(toiminnot)

hwechtla-tl: Vastauksia rakkaus- ja seksiaiheisiin kysymyksiin

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Minulla on kirja nimeltä Nuoret kysyvät sukupuolielämästä. Se on julkaistu mielenkiintoisessa vaiheessa, 1989, jolloin 70-luvun ehdoton asiallisuus ja tiukka (muka)tieteellisyys olivat jo ilman muuta väistyneet, mutta poststrukturalistinen epämääräisyys ja 2000-luvulle tyypillinen sukupuoliroolien ottaminen välttämättömyyksinä eivät nekään olleet vielä voimakkaita trendejä.

Kirjan vastaukset ovat enimmäkseen tyydyttäviä ja niitä voi pitää perusteltuina ja kokemukseen pohjaavina, mutta yksi asennevamma niissä on: kirjassa pyritään vakuuttelemaan, että pitkässä, sitoutuneessa suhteessa seksi on jotenkin syvempää, parempaa ja "merkityksellisempää" kuin irtosuhteissa tai lyhyissä suhteissa. Lisäksi joskus kirjassa ei edes tosissaan vastata varsinaiseen kysymykseen vaan selitetään asiaan liittyviä muita juttuja. Mutta kirjan kysymykset ovat hyviä; siksi haluan antaa niihin omat vastaukseni.

Vastaukset ovat ainakin alkuun aika lyhyitä. Haluaisin kirjoittaa pidemmät, mutta siihen voi mennä kauan aikaa.

Miten asioiden pitää olla?

T/P: Miksi ihmisillä on sukupuolielämää?

Ihmisen ruumis on oikeastaan kantamiensa geenien lisääntymiskone. Sukupuolivietti, eli taipumus haluta seksiä, on geenien keino yrittää huolehtia siitä, että niillä on vastakin kantajia: aiempien kantajiensa lapsia. Geenien kannalta riittää, että sukupuolivietti johtaa tarpeeksi usein siihen, että lapsia syntyy; kaikki muu seksuaalisuus on geenien kannalta samantekevää. Ihmisen kannalta on onnekasta, että sukupuoliviettiä voi tavallaan "huijata": on helppoa kokea seksuaalista mielihyvää paljon muulloinkin kuin ainoastaan tehdessään lapsia.

Se, että kokee jonkun ihmisen haluttavana ja puoleensavetävänä, on jonkinlainen kaiku siitä, minkälaisen ihmisen kanssa geenisi pyrkivät sinut saamaan pariutumaan. Se, että kokee jonkin asian tai tekemisen kiihottavana ja seksuaalista mielihyvää tuottavana, on kaiku siitä, että geenisi yrittävät ohjata sinut tekemään jotain sen kaltaista. Mutta yksilön kannalta parhaan mielihyvän löytäminen on kokeellinen projekti: ei voi kunnolla tietää, mistä parhaat kiksit saa, ennen kuin kokemus sen osoittaa.

Jonkin verran voi kuitenkin yrittää noudattaa muiden esimerkkiä löytääkseen seksuaalisen mielihyvän parhaat lähteet. Kokemus on osoittanut, että yleensä parhaalta tuntuu se, kun pelkäämättä ja jännittämättä saa tehdä rakastamansa ihmisen kanssa kaikkea, mikä tuntuu hyvältä.

T/P: Onko eri maista kotoisin olevien ihmisten sukupuolielämässä eroja?

Paljonkin. Kaikkialla sukupuolivietti tosin lähtee siitä, että ruumis houkuttelee lisääntymään - mutta joka maassa on erilaiset tavat ja käytännöt, jotka ihmiset oppivat kulttuurin mukana. Kauneuskäsitykset vaihtelevat, samoin käsitys siitä, mikä on hyväksyttävää, mikä "puhdasta" ja mikä "likaista", mikä viatonta, ja esimerkiksi, kenen vika minkäkinlainen ristiriitatilanne sukupuolielämässä on. Erittäin paljon vaihtelee myös se, millaista viestiä pidetään "seksuaalisena", millaista "törkeänä" ja niin edelleen.

Seksuaalisen sääntelyn määrä vaihtelee maittain. Kristinusko on aikoinaan tehnyt kulttuurissamme sukupuolisuudesta erittäin säännösteltyä, mutta koska ihmisillä on vahva luontainen taipumus haluta seksiä, sukupuolisuutta ei pysty laajakaan uskonnollinen dogmatismi tukahduttamaan tai sääntelemään kokonaan.

T/P: Jos sukupuolielämä on jotain kaunista, miksi ihmiset tirskuvat tai menevät hämilleen, kun se tulee puheeksi?

Se on opittua. "Nolous" on kulttuurissa eteenpäin siirtyvä käytäntö. Lapset oppivat sen vanhemmiltaan, kun yrittävät puhua tai kysellä asioista suoraan ja varsinkin esim. julkisessa tilassa vanhemmat menevät vaikeiksi ja pahimmillaan suuttuvat lapsille heidän luontaisesta uteliaisuudestaan. Ja koska ainakin meidän kulttuurissamme seksiä verhoaa salamyhkäisyys, ihmiset eivät usein vain oikeasti tiedä, mitä sanoa tai miten asiat ovat. Monta nolostuttaa yksinkertaisesti myöntää, etteivät he osaa tai tiedä mitään jostain seksiin liittyvästä asiasta.

Sukupuolielämä ei ole muuten pelkästään kaunista. Se on joskus myös hurjaa, tuhoavaa, pakkomielteistä, vaativaa, mitätöntä, painostavaa, tylsää tai rasittavaa. Sen ei ole pakko olla mitään näistä (ei edes kaunista); mutta minusta on hienoa, että seksissä on raju, hallinnasta vapaa puolensa. Se, kuinka miellyttävä asia seksi on, riippuu siitä, kuinka sinut on sen kanssa, mitä tekee.

T/P: Miksi lääkärit ja opettajat käyttävät sukupuolielämään liittyvistä asioista eri sanoja kuin minä ja ystäväni?

Koska seksi on kulttuurissamme vaikea aihepiiri, useimmille siihen liittyville asioille on vähintään kolme sanaa: "kaunis", "tuhma" ja "asiallinen". Ne tarkoittavat periaatteessa samaa, mutta sanan valinta riippuu siitä, millainen vaikutelma puheella halutaan antaa. Katso myös sukupuolielinten nimitykset.

T/P: Minkä ikäisenä voi ryhtyä harrastamaan sukupuolisuhteita?

Siihen ei ole mitään tiettyä ikää, mutta tästä on hyvä olla tietoinen: seksillä voi satuttaa itseään, jos ei lähde siihen mielihyvän vuoksi vaan esimerkiksi painostettuna, pakotettuna tai vaikkapa yksinäisyydestä. Kun joku lähtee seksiin, vaikkei oikeastaan halua, on kyseessä hyväksikäyttö ja seksikumppani on hyväksikäyttäjä; jos joku pakotetaan seksiin, vaikkei tämä halua, on kyseessä raiskaus ja seksikumppani on raiskaaja. On syytä yrittää huolehtia, että harrastaa seksiä sellaisella tavalla ja sellaisten ihmisten kanssa kuin oikeasti haluaa.

Koska lapset ovat puolustuskyvyttömämpiä ja helpommin vietävissä kuin aikuiset, on olemassa seksin suojaikäraja (Suomessa 16 vuotta), jota nuorempaa ei aikuinen saa houkutella seksiin. Mutta ei suojaikärajaa nuorempia ihmisiä tietenkään kukaan syytä siitä, jos näillä on sukupuolielämää; ei ainakaan pitäisi. Enkä tiedä juuri ketään, jonka mielestä esimerkiksi olisi ongelma, että kaksi 14-vuotiasta ovat keskenään seksiä sisältävässä suhteessa.

Vaikka seksuaalisuus on kunkin oma asia, jostain syystä ihmisten on vaikea suhtautua siihen, että lapset ovat silloin tällöin hyvinkin seksuaalisia. Koska aihe on kulttuurillisesti niin arka, en käsittele sitä (etten saa miljoonaa kiljuvaa paheksujaa niskaani). Pahoittelen.

T/P: Miten vanha täytyy olla, jotta voi ostaa kondomeja?

Kondomeja voi ostaa kuka vain. Niiden ensisijainen käyttötarkoitus on ehkäisy yhdynnässä, mutta jos sinulla ei ole niille tämmöistä käyttöä, voit vaikkapa puhaltaa niistä ilmapalloja tai käyttää niitä kumihanskoina lajitellessasi roskia.

T/P: Tarvitsevatko pojat enemmän seksiä kuin tytöt?

Hmm. Eivät "tarvitse" (seksi ei ole välttämätöntä). Oikea vastaus on se, että se riippuu yksilöstä. Jotkut haluavat seksiä enemmän kuin toiset.

On toki nähtävissä, että seksihalujen määrä riippuu jonkin verran sukupuolesta. Siinäkin pitää erotella, kuinka suuri osa erosta sukupuolten välillä on eroa siinä, miten paljon ihmiset sanovat haluavansa seksiä, ja kuinka paljon taas siinä, miten paljon he sitä oikeasti haluavat. Meidän kulttuurissamme miehille on vähemmän häpeäksi haluta seksiä kuin naisille, ja naisille vähemmän häpeäksi olla sitä haluamatta. Niinpä naiset saattavat hyvinkin väittää, etteivät halua seksiä, vaikka haluaisivat, ja miehet saattavat väittää, että haluavat seksiä, vaikka eivät halua. Monelle haluaminen on myös identiteettikysymys, eivätkä he halua nähdä itseään liian halukkaana / haluttomana. Katso myös seksuaalinen halukkuus.

Kaikista näistä varauksista huolimatta on täysin mahdollista, että miehet ovat oikeasti keskimäärin halukkaampia kuin naiset. Lisäksi kuulee väitteitä, että miehet ovat halukkaimmillaan teini-iässä ja naiset taas esimerkiksi nelikymppisinä. Näissä voi olla perää tai olla olematta, mutta totuutta on mahdottoman vaikea mitata. Enkä oikeastaan tiedä, onko sillä niin paljon väliä, sillä vaikka tiettyyn ryhmään kuuluvat ihmiset olisivat keskimäärin kuinka halukkaita tai haluttomia, yksilöt kuitenkin ovat erilaisia ja jokainen on jonkin verran poikkeus.

Poikien tyttöjä suuremmalle halukkuudelle on olemassa myös järkeenkäypiä syitä, eikä sitä silti ole kyetty varmistamaan faktaksi (sillä miten halukkuutta mitataan?). On esimerkiksi esitetty teoria, että koska miehet pystyvät saamaan enemmän jälkeläisiä harrastamalla seksiä mahdollisimman monien kanssa, geenit ajavat miehiä jonkin verran siihen käytösmalliin. Naisilla jälkeläisten määrälle asettaa rakastajien määrää selkeämmän rajan se, kuinka paljon oma ruumis jaksaa. Tällä teorialla (ja muillakin) voidaan siis selittää, miksi miehet olisivat halukkaampia kuin naiset, mutta kukaan ei silti tiedä, onko asia niin.

T: Miksi pojat katselevat niin mielellään alastomien naisten kuvia?

Useimpien poikien on helppoa kiihottua ajatelleessaan seksiä, ja alastoman naisen näkeminen helpottaa seksin kuvittelemista esim. kyseisen naisen kanssa. Kiihottuminen taas tuntuu hyvältä, joten on houkuttelevaa katsella alastomia naisia.

P: Teeskentelevätkö tytöt, etteivät alastomien miesten kuvat kiihota heitä?

Jotkut kyllä, jotkut eivät halua ajatella koko asiaa, joillekuille alastomasta miehestä ei tule (ainakaan päällimmäisenä) mieleen miellyttävä seksi, ja lisäksi vaikuttaa siltä, että tytöillä on poikia useammin niin, ettei kuvassa oleva ihminen kiinnosta heitä seksikumppanina.

P: Kun tytöt sanovat ei, tarkoittavatko he oikeastaan kyllä?

(Suomennos: kun nainen kieltäytyy sanoin seksistä, haluaako hän sitä kuitenkin oikeasti?)

Ihmiset ovat mutkikkaita ja puhuvat joskus puuta heinää, sukupuolesta riippumatta. Valitettavasti tytöillä on monia kulttuurillisia ja sosiaalisia syitä sanoa ei. Mutta riippumatta siitä, miltä kumppanistasi pohjimmiltaan tuntuu, se, ettet noudata tämän tahtoa, tekee seksiaktista raiskauksen. Älä siis yliaja toisen tahtoa. Jos toinen suostuu kuitenkin läheisyyteen, voit yrittää kiihottaa tätä lisää. Ehkä silloin "ei" vaihtuu "kylläksi". Mutta niin kauan kuin "ei" pysyy, sinun tulee myös noudattaa sitä.

T/P: Harrastavatko tytöt, joilla on mukanaan ehkäisyvälineitä, irrallisia suhteita?

(irrallinen suhde = sukupuolikumppanin kanssa ei ole kovin kummoisia sitoumuksia eikä saman ihmisen kanssa ole kovin pitkään / monta kertaa)

En seuraa ihan ajatuksenkulkua tässä: eikö muka ehkäisyvälineitä tarvitse yhtä lailla kiinteässä kuin irrallisessa suhteessa? Sanoisin, että ehkäisyvälineiden mukana kuljettaminen on merkki siitä, että varautuu vastuulliseen seksiin; millaiseen seksiin muilta osin, jää avoimeksi.

T/P: Mitä pahaa on irrallisissa suhteissa?

Lähtökohtaisesti ei yhtään mitään. Itse asiassa irtosuhteet ovat yksi tärkeä seksuaalisuuden puoli, johon tutustuminen on osa seksuaalisuuden tuntemista. Monille ihmisille irtosuhteet ovat kuitenkin myös kuluttavia ja ainakin minun kokemukseni on, että irtosuhteessa on vaikeampaa saada laadukasta (siis hyvän tuntuista) seksiä kuin pidemmässä suhteessa.

Mutta kaikki tällainen riippuu oikeasti siitä, ketkä ihmiset ovat kyseessä. Jos tykkää kokeilla monenlaisia ihmisiä ja nähdä, millainen kukin on sängyssä, irtosuhteet ovat hyvä tapa tutkia asiaa. Itse olen sillä kannalla, että parhaiten oppii tuntemaan seksuaalisuutensa ja kehittämään omat arvonsa, jos harrastaa niin irtosuhteita kuin pysyvämpiäkin suhteita. Pitkäkin suhde on terveemmällä pohjalla, kun sen osapuolet eivät pelkää jäävänsä yksin, jos suhde loppuu; se, että on kokeillut monenlaista, auttaa joskus luottamaan omaan arvoonsa. Sitä paitsi, ei suhteesta aina tarvitse miettiä etukäteen, onko se irtosuhde vai ei: jos ihmisillä on tarpeeksi hyvä yhdessä, suhteen pituus kasvaa luonnostaan.

T/P: Mitä tarkoittaa frigiditeetti?

Frigiditeetti (ja nymfomania) ovat käsitteitä, joilla paheksutaan naisen liian vähäistä (ja liiallista) seksuaalista halukkuutta. Ei ole kuitenkaan "oikeaa" halukkuuden määrää, eikä ole kenenkään asia arvottaa, kuinka halukas jonkun muun pitäisi olla.

Toki ihminen voi omasta mielestäänkin olla seksuaalisesti liian kylmä tai halukas. Enimmäkseen näille ei voi mitään, mutta esim. rankoista pettymyksistä johtuvaa haluttomuutta voi korjata hellyydellä ja huomioonottamisella, ja tylsistä seksikumppaneista johtuvaa haluttomuutta rajuilla ja hallitsemattomilla rakastajilla.

T: Poikaystäväni haluaa yhdyntää, mutta minä en. Olenko frigidi?

Kuka hitto sen tietää, mistä johtuu, ettei tee mieli? Mahdollisia syitä on todella paljon, ja jos sinusta tuntuukin nyt, ettet halua, voi myöhemmin tai toisen ihmisen kanssa tuntua aivan toiselta. Lisäksi, jos ette ole koskaan olleet yhdynnässä, ei voi oikein kuvitella, millaista se sitten on.

T: Kuinka pian pitäisi antaa poikaystävälle periksi (ja suostua yhdyntään)?

Minusta ei ole ollenkaan poikaystävästän haluista kiinni, milloin pitäisi antaa periksi, vaan siitä, miltä itsestäsi tuntuu.

En valitettavasti osaa antaa yhtä ohjetta siitä, milloin olisi "oikein" kokeilla yhdyntää. Sen voin sanoa, että melkein kaikki yhdyntään liittyvät harmit ja hankaluudet ovat ihmisten pään sisällä: käytännössä kyse on vain kullin työntämisestä pilluun, ja mikäli se ei tee kipeää, mahdolliset harminaiheet ovat kaikki niissä merkityksissä ja odotuksissa, jonka ihmiset yhdyntään liittävät. Muutamat ensimmäiset seksikerrat ovat hyvin usein ainakin jollain tavoin sähläämistä, koska osapuolet eivät yleensä tiedä kunnolla, mitä haluavat.

Joka tapauksessa, seksi tuntuu sitä paremmalta, mitä kiihottuneempana sitä tekee, niin henkisesti kuin fyysisesti. Paremmin kiihottumaan taas oppii sitä mukaa, kun huomaa, millaisista asioista pitää, ja oppii olemaan nolostelematta. Niinpä seksi on alkuun harjoittelua. Joillakuilla kyky nauttia seksistä kehittyy nopeammin, toisilla hitaammin.

T: Voiko tyttö tehdä aloitteen?

Totta kai. Jos tekee mieli seksiä, olisi sääli, ettei saisi sitä koska ei kehtaa tai uskalla pyytää, vai mitä? Tietenkin aloitteen tekeminen sisältää riskin siitä, ettei toinen olekaan kiinnostunut; ajattelepa, kuinka usein ehdottelevat pojat altistuvat pettymykselle...

Jotkut pojat pelästyvät tyttöä, joka on liian aloitteellinen tai innokas. Itse pidän näitä poikia idiootteina, mutta jos tykkäät sellaisista pojista, niin sitten ei kannata tehdä aloitteita (jotteivät ne pelästy). Näille pojille pitää yleensä (meidän kulttuurissamme) sen sijaan hymyillä silloin tällöin, nauraa heidän jutuilleen ja vastata heidän kosketuksiinsa. Kaikki ihmiset myös ymmärtävät, että joku, joka haluaa säännöllisesti viettää aikaa heidän kanssaan, pitää heistä.

Mutta useimmat pojat ovat vain yksinkertaisesti liian ujoja tekemään aloitteita, kuten tytötkin. Näille pojille kannattaa sanoa kauniisti ja selkeästi juuri se, mitä haluaa. Jos haluat esimerkiksi viettää yön pojan kanssa, sano niin. Jos haluat suudella, kysy lupa tai kokeile.

T: Olenko minä nymfomaani, jos tunnen vetoa useampaan eri poikaan yhtaikaa?

"Nymfomaani" on sana, jolla lähinnä yritetään kontrolloida naisten seksuaalisuutta (ks. yllä). Älä siis piittaa siitä, oletko nymfomaani vai et.

Sen sijaan on mielenkiintoinen kysymys, teetkö väärin, jos tunnet vetoa useampaan eri poikaan yhtaikaa. Vastaus on: et tee. Kaikkein parhaiten teet itsellesi, jos teet sitä, mikä sinusta tuntuu hyvältä. Jos se on monista pojista unelmoimista tai vaikkapa seksiäkin monien poikien kanssa, niin sitten teet niin.

T/P: Ystäväni kertovat, kuinka monta seksisuhdetta heillä on ollut. Minulla ei ole ollut yhtäkään. Olenko normaali?

Puheet ovat usein todellisuutta isommat. Kaikki haluavat olla kokeneita, ja kynnys suoranaiseen valehteluun on yllättävän matala. Lisäksi, koska ihmiset haluavat kertoa mielenkiintoisista asioista, keskusteluissa korostuvat kaikki ne kerrat, kun jotain on oikeasti tapahtunut, eivätkä ne kaikkien elämään kuuluvat pitkät, pitkät jaksot, kun ei tapahdu yhtään mitään. Ja äänessä ovat ne ihmiset, joilla on mielestään paljon kerrottavaa, jolloin kaikki muut jäävät huomaamatta. Yhdessä nämä syyt riittävät täydellisesti vääristämään vaikutelman siitä, kuinka kokeneita muut ovat; sama pätee myös alkoholin käyttöön, outoihin seikkailuihin, ja esim. siihen, kuinka hauskoja bileet ovat olleet.

Netin tulo on helpottanut sitä, että ihmiset kertovat (nimettömänä) myös rehellisesti omasta seksielämästään ja varsinkin sen puutteesta. Netissä on paljon 20 ja 30 ikävuoden välillä olevien ihmisten kirjoituksia, joissa he "tunnustavat" etteivät ole koskaan vielä koskaan kokeilleet seksiä (tai yhdyntää). Sellaista elämä on.

Itse olen sitä mieltä, että koko seksiasiasta ei pitäisi tehdä ihan niin isoa numeroa, koska se vain lisää ihmisten paineita siitä, mitä heidän pitää tehdä ja millaista seksielämän pitäisi olla. Olisi paljon helpompaa, jos voisi vain ottaa kokeilevan asenteen kaikkeen, eikä esim. neitsyyden tai poikuuden meno olisi sen kummempi juttu kuin vaikkapa ensimmäinen kerta, kun tekee itse ruokaa.

T/P: En ole erityisen kiinnostunut seksistä. Olenko normaali?

Jostain syystä aseksuaalisuuteen (seksistä piittaamattomuuteen) suhtaudutaan melko kielteisesti kulttuurissamme. Koska yleinen suhtautuminen on kielteinen, on takuuvarmaa, että aseksuaalisia ihmisiä on enemmän kuin puheissa tulee ilmi. En tiedä, missä on "normaalin" raja, mutta omissakin tuttavissani on paljon paljon ihmisiä, joita seksi ei varsinaisesti kiinnosta.

Tietysti, aina on mahdollisuus, että jos sitä seksiä kokeilee, se tuntuukin kivalta. Mutta jos tuntuu pahalta kokeilla, on mielestäni parempi antaa olla vain.

T/P: Olenko rakastunut, jos haluan seksiä jonkun kanssa?

Minä sanoisin että olet ihastumisen esiasteella. Näiden termien (ihastus, rakkaus) käyttö on kuitenkin epämääräistä ja kaikki käyttävät niitä omalla tavallaan.

T/P: Jos on rakastunut johonkuhun, haluaako silloin yhdyntää hänen kanssaan?

Riippuu taas "rakkaus"-sanan määritelmästä. Sanoisin että ei välttämättä.

T/P: Ovatko jotkut muita parempia sukupuolihommissa?

Suurimmaksi osaksi seksuaalinen tyydytys on oman pään / ruumiin sisällä, ja se, kuinka paljon seksistä saa irti, on pikemminkin kiinni siitä, kuinka paljon siitä on oppinut nauttimaan, kuin siitä, mitä kumppani osaa sinulle tehdä. Silti, toki kumppani voi tehdä jotain, joka olennaisesti häiritsee omaa nautintoa; kaipa tämä on silloin "huono pano".

Se, mikä ihmistä kiihottaa tai mikä häiritsee kiihottumista, vaihtelee tavattomasti ihmisittäin. Tämä on yksi tärkeimpiä syitä, miksi pitkät suhteet usein tuottavat parempaa seksiä: pitkän suhteen aikana oppii toisen tavat ja halut paremmin. Silti kaksi iloista, pelotonta ja viestintäkykyistä ihmistä saa yhdessä illassa aikaan sen, mitä sulkeutuneet ja vaikeat ihmiset eivät saa toisistaan selville 20 vuoden avioliiton aikana.

T/P: Miksi vanhempani hämmentyvät, kun kysyn heiltä sukupuoliasioista?

Katso ylempänä kysymys "Jos sukupuolielämä on jotain kaunista, miksi ihmiset tirskuvat tai menevät hämilleen, kun se tulee puheeksi?". Lisäksi monet vanhemmat eivät osaa suhtautua lapsiinsa seksuaalisina tai seksuaalistuvina olentoina, vaan heidän käsityksensä lasten "viattomuudesta" tarkoittaa jonkinlaista tietämättömyyttä "aikuisten asioista", joita ovat seksin lisäksi kuolema, huumeet ja niin edelleen.

Vanhemmat myös tietävät, että heidän pitäisi puhua lapsilleen sukupuoliasioista, jotteivät nämä joudu opettelemaan kaikkea kavereilta (mikä on hyvin epäluotettavaa) tai kantapään kautta. Jos heille on vaikeaa puhua asiasta, hämmennystä lisää se, että he eivät koe voivansa sivuuttaa asiaa.

Kaikki olisi tietysti helpompaa, jos ihmiset vain osaisivat puhua seksistä lapsilleen. Seksistä puhumiseen ei auta paljon muu kuin harjoitus.

T: Isäni ei näytä välittävän siitä, että veljelläni on sukupuolisuhteita, mutta kun on kyse minusta, hän nostaa melun, koska olen tyttö. Miksi näin?

Perinteinen vastaus on se, että vanhemmat pelkäävät vahinkoraskauksia. Pojan on helpompaa pyristellä nuorella iällä irti vanhemmuudesta kuin tytön, joka on lähtökohtaisesti sitoutunut lapseen jo synnytyksen muodossa.

Toisaalta isäsi asenne saattaa kuulua laajempaan ajatustapaan, jossa tytöt ovat tavoittelun kohteita ja pojat näiden tavoittelijoita. Tässä ajatustavassa pojan lukuisat heteroseksuaaliset sukupuolisuhteet todistavat tämän onnistumisesta (tyttöjen tavoittelijana), kun taas tytön lukuisat heteroseksuaaliset sukupuolisuhteet todistavat siitä, että tämä on "liian helppo" tavoiteltava eikä siksi kovin arvokas. Ajatustavassa ei sinänsä ole järjen hiventä, koska kunnon seksi on molemmille iloksi eikä toisen lahja toiselle -- seksiä voi toki antaa palveluksena tai toista ilahduttaakseen, mutta kaikessa hyvässä seksissä on jollain tavoin kyse molemminpuolisesta ilosta. Niinpä seksiin on syytä suhtautua hauskanpitona, eikä lukuisiin tai vähäisiin seksikumppaneihin kannata liittää kummempia kunniakäsityksiä.

On myös olemassa vanhoillisehko asenne, jossa tytöt katsotaan aina jonkun miehen omaisuudeksi -- ensin isän, sitten esim. aviomiehen. Tässä asetelmassa isä, joka antaa tytön harrastaa sukupuolisuhteita asuessaan vanhempiensa luona, on varjellut tyttöä huonosti eikä ole säilyttänyt tämän täyttä arvoa tulevalle aviomiehelle. Tämä on selkeästi naista alistava asetelma, ja jos isäsi sitä ajattelee, niin hän pitää sinua kurissa säilyttääkseen oman kunniansa.

P: Miksi urheilijoita kielletään harjoittamasta itsetyydytystä ja yhdyntää ennen kilpailuja?

Taustalla lienee vanha uskomus, että seksuaalinen tyydyttymättömyys lisää aggressiivisuutta ja fyysistä suorittamista. Tästä ei ole selkeää näyttöä, mutta joskus kyllä ainakin minusta vaikuttaa siltä, että seksin puutteessa olevat miehet riehuvat enemmän kuin tyydyttyneet.

T: Miksi äitini ei pidä siitä, että poikaystäväni on aikuinen mies?

Jos parisuhteen osapuolten välillä vallitsee jollain tavoin suuri epäsuhta (esim. kokemuksessa, taloudellisessa omavaraisuudessa, itsetunnossa, määräämisvallassa toisen suhteen), on suuri vaara, että suhteen vahvempi osapuoli ei kohtele heikompaa kunnolla, mutta heikompi osapuoli ei osaa tai pysty lopettamaan kanssakäymistä. Suuri ikäero on tyypillisimpiä syitä, jonka perusteella ihmiset olettavat, että suhde on huomattavan epätasa-arvoinen. Äitisi siis pelkää, ettet osaa huolehtia oikeuksiesi toteutumisesta parisuhteessasi.

Katso myös kysymys "Minkä ikäisenä voi ryhtyä harrastamaan sukupuolisuhteita?".

T/P: Olen vammainen, eikä vanhempieni mielestä minun tarvitse tietää mitään sukupuolielämästä. Mitä minun pitäisi tehdä?

Vanhempasi todennäköisesti eivät vain osaa käsitellä asiaa, josta he eivät tiedä kovin paljon. Ota yhteyttä esim. Väestöliiton neuvovaan puhelimeen. On myös hyödyllistä sanoa vanhemmille, että sinun pitää saada tietää sukupuoliasioista.

T/P: Luulen, että vanhempani harrastavat yhä seksiä. Eikö heidän olisi jo aika lopettaa?

Se on tasan tarkkaan heidän oma asiansa, ei sinun. Kun itse olet samanikäinen, eikö sinua vituttaisi, jos joku olisi sitä mieltä, ettei seksi enää kuulu sinulle?

T/P: Isoisäni haluaa mennä uudestaan naimisiin. Miksi vanhempani ovat niin järkyttyneitä?

Koska ovat pöljiä (tai kateellisia).

T/P: Minkä tyyppinen seksi on väärää?

Sellainen, joka tuntuu lyhyellä tai pitkällä aikavälillä pahalta (jollekulle osapuolelle). Esimerkiksi seksi, joka sattuu (tavalla, joka ei tunnu hyvältä), suhde, jossa itsetunto murenee, jne. Eri ihmisille eri asiat tuntuvat pahoilta; opettele tunnustelemaan tuntemuksiasi.

T/P: Miksi ihmiset harjoittavat seksiä prostituoitujen kanssa?

Miksi eivät harjoittaisi? Usein tekee mieli seksiä, ja ostaminen on yksi tapa saada sitä. Prostituoidusta voi saada lisäksi seuraa, läheisyyttä jne. Lisäksi monilla on seksuaalisia unelmia ja fantasioita, joita on vaikea toteuttaa täyteen vapaaehtoisuuteen perustuvassa seksisuhteessa (kuten hyväksikäyttö- ja alistamisunelmia). Monien ihmisten itsetunto ei kestä sitä, että ehdottaa jotain tiettyä tapaa harrastaa seksiä ja tulee torjutuksi; seksin ostaminen tarjoaa turvantunnetta torjuntaa vastaan.

T/P: Mitä tarkoittaa "seksuaalinen perversio"?

Perversioiksi kutsutaan sellaisia seksuaalisia tapoja, jotka ovat puhujan mielestä jollain tavoin omituisia. Jonkun mielestä voi esimerkiksi sukkaan runkkaaminen olla perversio, jonkun toisen mielestä yhdyntä ilman lisääntymistarkoitusta, jonkun kolmannen mielestä se, että kiihottuu ihmisten tappamisesta. Ja koska ihmisten käsitys siitä, mikä on "tyypillistä" seksiä, vaihtelee kulttuureittain ja yksilöittäin, voi käydä loputtomasti hauskoja kiistoja siitä, mikä on perverssiä ja mikä ei.

Huomaa, että tietynlainen seksi on myös väärin, ja se on kovasti eri asia kuin että seksi on perverssiä. Väärin olevat asiat eivät muutu oikeiksi sillä, että ne ovat "normaaleja", eivätkä oikein olevat asiat vääriksi sillä, että ne ovat perverssejä. Katso myös kysymys "Minkä tyyppinen seksi on väärää?"

Kehittyminen

T/P: Mitä on puberteetti?

Puberteetti on se vaihe ihmisen kehityksestä, jossa alkaa kehittyä lisääntymiskykyiseksi. Puberteetissa kuukautiset ja spermantuotanto käynnistyvät ja seksuaalinen halukkuus lisääntyy huomattavasti. Ruumiissa tapahtuu myös ulkonäöllisiä muutoksia, kuten rintojen ja sukupuolielinten kasvu ja karvoituksen lisääntyminen. Puberteetissa on monta vaihetta ja siihen kannattaa ottaa asenne, että seurailee, mitä kaikkea jännää ruumiisi seuraavaksi keksii tehdä.

T/P: Milloin nuorella on puberteetti?

Vaihtelee erittäin paljon riippuen ihmisestä ja mm. ruokavaliosta (länsimaissa puberteetti on varhentunut viimeisen sadan vuoden aikana monella vuodella), mutta noin 10-20 vuoden iässä. Tyttöjen puberteetti käynnistyy keskimäärin vähän varhemmin kuin poikien.

T/P: Onko puberteetti sama kuin murrosikä?

Joskus näitä sanoja käytetään tarkoittamaan samaa, mutta jotkut viittaavat murrosiällä enemmän niihin henkisiin muutoksiin, jotka tyypillisesti myös tapahtuvat puberteetin vaiheilla: haluun itsenäistyä, ystävien merkityksen kasvuun jne.

T/P: Jos seksuaalinen kypsyys kehittyy puberteetissa, miksi minulle alkoi kasvaa häpykarvoja jo kymmenvuotiaana?

Sukukypsyyden kehittyminen on hyvin pitkä prosessi, jossa puberteetiksi sanotaan vain sitä aikaa, jolloin muutokset tapahtuvat kaikkein nopeimmin.

T/P: Miksi ystävälläni on häpykarvoja, mutta minulla ei?

Koska puberteetin muutokset tulevat eri ihmisillä eri aikaan ja eri vauhtia. Doh.

T/P: Miksi pojilla on äänenmurros, mutta tytöillä ei?

1) mistä se aiheutuu: tyttöjen puberteettiin ei liity äänihuulten laajeneminen, poikien puberteettiin liittyy; 2) mitä hyötyä siitä on: ei harmainta hajua.

T: En ole lihonut. Miksi vanhat farkkuni eivät enää mahdu minulle?

Puberteetissa ruumiinrakenne muuttuu siten, etteivät vanhat vaatteet ole välttämättä enää sopivan mallisia.

T/P: Missä iässä tyttö voi tulla raskaaksi?

Yleensä silloin, kun kuukautisten alkamisesta on kulunut jotain parista kuukaudesta vuoteen.

T/P: Miten munasolu pääsee kohtuun?

Munajohtimia pitkin.

T: Miksi tytöillä on kuukautiset?

Ilmeisesti lisääntymisen kannalta on ollut riittävän kätevää, että tyttö voi tulla raskaaksi säännöllisesti noin kuukauden välein. Tytön ruumis valmistautuu raskauteen joka kuukausi, ja sitten jos se ei toteudukaan, raskautta varten kehitetyt limakalvot yms. tulevat ulos verenä (ja vähän muunakin). Ihminen on siitä erikoinen nisäkäs, ettei meillä ole erityisiä kiima-aikoja, vaan lähes jatkuva lisääntymisvalmius. Ihminen on siis - suoraan sanoen - kuin seksiin luotu.

T: Miksi olen luokkani ainoa tyttö, jonka kuukautiset eivät ole alkaneet?

Öö? Jonkunhan se on oltava? Katso kuitenkin kysymys "ystäväni kertovat, kuinka monta seksisuhdetta heillä on ollut" yllä. Siellä mainitut syyt vaikutelmiin pätevät tähänkin.

T: Ystävättärelläni on kuukautiset 28 päivän välein, mutta minä en koskaan tiedä, milloin kuukautiseni alkavat. Pitäisikö mennä lääkäriin?

Ei. Kuukautiset voivat olla hyvinkin epäsäännölliset.

T: Mitä minun on tehtävä, jotta saisin kuukautiseni säännöllisemmiksi?

Miksi haluaisit? Asiaan pystyy vaikuttamaan hormonihoidoilla, mutta en näe pointtia.

T: Mistä tietää, milloin kuukautiset alkavat?

Fiiliksestä. Opit todennäköisesti tunnistamaan sen, kun opit tuntemaan kehoasi ja sitä, miltä kuukautiset sinusta tuntuvat. Jotkut naiset väittävät, että osaavat myös tunnistaa, kun ovat hedelmöittyneet (tulleet raskaiksi).

T: Voinko kuukautisten aikana urheilla?

Kyllä vain, varsinkin jos käytät kuukuppia kuukautissuojana. Liikunta myös yleensä auttaa kuukautiskipuihin.

T: Voiko käyttää tamponia, jos on vielä neitsyt?

Voi.

T: Mistä tiedän, minkä kokoisia tamponeja minun kuuluu käyttää?

Kokeilemalla. Aloita pienistä. Sama pätee kuukupeille. :)

T: Tamponeja on niin hankala käyttää. Miten ihmeessä pystyn koskaan yhdyntään?

Ihmisruumis muuttuu hämmästyttävästi pitkän ajan kuluessa. Rentous on myös tärkeää, ja vaikeaa, jos homma jo valmiiksi tuskastuttaa. Yhdyntä kiihottuneena on helpompaakin kuin verenimijöiden asettaminen pilluun, koska kiihottuneena pillu on liukas ja sen seinämät joustavat.

T: Voiko tamponi kadota sisääni?

Ei, tamponi ei mahdu kohdunkaulasta sisään eikä emättimestä ole muuta tietä sisäänpäin. Joskus tamponia voi joutua kaivelemaan esiin, ja siihen auttaa rentoutuminen. Omaa pillua on muutenkin hyväksi tutkia sisältä.

T: Kuukautiseni ovat loppuneet ja kasvoihini on alkanut kasvaa ihokarvoja. Onko jotain vinossa?

Tuskin. Puberteetin hormonimuutoksiin liittyy kaikenlaista säätöä.

T: Olenko raskaana, jos kuukautiseni jäävät tulematta?

Ehkä, ehkä ei: kuukautiset voivat olla hyvin epäsäännölliset. Jos raskauteen on mahdollisuuksia, tee testi, niitä saa apteekista halvalla ja ne ovat helppoja käyttää.

T/P: Voivatko kaikki naiset saada lapsia?

Tekisi mieli sanoa, että riippuu "naisen" määritelmästä :) Mutta niin kuin nainen yleensä mielletään, niin ei. Esimerkiksi vaihdevuodet ohittanut nainen ei voi tulla enää raskaaksi, ja on lukuisia mahdollisia syitä, jotka estävät raskaaksi tulon.

Seksiaktit

Raskaus ja ehkäisy

Homo- ja heteroseksuaalisuus

Sukupuolitaudit

Laki

kategoria: seksuaalisuus kategoria: kulttuuri kategoria: keskeneräiset


Pikalinkit:


kommentoi (viimeksi muutettu 14.06.2012 21:56)