NR / AtlantanSaltarit
Atlantan SaltairitVanhemmat SaltairitDamarion SaltairSuvun pää ja ehdoton johtaja. Ensimmäisiä heränneitä. Rauhallinen ja kiistattoman läsnäoleva Damarion on johtanut Saltairin sukua niin pitkään, kuin kukaan muistaa. Häntä pidetään yleisesti suvun vanhimpana jäsenenä. Jotkut väittävät hänen syntyneen useita vuosia ennen Heräämistä. Suurista linjoista huolehtivalla johtajalla ei ole tunnettuja maagisia lahjoja, mutta hänen kykynsä arvioida eri tahojen tulevia siirtoja on kuitenkin usein lähes mystisellä tasolla. Hän suhtautuu suvun jäseniin tyynen arvioivasti, tuomiten jokaisen tekojensa mukaan. Aelgon SaltairDamarionin lähin neuvonantaja. Suvun ankarimman miehen maineessa oleva sosiaalinen adepti on yksi Damarionin lähimpiä neuvonantajia ja suvun pelätyimpiä jäseniä. Voimakkaassa sosiaalisessa adeptissa yhdistyy pikkutarkka täsmällisyys, haltian kärsivällisyys ja maaginen, läpitunkeva kyky lukea ihmisiä. Aelgon on arkkitehti, joka visio suvun tulevaisuuksia luoden monimutkaisia sosiaalisia rakennelmia, joilla hän varmistaa suunnitelmiensa toteutumisen. Elderain Saltair VanhempiVoimakas Kehien Polun maagi Ensimmäistentä sukupolvea oleva karimaattinen maagi vastaa suvun Heränneiden koulutuksesta ja maagisista operaatiosta. Hän on varsin rauhallinen ja mukava, vaikkakin usein varsin kiireinen mies. Useimmat ongelmiin joutuneet suvun nuoret lähestyvätkin valtakolmikosta juuri Elderainia. Halandir SaltairFyysinen adepti ja useiden taistelijoiden kouluttaja. Martelus SaltairSuvun ongelmanratkojia, Slavin setä Aideen SaltairAlegonin tytär, Gurderson Corporationin johtokunnan jäsen ja hahmojen oikeusasioita hoitaneen Lyra Saltairin äiti. Vittumainen ämmä, jonka huonolle puolelle ei kuulemma kannata joutua. Toinen sukupolviYhtälössä, jossa hahmot ovat kolmas sukupolvi. Ei tarkka termi vaan enemmän runnerikausien mitta. Toinen sukupolvi on ollut aloittanut 50-60 luvulla. Onóra “Sidhe” SaltairMuodonmuuttaja, Kehien polun seuraaja ja sekä Aelgonin, Elderainin että Eoghanin oppilas. Ystävällinen ja kärsivällinen, pysyttelee etäällä juonitteluista. Keikkailee harvakseltaan ja suuren osan ajastaan viettää taidegalleriassaan tai hoitaen kartanon puutarhoja. Laajalti pidetty ja arvostettu suvussa. Ultán “Hardwire” SaltairVanhaa ja uutta rautaa täynnä oleva cyberoperatiivi ja hakkeri. Vanhat rautahermot pitää Hardwiren jatkuvasti poukkoilemassa uusiin suuntiin ja aktiivisena, mutta mihinkään pitkäjänteiseen hänestä ei ole. Esimerkiksi Hardwiren kärsivällisyys ei ole koskaan riittänyt infobisneksen pyörittämiseen, vaikka on vanhana tekijänä erittäin verkostoitunut ja tuntee Matrixin läpikotaisin. Verlona SaltairAltantan seurapiirien supertähtiä, sosiaalisten ja muotimeemien suunnittelija ja lanseeraaja. Ui sujuvasti varjoissa ja pinnalla, vaikka ei suoranainen operatiivi olekaan. Tunnetusti haluaa suvultakin aina täyden maksun. Damarionin tytär ja Eleanorin äiti. Adare SaltairElf gender neutral healer Kolmas sukupolviHahmot kuuluvat tähän ikäluokkaan. Dogboy SaltairDariuksen isoveli, jengiläinen, 32 v. Ei omannut samanlaista maagista potentiaalia kuin veljensä, joten suku ei koskaan sillä tavalla kiinnostunut. Liikkuu nykyisin sekalaisessa katujengiporukassa. Elderain Saltair NuorempiNuorehko mestarisoluttautuja Hiram SaltairHalandirin poika, maagin tappaja, 29 v. Hahmojen kanssa samaa ikäluokkaa. Ollut paljon koulutettavana Natanielin kanssa ja liikkunut taas vapaa-ajalla Dariuksen seurassa. Varsin terävä-älyinen ja suunsa avatessaan varsin teräväkielinen mies. Edennyt suvun sisäisessä arvostuksessa varsin nopeasti. Lucian SaltairKlubinomistaja playboy, 26 v. Vanhempiensa perinnollä ja riskisijoituksilla oman klubinsa perustanut sosiaalinen eläin, joka elää klubinsa sykkeessä saattaen ihmisiä yhteen ja tarjoten heille palveluitaan. Lyra SaltairAelgonin lapsenlapsi, lakinainen 29 v. Lyra luki itsensä puolustusasianajajaksi varsin vauhdilla yhdistäen älykkyyden, isän varallisuuden ja lukuisat huumeisiin ja augmentaatiohin perustuvat tehniikat tehokkaaksi uraohjuksen kokonaisuudeksi. Aikaisemmin pikkuvanhasta ja näsäviisaasta kakarasta on tullut ylimielinen ja armoton. Nuorta polveaHeron “Blacksoul” SaltairAtlanta Trashersin rollerballer. Pitäytyy managerin vaatimuksesta etäällä suvun bisneksistä PR-skandaalin pelossa, mutta on ehdottomasti lojaali suvulle. Halandirin opit on käytössä välillä otteluissakin. Travian “Centurion” SaltairHädintuskin täysi-ikäinen Centurion opettelee kovaa tahtia varjomaailman perusteita. Toistaiseksi into ja pätemisen tarve ylittävät pätevyyden, mutta kuten kaikilla Saltaireilla, potentiaalia on. Vain lievästi herännyt Centurion pohtii olisiko hänestä adeptiksi vai ottaako bioa, ja mistä siihen saisi rahat. Xynthia “Pyramid” SaltairDroneihin mieltyneestä keppostelijasta on vielä toistaiseksi ollut rutkasti enemmän harmia kuin iloa suvulle. Hotsimmailu ja righop racing on hauskoja harrastuksia kunnes jotakin isoa räjähtää, ja ehkä silloinkin. Ultánin tytär. Ionait SaltairHiljattain Denveristä Aelgonin oppiin siirtynyt mystinen adepti. Sulkeutunut ja varautunut, moni epäilee että Ionaitin lahjat ei ole ainakaan sosiaalisella puolella. Lisel SaltairMarteluksen vanhempi tytär, 23 v. Kipakka nuori punapää, joka rakastaa haltiana olemista, eikä tunnu juurikaan ymmärtävän suvun todellista luonnetta. Alderil SaltairMarteluksen nuorempi tytär, 21 v. Ikäisekseen vakavan oloinen, hieman sisäänpäin kääntynyt opiskelija, joka tuntuu pohtivan tarkkaan sanojaan, eikä viihdy meluisissa paikoissa. Elanor SaltairDamarionin tyttären tytär, 20 v. Yksi kaikkien suvussa olevien hahmojen suosikkiserkuista. Dalmarionin lapsenlapsi, jonka kasvua kaikki Atlantassa kasvaneet ovat pääseet seuraamaan sivusta. Iloisen pirteän lapsen kanssa leikkiminen on ollut hauskan rentoutumisen lisäksi varsin hyvä sisäpoliittinen veto, sillä nuori lilja on yksi suvun johtajan harvoista pehmeistä kohdista. Suvun kasvatti on aina ollut pikkuvanha ja tajunnut varsin aikaisessa vaiheessa, missä Suvun sisällä mennään. Varhaisteinin aavistuksen naivit kysymykset keikoista ja maailmasta ovat olleet varsin huvittavia. Elanorin ja kaikkien hänen läheistensä maailma muutui vuonna '64. Elanor oli kielloista huolimatta hankkinut nanotrodit ja surffasi Matriisia Romahdus 2.0:n iskiessä. Lyhyen tajuttomuuden jälkeen lääkärit totesivat tytön jääneen lähes katatoniseksi. Sittemmin tilanne on parantunut hieman, mutta Elanor kärsii edelleen vakavasta AIPS-syndroomasta. AIPS Artificially Induced Psychotropic Schizophrenia Syndrome on yksi lukuisista Romahduksesta selvinneillä havaituista häiriöistä. Uhreilla on usein hallusinaatioita, keskittymishäiriöitä ja Matrixiin liittyä pakkomielteitä ja/tai teknophobiaa.
|