihminen suree toisen poismenoa, johtuu luullakseni siitä että ihmisillä on tapana määritellä itsensä muiden ihmisten avulla - vaikka noita ihmisiä kuinka harvoin tapaisi. Omaan elämään vaikuttavia ihmisiä käytetään ikäänkuin ääriviivoina oman persoonan piirroksessa.

atehwa: Kuulostaa siltä, että se edellyttäisi, että oman persoonallisuuden hämärtyminen on surullista. Se tuntuu vähän oudolta minusta. Voihan se ahdistavaa olla, tai vapauttavaa, mutta surullista...?

sapeli: Hyvä pointti, mutta näin olen asian käsittänyt. Toisaalta olen myös ajatellut hiukan sen suuntaisesti, että ihmisellä on vain yhdenlaista "pahaa henkistä oloa", mutta sen voi ulkoistaa tai käsitellä usealla eri tavalla. Viha ja suru ovat näistä ne yleisimmät, ja jos joku läheinen kuolee niin ei siinä oikein kellekään voi olla vihainen.

kategoria: filosofia kategoria: sosiaalisuus