NR / Aikajana

Tämä aikajana on pääasiallisesti aina oikeassa. Kuitenkin tapahtuu paljon asioita, joita tänne ei tulla kirjaamaan.

Aikajanat

Vuoden 2071 kalenteri.

Kaduilla tapahtunutta


Virus/Cure
3. syyskuuta
Ionait lähtee Bostoniin.
15. heinäkuuta
Harlekiini tulee käymään Indigo Foundationilla.
6. heinäkuuta
Sijoittajat lainaavat rahaa Saltair Incille.
1. heinäkuuta
Slav palaa kotiin
20. kesäkuuta
Kesäpäivän seisaus.
21. toukokuuta
Venexiana aloittaa vihkiytymisen Bardin polun salaisuuksiin.
5. kesäkuuta
Dawnrazor kokoontuu.
14. toukokuuta
Venexiana saa kutsun Bretagneen.
11. toukokuuta
Lordi Eadrich de Rohan saapuu kaupunkiin.
10. toukokuuta
Saapuminen byrokraattiseen diktatuuriin.
9. toukokuuta
Lontooseen, päivä paikalla ja SIN:ien vaihto.
2. toukokuuta
Päätös lähteä Moskovaan tehdään.
28. huhtikuuta
Blair lähtee Hong Kongiin.
21. huhtikuuta
Tempo-kauppa lopetetaan First Nationin kanssa.
19. huhtikuuta
Void näyttää Araneukselle ja Aiofelle Manako Sugan, NeoNET Senior Research Assistantin kuvan.
17. huhtikuuta
Void tajuaa yhteyden NeoNET:in tutkijan ja Renrakun Head of Reseachin välillä.
16. huhtikuuta
Matkalaukku Vancouveriin.
First Nationille kerrotaan Tempokaupan lopettamisesta.
15. huhtikuuta
Araneus kutsuu kokouksen negatiivisesta liikevaihdosta.
14. huhtikuuta
Void kieltäytyy Dawnrazorin jäsenyydestä.
13. huhtikuuta
Tempest tulee takaisin Atlantasta puhumasta Lilahin kouluasioista.
12. huhtikuuta
Araneus ja Void juttelevat Laésan kanssa Henriksonista.
10. huhtikuuta
Aiofe, Araneus ja Void pohtivat mooveja äänestyksen suhteen.
9. huhtikuuta
Tapaaminen First Nationin kanssa.
6. huhtikuuta
Araneus tapaa Dariuksen Tempon merkeissä.
4.huhtikuuta
Araneus kutsuu Voidin ja Tempestin lounaalle.
3. huhtikuuta
Netcatin tapaaminen Digital Dreamsistä.
1. huhtikuuta
Slav menee vankilaan.
30. maaliskuuta
Araneus saapuu kaupunkiin.
26. maaliskuuta
Void tulee puhumaan sineteistä. Soitto Frostylle.
7. maaliskuuta
Frosty soittaa Dawnrazorille.
Tapaaminen Ehranin kanssa. Lento Hong Kongiin.
Kohteisiin tutustumista ja kaupungilla hengailua.
24. helmikuuta
Smoke tapaa Saltairit.
21. helmikuuta
Void palaa kotiin.
16. helmikuuta
Liitovarjohyppy NeoNET:in TransAsian päämajaan.
15. helmikuuta
Ensimmäinen hyppy-yritys perutaan liian kovan tuulen takia.
6. helmikuuta
Ongelmia kontin kuljetuksen kanssa. Turvallisuudesta maksetaan lisää.
31. tammikuuta
Suunnittelua. Kontti tilataan S-K:n kuljetuksena.
30. tammikuuta
Tiedustelua.
29. tammikuuta
Loput Dawnrazorista saapuvat.
27. tammikuuta
Blair ja Primus lähtevät Neo-Tokyoon.
22. tammikuuta
Päätöksiä Slavin poissaolon suhteen.
13. tammikuuta
Amyn datan analysointi on valmis.
7. tammikuuta
Kolmas kokous.
5. tammikuuta
Toinen kokous. Venexianan takavarikoidut varat setvitään. Darius maksaa.
2. tammikuuta
Saltair Inc päättää lähteä Henriksonin kuoleman aiheuttaman tyhjiön perään.

Vuosi 2072

28. joulukuuta
Dawnrazor tapaa ja päättää auttaa Laésaa.
27. joulukuuta
Kokous, jossa pyritään päättämään tuleva sijoituspolitiikka, mutta ei kuitenkaan päätetä.
Hyde ja Venexiana tapaavat illalla.
25. joulukuuta
Saltairit tarkistavat resussiensa tilan. Tempest alkaa näyttää väsymisen merkkejä.
22. joulukuuta
Heräämisen juhla.
21. joulukuuta
Mustan kuun yö.
16. joulukuuta
Macha palaa Seattleen.
8. joulukuuta
Na Morrigan hakee Venexianan.
4. lokakuuta
Nataniel vapautuu takuita vastaan.
2. joulukuuta
NeoNET:in Johnson tulee käymään.
1. joulukuuta
Hyde palaa Seattleen
Nataniel Saltair pidätetään syytettynä pahoinpitelystä.
28. marraskuuta
Amy jäi Sheraton Fairplex Hotel & Conference Centeriin odottamaan Pulsarin yhteydenottoa.
27. marraskuuta
Darius tapaa Capa O'Malleyn.
Yölliset vieraat palaavat. Venexiana herää koomasta.
26. marraskuuta
Void tapaa Braylenin Punakukan merkeissä.
Hyde ja Smoke viettävät yön Skull Rockilla.
24. marraskuuta
Slav neuvottelee deltaoperatiivin kanssa.
23. marraskuuta
Tietoturvahälytys.
22. marraskuuta
Osa 1 - Amy
21. marraskuuta
Matka New Yorkiin.
20. marraskuuta
Tapaaminen syndikaattien kanssa.
19. marraskuuta
Yöllisiä vieraita.
17. marraskuuta
Tapaaminen Laésan kanssa.
15. marraskuuta
Uudet varastot perustetaan.
Tempest lähtee keikalle. Saltairit jakavat bonuksia.
11. marraskuuta
Punakukkaprojekti aloitetaan
10. marraskuuta
Void palaa toimistolle
8. marraskuuta
Bosanska Piramida Sunca, Bosnian Pyramid of the Sun
5. marraskuuta
Gala of Awakened November
1. marraskuuta
Malcolm Carella vapautetaan Regulus detention centeristä.
31. lokakuuta
Sielujen yö.
30. lokakuuta
Tietoa Wagnerlta.
29. lokakuuta
Hampuriin.
28. lokakuuta
Tapaaminen Aaron Johnsonin kanssa.
Darkest Hour alkaa.
26. lokakuuta
Darius herää koomasta.
14. lokakuuta
Fatima kuolee Ragereiden ja First Nationin välienselvittelyssä
13. lokakuuta
Flashbang-kranaatteja Elven Districtin rannassa.
11. lokakuuta
Saltairit keskustelevat Finniganien ja Shotozumi-gumin kanssa Tempo-kaupasta.
Henkien paukuttelua Redmondissa.
10. lokakuuta
Hell's Kitchenin voimalaan hyökätään. Rainmaker kuolee.
9. lokakuuta
Brailen soittaa Hydelle.
6. lokakuuta
Braylen käy koomakellarissa.
5. lokakuuta
Shigeda-gumi vaatii sopimuksen täytäntöönpanoa.
4. lokakuuta
Void tapaa Braylenin.
3 lokakuuta
. Tempest lopettaa kuskin hommat.
2. lokakuuta
Uusi uljas rahatalous. Illallinen Space Needlessä.
27. syyskuuta
Tempest palaa töihin, Void palaa kaupunkiin.
23. syyskuuta
Void lähtee Atlantaan.
21. syyskuuta
Mr. Swan aloittaa hommat.
20. syyskuuta
Void tapaa Shotozumi-gumin.
19. syyskuuta
Void keskustelee Brailenin kanssa.
Tempestiä ammutaan mahaan.
15. syyskuuta
Lääkäri tulee tarkistamaan potilaiden tilan.
4. syyskuuta
Saltair Incin Tempodiilien pohdintaa.
1. syyskuuta
Slav lähtee käymään Atlantassa.
29. elokuuta
Saltairit tekevät laajemman diilin tempon ostamisesta.
24. elokuuta
Dawnrazor palaa takaisin kaupunkiin.
14. elokuuta
Frosty soittaa.
6. elokuuta
Saltairit saavat uuden taloussuunnitelman.
3. elokuuta
Ryanne ja Ghalan saapuvat kaupunkiin.
30. heinäkuuta
Dae palkkaa Dawnrazorin suostuttelemaan herra Goldmania.
25. heinäkuuta
Highway Star Innistä tehdään yhden kerroksen vuokrasopimus ja aiesopimus toisesta kerroksesta.
Peterin kanssa bilettämässä. Rikkaiden ihmisten ongelmaratkaisu pannaan alulle.
15. heinäkuuta
Saltair Incin puolivuotiskokous.
30. kesäkuuta
T-30
27. kesäkuuta
Dawnrazor palaa kaupunkiin.
23. kesäkuuta
First Nation järjestää ambulanssipalon.
20. kesäkuuta
Slav palkkaa tiimin.
Neptune riehuu toimistolla.
18. kesäkuuta
12 Steps hakataan ja ryöstetään.
16. kesäkuuta
Slav hankkii Sleep Regulaattorin
14. kesäkuuta
Dawnrazor lähtee Lagosiin.
6. kesäkuuta
Saltairit pohtivat jatkosuunnitelmia.
5. kesäkuuta
Slav ja Void käy ajalemassa First Nationin alueella Everettissä.
2. kesäkuuta
Atlantan ja Denverin Saltairit päättävät jäädä kaupunkiin.
28. toukokuuta
Void soittaa Primukselle AAA-kontakteista.
26. toukokuuta
Saltairit kokoustaa. Päätös Coilin varallisuuden siirrosta.
Araneus koitetaan pidättää.
24. toukokuuta
Slav tapaa Blairin Havenissa.
22. toukokuuta
MFID:n operatiivin kaappaus.
18. toukokuuta
Halandir lähtee.
16. toukokuuta
Halandir Saltair tuo Coilin ja Dariuksen takaisin kaupunkiin.
12. toukokuuta
Greg Markham, Alamos 20 000 jäsen, murhataan.
11. toukokuuta
Braylen soittaa Voidille.
Blair ja Primus käy aamiaisella puhumassa Daen tapaamisen yksityiskohdista.
10. toukokuuta
Xa pintautuu ja lähtee
7. toukokuuta
Alec Littletree tapaa Ragereiden Cainen.
Xa Firebird käy painamassa milfiä ja lähtee menemään.
6. toukokuuta
Saltair Incin Milestone-kokous.
3. toukokuuta
Coil lähtee syväastraaliin.
Daen keikka alkaa.
1. toukokuuta
Blair soittaa Slaville kuultuaan Melegin tilanteesta.
30. huhtikuuta
The Church tulee kaupunkiin.
29. huhtikuuta
Ice Crew räjäyttää Saltairien varaston.
28. huhtikuuta
Meleg lähettää hengen.
27. huhtikuuta
Scanner jäljittää Zonerin Tacoma Mallille.
17. huhtikuuta
Neuvottelut Yakuzan kanssa, osa 4: Tilanne sovitaan.
15. huhtikuuta
Slaville soitetaan.
14. huhtikuuta
Shigeda-gumi kaappaa Neptunen.
11. huhtikuuta
Void testaa Tempoa.
10. huhtikuuta
Coil ja Void lähtevät Miamiin.
9. huhtikuuta
Saltair Incin milestone-palaveri.
30. maaliskuuta
Coil tulee altaasta.
Dawnrazor menee luovalle tauolle.
25. maaliskuuta
Hyde palaa kaupunkiin.
23. maaliskuuta
Coil menee altaaseen.
21. maaliskuuta
Riitelyä Braylenin kohtalosta.
20. maaliskuuta
Kevätpäivän tasaus.
19. maaliskuuta
Braylen pääsee vapaaksi.
18. maaliskuuta
Dawnrazor palaa Netcatin keikalta kaupunkiin.
17. maaliskuuta
Neuvottelut Yakuzan kanssa, osa 3: Slav neuvottelee Shigeda-gumin kanssa.
9. maaliskuuta
Saltair Incin milestone-palaveri.
6. maaliskuuta
Liskon katuajot.
Adraste solmii Pixie Dust-diilin Los Angelesiin.
4. maaliskuuta
Netcatin keikka.
2. maaliskuuta
Slav tapaa Merlynit.
28. helmikuuta
Primuksen tuparit.
21. helmikuuta
Go-Girlsin kanssa treenaamassa. Blair julkasee Cherise-filen.
15. helmikuuta
Blair saa keikan Sallylta. Redmondin ajan velat kuitataan.
14. helmikuuta
Valentine's Day Car Heist
13. helmikuuta
Paloturvallisuustarkastaja Rodney Sayre murhataan Seattle Centralin naistenvessaan.
9. helmikuuta
Six Minutes Supermallilla.
5. helmikuuta
Dawnrazor tapaa Stormer ja Fake Ballin Penumbrassa.
2. helmikuuta
Void sopii asiat Laésan kanssa.
30. tammikuuta
Kokous.
29. tammikuuta
Kenran-kai iskee 7-Eleveniin.
27. tammikuuta
08:00 am
Tapaaminen Ancientien kanssa.
25. tammikuuta
Shadows of Babylon avataan. Nataniel tapaa Lucindan.
24. tammikuuta
Neuvotteluja Laésan kanssa. Void kertoo diilistä
22. tammikuuta
Slavin murhasyyte menee nurin.
21. tammikuuta
Taegan soittaa APDS:stä.
19. tammikuuta
7-Eleven yritetään ryöstää.
18. tammikuuta
Richie-Rich pääsee sairaalasta. Klubin avaamispäätös tehdään. Adeptien ongelmat pintautuvat.
16. tammikuuta
Masentunut betoniporsas Babe syöksyy kuolemaansa, Kenran-kain auton konepeltiin.
15. tammikuuta
Nataniel Saltairia vastaan nostetaan virallisesti syytteet ensimmäisen asteen murhasta ja useista pienemmistä rikoksista. Takuusummaksi määrätään 1,7 miljoonaa nuyeniä.
15. tammikuuta
Void käy tapaamassa AAA-mummoa. Runnerit palkataan hommiin. Pari pusheria katoaa.
14. tammikuuta
Uuden toimintasuunnitelman luomista.
Kenran-kai käy uhkailemassa 7-Elevenin omistajaa. Neptunen kämppä rullataan.
13. tammikuuta
Lähes-tappelu Stuffer Shackin kanssa.
12. tammikuuta
Saltairien Elven District Stationin diileri Richie-Rich hakataan teholle.
11. tammikuuta
Dawnrazor saa uuden keikan.
Tripla-A mummo ryöstetään Denny Parkissa. Joutuu sairaalaan.
Cailean saa tiedon [AG Chemmien tytäryhtiö] tehdystä keikasta. Tietoa saattanut vuotaa. Näytteet tutkittavina.
9. tammikuuta
Neuvottelut Yakuzan kanssa, osa 1: "Onnea valitsemallanne tiellä."
8. tammikuuta
Seattlen Saltairit ja Laésa tekevät puolustusliiton Elven Districtin suhteen.
Coil tapaa McGrayn.
7. tammikuuta
Shigeda-gumi antaa Saltaireille kolme päivää aikaa luopua varastosta.
3. tammikuuta
Indigo poistuu kaupungista.
Saltairit kokoontuvat päättämään jatkosta.

Braylenin pidättäneet poliisit:
DPI:n etsivä Lilian Holland
DPI:n etsivä Michael Tackett

2. tammikuuta
Braylen antautuu poliisille.
ShadowSEA:ssä leviää video, jossa Oyabun Takea Shigeda nähdään uudenvuodenjuhlissa henkivartijanaan. Genkotsu.
1. tammikuuta
Doctor Blair operoi. Myrsky nousee.

Vuosi 2071
Toinen osa, Kohoaminen loppuu tähän.

30. joulukuuta
Coil ja Hyde palaavat kaupunkiin.
Ancientit saavat petturin kiinni Shadows of Babylonissa. Kuusi kuollutta, viisi haavoittunutta. Kaksi kyttää joutuu teholle, toiset kaksi haavoittuvat.

Todettu luotettavaksi: Testattu mahdollisuuksilla vetää kamaa ohi/pettää suku.
Todistanut luotettavuutensa: Pitänyt pintansa tiukassa paikassa, paineen alla.

29. joulukuuta
Araneus palaa yöllä Seattleen.
27. jouukuuta
Slav pidätetään James Adeltonin murhasta.
26. joulukuuta
Eric Wittman kaapataan ja tekee sopimuksen.
25. joulukuuta
Heräämisen juhla. Lyra Saltair sovittelee edellisen illan tapahtumat. Saltairien Vanhimmat haastattelevat Seattlelaisia.

Gheal Morel: White Life, elämän velka
Falan Morel: Black Life, kuoleman velka

24. joulukuuta
Heräämisen juhlan aatto. Tempest lykkää pyrkimistään sukuun. Araneus vetää kännit.
22. joulukuuta
Braylen tappaa konstaapeli Myersin.
21. joulukuuta
Dawnrazor palaa Seattleen.
18. joulukuuta
Hyde palaa Seattleen.

Braylen: Paskiaiset ovat liittyneet mukaan leikkiin. Kannattaa varoa.
Hyde: Kuitti.

16. joulukuuta
Hyde vaihtaa maisemaa.
14. joulukuuta
Dawnrazor soluttautuu Manadynen Magical Research Centeriin.
Muutama Shadows of Babylonin tarjoilija jättää saapumatta töihin. Yksi jopa ilmoittaa lopettavansa.
13. joulukuuta
Saltairit tapaavat BMB:n Auburnissa, Super Mallilla. Wolf ilmoittaa, että heidän puoleltaan konflikti loppuu tänään.

Shigeda-gumin niittaaminen

  • 12.12. Sons of Saints hyökkää. Jonkin verran kamaa. Haavoittuneet pakottavat perääntymään. Todennäköisesti kukaan ei kuole.
  • 13.12. Laésa hyökkää. Onnistuu nappaamaan yhden päävaraston ja saa haltuunsa paikan main framen ennenkuin sen sisältö ehditään tuhota. Todennäköisesti kukaan ei kuole.
  • 14.12. Saltairit hyökkäävät. Melko mittavia vaurioita ja melko paljon kamaa. Todennäköisesti kukaan ei kuole.
12. joulukuuta
Coil lähtee Laésan kanssa Los Angelesiin.
11. joulukuuta
Neiti Walker kuolee epäonnisen murron yhteydessä.
Shigeda-gumin Elven Districtin toimia aletaan tutkia.
10. joulukuuta
Piispa & Co saapuvat Bostoniin.
9. joulukuuta
Primus aloittaa dronejen modaamisen.
Laésa ja Saltairit aloittavat suunnitelman Shigeda-gumin ajamiseksi pois Elven Districtiltä.
8. joulukuuta
Dawnrazor tapaa O-Teamin.
Boston Celticsin fanit lähtee baariin.
7. jouukuuta
Primus rekrytoi Hyden Manadynen keikalle.
Meleg soittaa Blairille.
6. joulukuuta
Frank Garland palaa lomalta.
Hyde pöllii Cesnan.
5. joulukuuta
Kenneth Brackhaven valitaan Seattlen kuvernööriksi.
4. joulukuu
Muu Dawnrazor lähtee Bostoniin.
3. joulukuuta
Metka rähinä Tacomassa.
Spook lähtee Bostoniin.
2. joulukuuta
Shadows of Babylonin avajaiset.
30. marraskuuta
Saltairit palaavat kaupunkiin.
29. marraskuuta
Darius Saltair vaipuu koomaan.
28. marraskuuta
Dawnrazor tulee suojelemaan Luciania.
25. marraskuuta
Saltairit lähtevät Coilin perään.
24. marraskuuta
Verinen maanantai. Saltairit jatkavat First Nationin tappamista.
Slav hakee Coilin pois Body Mallilta.
23.marraskuuta
Saltairit "neuvottelevat" Skorpioninkynsien kanssa.
Blair, Primus ja Spook tunkeutuvat Manadynen Tertiary Backup Site Juliet:iin.
22. marraskuuta
Slav saa Skorpioninkynsiltä yhteydenottopyynnön.
21. marraskuuta
Void tekee sopimuksen Shotozumi-gumin edustajan kanssa.
19. marraskuuta
Coilin tapaaminen Finniganien kanssa.
18. marraskuuta
Darius välittää lavastusvideon Sylkevälle Korpille.
Extempore-testiajot Shadows of Babylonissa.
17. marraskuuta
Kokous Shadowsista ja lavastushommia Auburnissa.
16. marraskuuta
Neuvotteluja Shotozumi-gumin kanssa.
14. marraskuuta
Tapaaminen neiti Keiko Shotozumin kanssa. Saltairit kokoontuvat päättämään tappohommista.
13. marraskuuta
Tapaaminen Blakemoren luona. Coil lähtee tuulettumaan, tapaa Machan ja saa osan voimistaan takaisin.
12. marraskuuta
Saltair Inc. tekee suunnitelmia Shadows of Babylonissa. Rakennusvaiheen tuotot jaetaan.
10. marraskuuta
Lääkekeikka: UO Pharmalinen lääkekuljetus lähtee liikkeelle lajittelukeskusesta ja kaapataan pian tämän jälkeen.
Lone Star saa kotietsintäluvan Mitchell Buildingin ylinpään kerrokseen. Koko kerros räjähtää pyyhkien iskuryhmän mukanaan.
9. marraskuuta
Darius ja muut palaavat Gaia Sphereen yhden aikaan yöllä.
Slav hengaa tyttöjen kanssa Penumbrassa, Coil ja Darius dokaavat Everettissä.
8.marraskuuta
Meng Tao jättää Voidille yhteydenottopyynnön.
7. marraskuuta
Darius istuu iltaa Penumbrassa.
Illalla Blair, Darius ja Slav saapuvat Venexianan asunnolle.
6. marraskuuta
Primus ja Darius suunnittelevat commlinkin varastamista.
Blair, Darius ja Slav lähtevät Punakäärmeen perään ja löytävät ghouleja.
4. marraskuuta
Bolt näkee Blairin käsissään punakukkaa eikä vakuutu tämän selityksistä. Myöhemmin hahmot tapaavat Skorpionin Kynnet Redmondilaisessa baarissa. Tapaaminen sujuu ilman väkivaltaa.
3. marraskuuta
Saltairit palaavat kotiin.
1. marraskuuta
Lilah Dravec katoaa kotoaan.
31. lokakuuta
Sielujen yö. Dariuksen veneiden keskelle lipuu musta korppiorigammi. Venexiana tapaa isänsä. Dantelille puhutaan Kehistä. Void saa viestin CyberPaleistä. Rhiah ja Ven bondaavat.
30. lokakuuta
Saltair Inc kokoontuu. Salakuljetusmonopoliin suhtaudutaan aavistuksen skeptisesti.
Blair vetää kyttää pataan ja pakenee DocWagon Tacoma Hospitalista.
28. lokakuuta
Blair toimitetaan hoitoon. Darius lähtee OUG:hen.
27. lokakutta
Maria Mercurialin keikka Underworld 93:ssa.
Reno pyytää Dariusta etsimään Dr. Fiona Craigin.
Skorpionishamaani hyökkää Blairin kimppuun. (Punakukkakeissi.)
25. lokakuuta
Pulsar Manifesto.
Blair ja Spook järkkäävät ristiäisbilee. Coil ja Primus lähtevät junalla Atlantaan.
Void tapaa Meng Taon Crime Mallilla.
24. lokakuuta
Herra Reich soittaa herra Cardenakselle.
Kymmenen tuntia myöhemmin tehdään vaihto.
23. lokakuuta
Él U-boot löytyy.
22. lokakuuta
Glitch palkataan tonkimaan S-K:ta.
18. lokakuuta
Sojourner kaappaa avaruusaseman ja laukaisee bioaseen maahan.
DR alkaa treenaamaan Urban Combat Infiltration TARS:in käyttöä.
15. lokakuuta
Nataniel Saltair pääsee sairaalasta.
Blair keskeyttää Hazen housut kintuissa ja hakkaa diileristä paskat pihalle.
12. lokakuuta
Takaisin Seattleen.
Coil pohtii sielunsa olemusta ja luonnetta.
11. lokakuuta
AR ASSIST -keikka.
7. lokakuuta
Tiedusteluryhmä lähtee Bostoniin. (Manadynelle.)
6. lokakuuta
Tempest is the Man.
4. lokakuuta
Venexiana ja Halandir keskustelevat Kehistä.
28. syyskuuta
Super Sunday.
26. syyskuuta
Void tapaa Meng Taon.
24. syyskuuta
Onara testaa Blairia.
22. syyskyyta
Dawnrazor keskustelee uusista jäsenistä.
20. syyskuuta
Saltair Inc. keskustelee veloista.
Venexiana soittaa Riahille Atlantaan.
18. syyskuuta
Klubin suunnittelua ja keikkaa.
16. syyskuuta
Tapaaminen Aelgonin kanssa.
14. syyskuuta
Aamiaista Havenissa.
12. syyskuuta
Redmondin syysajot.
9. syyskuuta
Darius palkkaa Dawnrazorin hakemaan paketin Manadynen MRC:stä.
Spook palkataan hakkeriksi osuudella ja 15% kymmenyksillä.
7. syyskuuta
Blair tilaa uuden prätkän rungon.
6. syyskuuta
Hyde lähtee Laésan kanssa Atlantaan.
3. syyskuuta
Coil näkee hiutaleiden irtoamisen ja elämän virran.
1. syyskuuta
Coil esittelee uuden pyssynsä. Spiderit suorittavat uhrauksen.
29. elokuuta
Doom Schoolin keikka Underworld 93:ssa. Dawnrazor saa vauhdikkaan keikan -- Saving Ms. Johnson. Apter saa puolikkaan osuuden.
27. elokuuta
Primus ja Tempest nauttivat ulkoilmaelämästä SSC:n vuorilla.
26. elokuuta
Araneus saapuu kaupunkiin. Saltair Inc kokoontuu. Slav copy-pasteaa Choi Kimin kanssa käydyn nokkapokan Araneukselle.
23. elokuuta
Bileet Reno'sissa.
21. elokuuta
Braylen liittyy Valvojiin.
20. elokuuta
Braylen ja Darius illallisella Indigon luona.
18. elokuuta
Runneritapaamisen suunnittelua. Hyde ottaa turpaan.
16. elokuuta
Kiristyssuunnitelma toteutuu. Paukuttelua BMB:n kanssa. Blair ajaa itsensä kaljuksi E4E-henkeen.
Darius, Slav ja Void vetää mojitoja Ballard Beachillä.
15. elokuuta
NDR:n tapaaminen Shades'sissä.
Blair jäljittää Argylen Tamanousin tukikohtaan.
14. elokuuta
Coil tapaa Nemainin.
13. elokuutta
Saltairit ja Dawnrazor kokoontuvat. Darius poistuu Dawnrazorista.
11. elokuuta
Keikka Doc Wagon Tacoma Hospitaliin menee puihin.
Blair ja Slav palaavat Hong Kongista Venäjän kautta kaupunkiin.
8. elokuuta
Hyde lähtee käymään Jantico Medical Clinicillä.
7. elokuuta
Evelyn Braswell ottaa yhteyttä Dariukseen.
4. elokuuta
McGray palkkaa Coilin, Hyden ja Tempestin avuksi neuvotteluihin NAN:iin.
3. elokuuta
Primus saa työtehtävän.
2. elokuuta
Araneus ja Void saapuvat kaupunkiin. Bileiden jatkot Primuksella. Kimppakivaa ja kermavaahtoa.
30. heinäkuuta
Slav lähettää viestin Hydelle.
28. heinäkuuta
Paketin luovuttaminen muuttuu tulitaisteluksi.

Emergence alkaa


Hyde ja Darius lyövät vetoa Tempestin auton kestävyydestä. Darius: Syyskuun loppu vs. Hyde: Marraskuun loppu. Häviäjä maksaa toiselle tonnin.

27. heinäkuuta
Dawnrazor evakuoi Piispa & Co:n Everetistä.
25. heinäkuuta
Dravec saapuu kaupunkiin. Tervetulojuhlat Alabaster Maidenissä.
21. heinäkuuta
Dravec alkaa pakkaamaan.
22. heinäkuuta
Primuksen projekti alkaa.
20. heinäkuuta
Tapaaminen Blakemoren kanssa. Darius seikkailee.
19. heinäkuuta
Paluu Seattleen.
18. heinäkuuta
Poistumissuunnitelma. Coilin kämpältä tarttuu seuraa.
15. heinäkuuta
Lentoturma. Taitelu ostarilla. Seattle-Paris All Night Long. (Malan Dalmairin kone sabotoidaan.)
14. heinäkuuta
Malan Dalmair soittaa Dariukselle.
10. heinäkuuta
Darius palaa kaupunkiin.
9. heinäkuuta
Hyden käsi ottaa osumaa.
7. heinäkuuta
Ikävien ihmisten hommissa Farmilla.
4. heinäkuuta
Diplomatiaa Octagonin kanssa.
3. heinäkuuta
Blair lähtee.
2. heinäkuuta
Hyde saa miekasta.
1. heinäkuuta
Kymmenysten keräämistä. Dawnrazor saa Danyalta keikan.
30. kesäkuuta
Darius lähtee Denveriin.
28. kesäkuuta
Hyde ja Coil seikkailee.
24. kesäkuuta
Hyde harjoittelee BASE -hyppäämistä.
21. kesäkuuta
Tiedonkeruuta ikäville ihmisille
20. kesäkuuta
Pokeria Havenissa
17. kesäkuuta
Sonyn kadonneet linkit palautetaan
15. kesäkuuta
Slav matkustaa Hong Kongiin.
11.kesäkuuta
Riitelyä rahasta. Slav lähtee Dawnrazorista. (Ammuskiista.)
6. kesäkuuta
Wroughton Job
5. kesäkuuta
Ryhmä tapaa Mr. Johnsonin
4. kesäkuuta
Darius saa turpaan
31. toukokuuta
Keikka saadaan
24. toukokuuta
Nti. Sares napataan kiinni Seattle Centralissa ja luovutetaan Blakelle.
20. toukokuuta
Henrikson palkkaa Dawnrazorin seuraamaan Nti. Saresia.
18. toukokuuta
Porukka käy Pine Lake Shopping Centerissä.
Hyde lupaa olla sotkematta muita häröilyihinsä.
15. toukokuuta
Primuksen tuparit
11. toukokuuta
Darius palaa Seattleen.
9. toukokuuta
Darius lähtee Vancouveriin. Coil tekee sopimuksen.
8. toukokuuta
Puhelu verimaagille. Darius näkee Erinin Alabaster Maidenissä.
7. toukokuuta
Mahdollisuuksien selvittelyä.
4. toukokuuta
Coil menettää olemustaan kraaterialttarille. Hahmot hyökkäävät verimaagin temppeliin.
2. toukokuuta
Kabinettitapaaminen Alabasterissa.
1. toukokuuta
Coil ja Darius puhuvat henkeviä.
29. huhtikuuta
Diilejä Acesissä.
24. huhtikuuta
Afterparty ensin Skeletonissa ja sitten Havenissa.
23. huhtikuuta
Henrikson soittaa.
Junakeikka.
22. huhtikuuta
Kyttäys päättyy tulitaisteluun.
19. huhtikuuta
Piispan kyttäyskeikka
17. huhtikuuta
Dawnrazor perustetaan.
16. huhtikuuta
Sarlian saapuu kaupunkiin.
13. huhtikuuta
Suunnitelma toteutuu
6. huhtikuuta
Aelgonin suunnitelma paljastuu.
4. huhtikuuta
Tapaaminen Vorin kanssa. Pientä nokkapokkaa ilmassa.
2. huhtikuuta
Aelgon saapuu kaupunkiin.
29. maaliskuuta
Sirppi ja Darius yrittävät kaapata Vorin luutnantin.
28. maaliskuuta
Tapaaminen Kanen kanssa. Laésan kokous.
Coil ja Hyde ryyppäävät kahdestaan.
26. meeliskuuta
Peto vangitaan.
25. maaliskuuta
Crime Mallilla shoppailemassa. Vor lyö takaisin.
24. maaliskuuta
Hyde maksaa velkansa Mortainille.
23. maaliskuuta
Primusta hakemaan. Tappelu Vorin kanssa.
21. maaliskuuta
Amber pääsee kotiin.
20. maaliskuuta
Kiristyssuunnitelman toteutuminen.
18. maaliskuuta
Murhatutkimuksia ja työn hakua
16. maaliskuuta
Henriksonin raportti saapuu.
15. maaliskuuta
Simstar-kauppoja.
9.maaliskuuta
Coil tapaa Liljan.
8. maaliskuuta
Tapaaminen Blakemoren kanssa.
6. maalikuuta
Amberia parannetaan.

Adraste käy keskustelemassa.

5. maaliskuuta
HaLo Seattleen.
4. maaliskuuta
Lähtö Seattleen
3. maaliskuuta
61. peli alkaa
2. maaliskuuta
Sukellusvene palautetaan.
Intiaanit ajavat Hyden ja Braylenin pois autiomaasta.
28. helmikuuta
Hyde ja Braylen lähtevät yöksi autiomaahan.
27. helmikuuta
Retki Renrakun LA:n toimistoon. (Blair ajaa sukellusvenettä.)
26. helmikuuta
Pikasukelluskurssi.
23. helmikuuta
Tapaaminen Riverin kanssa.
21. helmikuuta
Aamulla laivalle, kohti Los Angelesia.
18. helmikuuta
Darius käy kämpällänsä.
15. helmikuuta
Tavaran vaihto päättyy Vorin väijytykseen.
Jared tekee rynnäkön ja ammutaan.
9. helmikuuta
Saltairien vanhimmat saapuvat Seattleen.
Hahmot muuttavat Tarislariin, Laésan suojiin.
8. helmikuuta
Jaredin synttärit Penumbrassa. Interpol tulee kylään.
Dantel herää.
6. helmikuuta
Piispa-Saltair-liittouma hyökkää Raven Heartin kimppuun.
5. helmikuuta
Silar Saltair saapuu kaupunkiin. Braylen kutsuu varjon.
2. helmikuuta
Rapid Eye hyökkää. Vetäytyminen Piispan turvapaikkaan.
1. helmikuuta
Braylen käy poliisiasemalla. Tunnusteluhyökkäys Puyallupessa.
Yölintu kutsuu hahmot turvapaikkaansa. Slavin asuntoon murtaudutaan.
31.tammikuuta
Braylen ja Hyde kuulevat Esineistä.
Drifter Brothers, Rapid Eye ja Raven Heart saapuvat kaupunkiin.
Slav nousee Venäjälle lähtevään koneeseen.

Sivujuoni Pimeyden sydän käynnistyy

30. tammikuuta
Slav yrittää päästä koneeseen saakka, mutta kirjautuukin Evo Medicalille.
Johnathan Stadermann kuolee. Jared aloittaa treenaamisen [censored]. (Sirpin kanssa.)
27. tammikuuta
Svyatoslavin läksijäiset Dante's Infernossa.
26. tammikuuta
Slav taltuttaa pedon. Darius kohtaa pedon.
25. tammikuuta
Hyden ensimmäinen muutos.
Keskusteluja erilaisen Margaretin kanssa.
24. tammikuuta
Liskon paluun juhlintaa Penumbrassa.
Tohtori Harper leikkaa potilas Hyden.
23. tammikuuta
Hyde vannoo verivalan. (Mortainille)
Darius yrittää paikantaa Hyden.

Ensimmäinen osa, Selviytyminen loppuu tähän.

23. tammikuuta
Hänen Majesteettinsa Kromikuningas saa uraaninsa.
22. tammikuuta
Kurkkukuljetus pysähtyy hylättyyn pappilaan.
21. tammikuuta
Winter Wolves luovuttaa uraanilähetyksen Saltaireille.
Slav näyttää Rizzlerille tähdet. Hyde pakenee poliisia.
20.tammikuuta
22:30: Hyde saa HMHVV-tartunnan.
19. tammikuuta
Joukkio kokkeja lähtee hakemaan salaattitarpeita.
18. tammikuuta
Jared vihitään magian syvempiin mysteereihin.
16. tammikuuta
Ian Wongin ekstraktio North Gate Mallilta.
14. tammikuuta
Henriksonin tapaaminen The Dividerissa.
13. tammikuuta
Darius palaa Tiristä
10. tammikuuta
Slavia ammutaan singolla.
9. tammikuuta
Darius lähtee Tiriin
6. tammikuuta
Mama Panin ennustuksia.
5. tammikuuta
Darius saa kyydin takaisin Seattleen.
Keskusteluja, sovintoja ja suunnitelmia.
3. tammikuuta
Amber, Mr. Hyde ja Slav lopettavat bilettämisen.
1. tammikuuta
Jared lähettää viestin ryhmän jäsenille.

Vuosi 2070

31. joulukuuta
Uudenvuoden bileet Dante's Infernossa.
30. joulukuuta
Kaikki hahmot, Mr. Hydeä lukuunottamatta käyvät GGW:n klinikalla.
28. joulukuuta
Hahmot tekevät sopimuksen herra Wittmanin kanssa.
27. joulukuuta
Dogboy soittaa Dariukselle.
26. joulukuuta
Jouluvastaanotto, josta bileisiin Babyloniin.
24. joulukuuta
Heräämisen juhla Saltairien kartanolla, Atlantassa.
23. joulukuuta
Pikku Rosen tapaus ratkaistaan.
21. joulukuuta
Slav herää sydänkohtaukseen.
20. joulukuuta
Braylen pyytää apua Muoviviidakon väen ongelmissa.
Ryhmä lähtee tapaamaan Slavia.
17. joulukuuta
Jared saa kämpän.
16. joulukuuta
Soluprototyypin kaappauskeikka.
14. joulukuuta
Suojelusopimuksia Redmondissa.
13. joulukuuta
Slav maksaa verirahoja.
Darius avaa laatikon.
11. joulukuuta
Erilaisia asekauppoja Komun'go renkaan kanssa.
9. joulukuuta
Mr.Hyde palaa Seattleen.
Biletystä Laésan tyttöjen kanssa.
8. joulukuuta
Saltairit saavat koodatun viestin.
6. joulukuuta
Slav tapaa Tony Gianellin.
Baarissa Viisikärjen kanssa, Mercury tekee ennustuksia.
4. joulukuuta
Slav tapaa Genkotsun.
Darius vierailuu jetset-juhlissa.
2. joulukuuta
SSC:n tullivarastoon murtaudutaan yöllä.
1. joulukuuta
Slav käy Little Asiassa
30. marraskuuta
Sana lähtee opiskelemaan lisää adeptitaitoja. Sanan viimeinen peli.
Darius ja Jared saavat ShadowSea-tunnusten vahvistuksen.
Hyde ja Slav tapaavat verkossa.
28. marraskuuta
Mr.Hyde herää kemiallisesta koomasta.
Blair palkkaa Saltairit etsimään kadonneen salakuljettajan. Blair palaa peliin.
Darius ja Jared saavat kutsut ShadowSeahin.
26. marraskuuta
Slav pääsee Bodymallilta.
24. marraskuuta
Slav lähtee kostoretkelle, Crash Sitelle.
23. marraskuuta
Mellakka avustupakettien jaossa. GCM keskeyttää operaation.
22. marraskuuta
Avustuspakettien suojelua.
21. marraskuuta
Saltairit tutustuvat Viisikärkeen.
18. marraskuuta
Sana käy kahvilla Amberin kanssa.
17. marraskuuta
Jared taluttaa Sanan ja Slavin aamulla kotiin. Hyden futoni tuoksutetaan.
16. marraskuuta
Saltairit riistävät Sakset pois Xiang-Niulta.
Nebis ottaa mittaa Saksien kantajasta.
15. marraskuuta
Sana palaa Seattleen.
13. marraskuuta
Ingersol & Berkleyn ruokakuljetus ryöstetään.
12. marraskuuta
Slav saa aloitettua kuntoilun.
11. marraskuuta
Herra Christian Hyden rikolliseen toimintaan käytetyt välineet takavarikoidaan CVD:n toimesta.
Dariukselle näytetään Redmondin keskellä oleva alchera.
8. marraskuuta
Saltairin suku saapuu Penumbraan.
7. marraskuuta
Sana sopii uraanitilauksesta Roasterin kanssa.
5. marraskuuta
Slav sekoilee Danielalla.
Darius opastaa Slavin voitokkaalle henkimatkalle.
3. marraskuuta
Sana ja Slav palaavat. Darius lähtee lomalle.
Hyde saa vieraita. Jared loukkaantuu.
2. marraskuuta
Slav lähtee työkeikalle.
1. marraskuuta
Sana lähtee lomalle.
30. lokakuuta
Elderain Vanhempi ja Jared Saltair saapuvat Seattleen.
Lounas Eye of the Needlessa.
29. lokakuuta
Keskusteluja tulevaisuudesta. Sana jakaa vastuuta.
26. lokakuuta
Ascensionin ruokalähetyksen suojelua.
Biletystä Infinityssä.
Slav lähtee lomalle Venäjälle.
24. lokakuuta
Maagikokous Indigon luona.
Taistelu henkien kanssa. Henget johdatetaan Kuningas Kromin kimppuun.
23. lokakuuta
Slav ja Darius tapaavat Marlinin.
23. lokakuuta
Sana järjestää rauhanneuvottelut CVD:n kanssa.
Yura varoittaa Slavia Kuninkaan tiedoista.
22. lokakuuta
Henkien etsimistä. Gro-mark törmää Saltaireihin ja kuolee.
Tapaamisia Braylenin kanssa.
20. lokakuuta
Tapaaminen Luunmurskaajan kanssa. Lone Starin spinneri sekoaa.
Myrsky nousee.
19. lokakuuta
Saaliin jakoa, jälkipyykkiä ja juhlintaa.
18. lokakuuta
Mr. Johnson lähettää hahmot mystisen levykkeen perään.
Nazgaronin keikka päättyy kranaatti-iskuun.
16. lokakuuta
'Nukerit saavat kranaatinheittimiä.
13. lokakuuta
SSC iskee salakuljettajia vastaan.
12. lokakuuta
Hyde ja Slav tapaavat Amberin ja Sirpin.
Darius tapaa Indigon.
10. lokakuuta
Tuholaistorjuntaa vankilan kellareissa.
9. lokakuuta
Audienssi Kuningas Kromin luokse.
Metsästys alkaa.
7. lokakuuta
Darius saapuu Seattleen.
Hyde kaapataan.
4. lokakuuta
Uusi tilaus asetilaus Bigion perheeltä.
2. lokakuuta
Aleisan Neiard kirjautuu Evo Medicalin neuroklinikalle.
Asekauppoja 'Nukereiden kanssa.
30. syyskuuta
Slav pääse pois Spidereiden hoidosta.
28. syyskuuta
Slav menettää tajuntansa huumeiden ylikäytön vuoksi.
Sana ja Hyde osallistuvat Infinityn yksivuotis juhliin.
27. syyskuuta
Asekauppoja Bigion Perheen kanssa. Kontti löytyy ja puretaan.
24. syyskuuta
Maeko pakenee yöhön. Blairin viimeinen peli tällä erää.
19. syyskuuta
Bunraku-tytön ekstraktio.
17. syyskuuta
Kämpän sisustus alkaa.
15. syyskuuta
Paketin haku keikka Gobarin laskuun.
13. syyskuuta
Slav voittaa Thomarin kaksintaistelussa.
11. syyskuuta
Kellarin kuivatusta Jamesonin kanssa.
10. syyskuuta
Piraatti-DJ:n rusikoimista Melegin kanssa.
6. syyskuuta
Torahampaat siivoamassa.
5. syyskuuta
Vuokrasopimuksia ja deittailua. Slav yritetään ryöstää.
3. syyskuuta
Mukavien miesten tarvikelähetyksen vahtimista laiturilla 153.
2. syyskuuta
Lauantai-ilta Skeletonissa, ensimmäinen työtarjous
1. syyskuuta
Ryhmä saapuu Seattleen ja tapaa Blairin

Page last modified on 2018-12-28 21:23