Hahmot Kalmisto Seikkailut: Polttouhri Nylkyveitsimurhat Koukkuvuoren verilöyly Kivijättiläisten linnoitus Sankarten synnit Xin-Shalastin tornit Maailma Muuta |
RiimuvaltiainNousu / Niero
Niero Brandt - tuliainen Galtista] "No mutta, tehän elätte vielä!"
Init +7 AC 18, touch 14, flat-footed 15; (+3 dex, +4 armor, +1 dodge) Speed 30 ft. Str 14, Dex 16, Con 13, Int 14, Wis 10, Cha 12 Skills On person mwk Chain Shirt (25 lbs), Rapier (2 lbs.), Arrows (20) (3 lbs.), Composite Shortbow (2 lbs), Scarf, reinforced (0 lbs), Traveler's outfit (5 lbs.) 1Lone Wolf(Background feat):+1 Fortitude Save, 50% chance of stabilizing himself. NotesOmistaa hevosen, tallissa Hiekkasärkän kylänrähjässä. Tausta27 vuotta sitten Hjalmar Brandt jätti taumaturgisen mekaniikan lehtorin viran Torvinen akatemiassa. Filosofi Hosetterin kannattajille ja välkyimmille galtilaisille alkoi selvitä vallankumouksensa epäonnistuneen, kun punainen uudistuksen aalto saapui Edmeen syömään lapsiaan. Torvinen opinahjo konvertoitaisiin vankilaksi rojalisteille ja toisinajattelijoille, ja lehtori Brandtia vaadittiin siirtymään Isarnin kultakuvioituun "ihmeiden ja uuden ajan kaupunkiin." Käytännönläheisenä velhona, ja tervejärkisenä ihmisenä, Hjalmar Brandt näki kultaan sekoittunaan punaista ja palkkasi brevoylaisen kutterin miehistön viemään hänet Andoranin Augustanaan ja matkasi sieltä aina rajaseudulle, kohti Varisian, teoriassa itsenäisiä, kaupunkivaltioita. Magnimarin golemkillan harjoittelijana hän tapasi kipakan varisialaistaistelija Gavrina Silin(yowza!), rakastui korviaan myöten ja sanoi hyvästit vallankumoukselle. Puoli vuosikymmentä kului ja Niero syntyi. Noihin aikoihin Hjalmar oli vielä elämänsä kunnossa ja otti osaa Storvalin Ylängön raunioille matkanneisiin kaivausretkikuntiin. Luonnollisesti Niero matkasi mukana, komensihan Gavrina yhtä karavaaneista. Hjalmarin mielestä poikaa ei tulisi työntää mihinkään ammattiin, vaikkakin Magnimarin mesenaattien valvovien silmien alle lapsi oli käytännössä velvoitettu jatkamaan isänsä lestissä, kaivausgolemin suunnittelijana ja huoltajana. Hjalmar vain nyökkäili ehdotuksille, mutta näki pojassaan jotakin siitä kapinahengestä joka aikoinaan velloi puhtaana Galtin pelloilla ja kaduilla ja tunsi lukkarinrakkautta poikansa intoa kohtaan. Niero vietti lapsuutensa ja osan nuoruuttaan vuoroin karavaaneilla ja golemien ja arkeologien seurassa kaivauksilla, vuoroin Magnimarin kivetyillä kaduilla. Hjalmar arvosti hekilökohtaista sivistystä, vaimoaan ja lastaan lukuunottamatta, yli kaiken ja Nieron nuoruudesta muodostuikin mielenkiintoinen vyyhti oppivelvollisuuden pakoilua ja nuorisojengien välienselvittelyä. Puoliverisenä varisialaisena Niero nähtiin juurettomana luopiona, oli kyse sitten matkaavien varisialaiskaravaanien kakaroista tai Magnimarin ja kesäasuntona toimineen Hiekkasärkän kaupungin työläismuksuista. Aikuiset sen sijaan eivät ylenkatsoneet nuorta miestä, olihan vanhemmilla prestiisiä kohti lähes jokaista Varisian suurista vähemmistöistä. Jopa Storvalin Ylängön heimolaiset hyväksyivät Brandtin perheen, huolimatta shamaanien epäsuopeista katseista. Heidän mielestään nuorella kosmopoliitilla oli traditioita rikkova vaikutus mm. nuoreen Skrymm-nimiseen heimosoturiin. Skrymiltä ei kysytty, mutta soturin varovainen virne jokaisen Nieron kertoman katujengiläisjutun tai Hjalmarin epäonnistuneen taumaturgisen kokeen tuloksen jälkeen tulkittiin joko oikeutettuna ylenkatseena alankomaalaisia kaupunkiasujia kohtaan tai, kulmia kurtistaen, vaivoin kätkettynä nauruna. Mikä sitten odottaakaan Nieroa golemartisaanien killan vastavalittuna agenttina, siitä kertovat vain kronikat Riimuvaltiain Noususta. Varovaisesti veikaten: naisia, viinaa, korkealentoista seikkailua ja läjittäin ruumiita. Valitettavasti eräs näistä ruumista olikin Nieron itsensä, sankari kaatui Ohdakepään alapuolisissa tunneleissa pahan epäjumalan papittaren hurtan leukoihin. "Ystävät" ottivat tilanteesta vaarin ja jättivät stabiilin, mutta kaatuneen varisialaisen kyhäämänsä barrikadin taakse. Pharasma hymähti Hautausmaallaan ja nuorukainen tervehti esi-isiään. Mitä Brandtin ja Silin suvut tähän suhtautuvat, noh, se on toinen tarina. Vanha tausta(kiitos Veltzehille ~Muser) "Niero, hiiteen naamasi, koita edes olla ihmisiksi. Pyysin lastun asettamista reunoja varoen, en opetustuokiota Mushfenin kapusiiniapinoiden vapaa-ajan kulttuurista. Saisit päin korviasi jos vanha äitisi näkisi sinut sähläämässä jollain noin arvokkaalla", torui hiljattain harmaantunut golemartisaani Hjalmar Brandt työsopessaan Magnimarin killassa kovasti kovasti silmiinpistävää nuorukaista. Kontrastilla ei ollut mitään tekemistä itse vitsamaisen miekkosen varusteiden tai asun kanssa - killan palkkalistoilla oli loppujen lopuksi varsin monenkirjavaa väkertäjää - ohuet nahkahansikkaat lepäsivät kapean huotran ja varustevyön päällä ja lyhyeksi leikatun mustan kuontalon alla oli kovin tavallinen pärstäkerroin, häivähdys parrasta ja auringonpoltoista. Silminpistävää oli enemmänkin kahdesta hyvin erilaisesta miehestä huokuva luonteinen yhteisymmärrys ja läheisyys. 48-vuoden kunniotettavaan ikään ehtinyt ser Brandt raapi ohimoaan ja hymyili pojalleen. 23 vuotta ja golem-killan kunnostautunut agentti. Hjalmar tapasi kutsua poikaansa sellaisilla hellyttelynimillä kuin "näsäviisas ääliö" ja "maanvaiva", mutta Nieroa kohtaan tuntemaansa ylpeyttä oli vanhemman miehen vaikea peittää. "Veikkaan osaavani, kiitos vain, ukkoseni." Vastapalkattu agentti Brandt lopetti riimutetun lastun tasapainottelun sormenpäillään ja kytki sen elämättömänä seisovaan kivikasaan - hämärän tilan täytti hetken golemin heräävä elonkajo. "Voisit edes tervehtiä, viime visiitistä on kuitenkin hetkinen", Niero kuittasi ehkä eräälle arvostetuimmista velhoista koko Magnimarissa. Hän oli vastikään saapunut Storvalin nousun kaivauksilta taas yhdellä pölyisellä karavaanilla tuoden kesken kiperän sortuman sammuneen maagisen palvelijan takaisin mestarin käsiin. Niero koki tapansa mukaan hetken takauman sadoista karavaanileirillä vietetyistä päivistä. Äiti, Gavrina Sil, kertomassa läntisten varisialaisten tavoista. Pyörivä tähtiveitsi, etusormesta nimettömään, kädestä ranteeseen ja edelleen ilmaan. Matkasta kauhtunut verduranihaltia tuijottamassa katseenkaan värähtämättä ammoin rappeutuneeseen thassilonelaispystiin uponnutta teräksen kiiltoa. Niero muistaa hymyilleensä. Toinen muisto. Storvalin ylängölle vieviltä suhteettomilta portailta. Nuori shoanti ajamassa jättiläisliskoja takaa. Odottavien karavaanikuskien lepakonilmeet tulevien vetojuhtien rynnistäessä päin sähisevänä laumana. Auringonpaahtaman barbaarin villi virne helvetillisessä paahteessa. Parhaat ajat, tosiaan. "Muistathan käydä katsomassa entistä silmäterääni kun saavut Hiekkasärkkään? Gavrina ei ole ollut hyvää seuraa enää vuosiin, niin me kaikki lopulta rupsahdamme, mutta haluan että viet hänelle terveiset yhtälailla" "...ja haluat samalla tietää mitä kuuluu vanhaan röskäämme.", jatkoi Niero kesken isäänsä. "Tottakai haluan, asuin Juoponkujalla vuosia! En ole vaivautunut lukaaliimme sitten Hiekkasärkän männävuotisten ongelmien, gah. Siksi sinä lähdetkin." Erakoksikin haukuttu ser Brandt käy hitaasti läpi eleitä golemin punoksen viimeistelyyn ja tarkkailee poikaansa. Nuorukainen näyttää vieläkin liikaa Gavrinalta, hän tuumii. Mitenkä lie ottaa puoliverisyytensä. Ei siten, jotta galtilaisessa veressäkään mitään kehumista olisi, tuuheat viikset korkeintaan... "Kuule Niero, vielä yksi asia ennen kuin joudut..." Hjalmar virkkoo ja katsoo nuoren kääntyvän ja nostavan toista kulmaansa. "Hmmh?" Aika jättää jälkensä nuoriin kaikkein selvimpänä - silmäkulmien pienenpienet rypyt ja aavistus harmaata ohimoilla muistuttavat kipeästi isää niistä kerroista kun työ vei huomion pojastaan ja hän mellasti karavaanien nuorten kanssa. Hetken vanhus melkein toruu itseään, ettei koskaan opettanut ammattiaan Nierolla vaan antoi tämän oppia ensin Magnimarissa ja Hiekkasärkässä ja sitten karavaaneilla taitonsa ja kyynisen elämänoppinsa. Ehkä kotiopiskel...hmm, katsotaan ensin mitä tuleman pitää."Nukut silmät auki, vanha mies", tuttu ääni herättää Hjalmarin. "Niero, luota itseesi, sen tottakai teetkin, mutta luota ensin ystäviisi. Pohjoinen Varisia on pelkkää allikkoa ojan perään ja Hiekkasärkkä viimeinen pala ihmisyyttä siinä suunnassa - opi luottamaan siihen pilkahdukseen. Enempää et siellä kohtaa." Niero nostaa pakkauksensa saviselta lattialta, keitetyn ja parkitun nahan ja metallirenkaiden narinaa öljykangasta vasten, ja virnistää viimeisen kerran isälleen. "Luotan siihen, että Gavrina on piikikäs ja äreä, siihen jos mihin voi luottaa." |