Toiminnot
Sivusto
27 Pharastiaa 1711
Karl: Garb-saaren lepokodin entinen lääkäri. Sokea ja viinaan menevä
Vorkstag: Nahanryöstäjä-fey, alkemisti
Grine: Arpinen nöömi, Vorkstagin rikostoveri
mongrel-väkeä: Vorkstagin ja Grinen työntekijöitä
Tohtori Brada: Garb-saaren lepokodin perustaja ja entinen tohtori
Nukuimme 6 tuntia päästyämme kotiin Herstaagista ja käytyämme papilla parannuttamassa itsemme.
Aamulla kertasimme kokoon saamamme faktat. Papusen uusi puhetaito tuli samalla esiin.
Oikeudenkäynnissä löimme faktat pöytään ja tuntui purevan tuomaristoon. Lehtereiltä kuului mutinaa että oikeus ei ole tapahtumassa.
Kävimme puhumassa puolustusasianajajalle ja saimme selville, että syyttäjällä on seuraavana päivänä tulossa yksi todistaja, Karl-niminen mies, joka on Garb-saaren tuhopolton ainoa henkiinjäänyt.
Päätimme käydä ensin Karlin juttusilla (asuu vain n. 10 min matkan päässä Lepidstadtista), puhuttaa sen jälkeen Petoa, ja viimeisenä lähteä tutkimaan Garb-saarta. Tämän suunnitelman tehtyämme emme päättäneet toteuttaa mitään osaa siitä, vaan menimme vetämään parin tunnin päikkärit että loitsut saatiin takaisin. Adventure time!
Karl osoittautui olevan sokeutumassa oleva tai jo kokonaan sokea mies, joka oli kokemuksistaan jonkin verran traumatisoitunut. Halusi juoda puhuessaan, emme katsoneet olevan syytä kieltäytyä. Nautimme siis kupillisen totuutta antavaa siinä jutustellessamme.
Karl toimi lääkärinä Garb-saaren parantolassa tohtori Bradan alaisuudessa. Brada oli hoitolan perustaja ja päällikkö, perusti hoitokodin vähäosaisille.
- Henkilökuntaa kokonaisuudessaan 4 (Karl, Brada, 2 hoitajaa) ja potilaita 9
- Potilaat peräisin monesta taustasta, osa viranomaisten ja osa omaisten tuomia.
Suurin osa potilaista eristystä vaativia, vaarallisia itselleen ja muille.
- Bradan metodit eivät parhaat mahdolliset. Turhautui ajan kuluessa ja alkoi kääntyä vahvempia pakkokeinoja kuten pakkopaitoja ja alkemistisia aineita kohti.
- Brada teki bisnestä kemikaaleja toimittavien alkemistien kanssa.
Palo tapahtui myöhään illalla. Karl näki kuinka "Valtava petomainen olento lähtee palavasta mielisairaalasta."
- Ensimmäinen kerta kun kyseisen lainen humanoidi näkyi
- Silmät vahingoittuivat tulipalossa.
Sitten palasimme puhuttamaan Petoa. Peto ei kertomansa mukaan ole koskaan käynytkään sairaalalla. Vietti aikansa metsissä, asui luolassa ja pelasti joskus matkalaisia rosvoilta. Ei ole ollut lähelläkään palavia taloja.
Vuokrattiin taas hevoset.
Sairaalan raunioilta löytyi 12 hautakiveä. Ei mitään erikoista, mutta nimet löytyivät. Löysimme myös tien kellariin ja mustuneen metallirasian.
- Rasian avasimme sorkkaraudalla. Sisällä mustuneita papereita, joissa jonkin verran tekstiä jäljellä. Mainitaan Vorkstagin ja Grinen kemialliset työt useamman kerran. Emme tunnistaneet nimeä suorilta, palataan asiaan Lepidstadtissa
Kellariin piti mennä kiipeämällä. Meranto ja Sandor pääsivät ongelmitta alas, Alisalla ja Meridalla meni vähän enemmän aikaa. Kellari osoittautui olevan ghastien pesä. Alisa ja Sandor viettivät kumpikin jonkin aikaa halvaantuneena, mutta kokonaisuudessaan tappelusta selvittiin ilman vakavia jälkiseuraamuksia.
Ghasteilla oli mukana roikotettavana irtopäivä, joista 1 oli hyvin säilynyt. Monokkelipäinen mies. Päätimme käyttää tähän yhden Speak with Dead -loitsun.
- "Kuka sinä olet?" - Tohtori Brada
- "Kuka sytytti tulipalon?" - Sai alkunsa Vorkstagin toimesta
Löysimme myös vanhan putelin Vorkstag ja Grinen kemiallista valkaisuainetta.
Näillä eväillä totesimme että saarella ei ollut enempää koluttavaa, ja palasimme Lepidstadtiin. Kaupinkiin tullessa Vorkstag alkoi soittaa kelloa Merantolla. Kyseessä on jokseenkin hyvin menestynyt alkemisti, jolla on tehdas kaupungissa.
Kaupungissa kaupunkilaiset olivat yltyneet kokoamaan lynkkausporukkaa. Aikovat iskeä seuraavana yönä. Pidämme tämän mielessä.
Tehtaalla Merida ja Alisa menivät portille kuikuilemaan, ja vähän hienovaraisemmat ryhmän jäsenet hiippailivat sisään katon kautta. Vaikea nousu, katolle oli ripoteltu lasinsirpaleita.
Portilla vastassa oli kärttyinen punatukkainen gnome, ei päästänyt sisään kauniisti kysymällä. Häipyi kuitenkin ikkunasta niin että team hiiviskelijät pääsivät sisään.
Tehtaassa sisällä isoja kemikaalisäiliöitä happoa. Työntekijät mongrelmaneja, kolmella nuijat.
Löytyi oppineen huone jossa valtava määrä erilaisia kirjoituksia, ja sivuovi. Meranto aukaisi tämän triviaalisti (41 vs DC 40). Sivuoven takaa löytyi verta tippuva peilikaappi. Kaapissa ihmisen nahkoja, jotka muodostavat kokonaisia ihmisiä.
- Nahkoja voi pukea päälleen muuntuakseen täksi henkilöksi
- Yksi nahkoista oli muita isompi, 8 jalkaa pitkä ja sisälsi nahkaa ja suomuja
Huoneeseen tuli nahaton otus, tunnistettiin nahanryöstäjä-tyyppiseksi fey-olennoksi. Näytti tamineiltaan alkemistilta.
Nahanryöstäjän tullessa sisään urheat soluttautujamme ahtautuivat nylkykaappiin ja kävivät pantomiimikeskustelun jota ei pysty sanojen kaltaisella rajoitetulla medialla kuvaamaan. Hyökkäsivät lopulta sieltä ulos. Saivat surprise roundin (Inkvisiittori DC 40 lukkoni takana? Not Expected)
Portilla kuulimme alkavan mähinän ja lähdimme liikkeelle. Alisa enlargattiin ja potkaisi oven sisään. Tehtaan vartiokoirana oli flesh golem hound, joka onnistui eristämään Meridan alueen ulkopuolelle.
Sisällä oli vähän hikiset tunnelmat kun soluttautujatiimi joutui kaksistaan tappelemaan, mutta he onnistuivat hienosti ajamaan viholliset perääntymään vaikka Sandor kävikin maissa otettuaan happopommista naamaansa. Kun isokokoinen paladini saapui paikalle ja otti sivun Sandorin sosiaalisesta oppikirjasta, antautuivat viholliset.
Vorkstag poltti parantolan. Heillä oli diili, jossa hoitola maksoi rahalla ja 'alkemian raaka-aineilla' kunnes Brada yritti alkaa kiristää Vorkstagia ja Grineä.
- Olivat olleet Morastissa. Keräämässä 'materiaaleja'.
- Ovat käyttäneet Petoa omiin tarkoituksiinsa.
- Petoa pystyy ohjailemaan jonkinlaisella laitteella nimeltä Bondslave Thrall. Vorkstag käytti tätä pakottamaan Pedon ryöstämään Meritietäjän Patsas.
- Pedon lavastaminen muista rikoksista ei ollut tarkoituksellista, mutta ottivat tilaisuudesta kiinni saadessaan sen.
- Eivät olleet varsinaisesti lynkkausjengin kiihottajia, mutta eivät todellakaan olleet panneet vastaankaan.
Meritietäjän patsas oli myyty kuiskailemalla puhuvalle epämääräiselle porukalle. Vorkstag ja Grine eivät suostuneet puhumaan näistä sen enempää.
Kiikutimme avaintodistajamme köysissä oikeustalolle ja palasimme tehtaalle käymään sitä lisää läpi.
- Löysimme paljon kivaa kamaa, ja myös aivan liikaa ruumiita.
- Miksi kellarissa on vesiallas täynnä ruumiita eikä mitään muuta? It is a mystery. Meranto kävi urheasti kahlaamassa mutta emme löytäneet sieltä mitään.
Päätimme että olemme tehneet Pharasman kirkkokunnan töitä aivan riittävästi ja jätimme ruumiiden kuskaamisen tehtaalta jonkun muun hommaksi.
Lootti
- Alkemistin työkalut
- 12 Happovialia, 11 vialia Nushadiria (neutraloi hapon), 5 tanglefoot bagia, 3 thunderstonea, 4 antitoxinia, 3 flash powderia, 5 alkemistista rasvaa, 5 Blade guardia (?), 10 Blood blockia
- 5 silver weapon blanch, 5 cold iron weapon blanch, 1 adamantium weapon blanch
- Vorkstagin kirjasto (lähinnä anatomian ja kirurgian teoksia)
- Purppurainen pussi, jossa 4 sumuista timanttia (300 gp/kpl)
- Eebenpuinen Mwangilainen naamio (175 gp)
- Hopeinen torc Linnormikuninkaiden maasta (200 gp)
- Mammutinhammaskaiverrus, jossa loitsuina Bull's Strength, Ice storm ja Phantom Steed, toimii kuin scrolli, mutta painaa 20 paunaa.
- Kuparinen ukkosenjohdatin, jossa korppi syö sutta
- 12 hopeista crossbow-bolttia (Merantolla)
- Osin sulanut kultainen vyönsolki
- Rautainen rannerengas, jossa hopeinen kuvio joka näyttää kuulta joka syö pöllöä.
- 200 gp
Muita kuluja
- Merantolle perinpohjainen kylpy: KORVAAMATON
Harrow-pakka
Sandor: Avalanche: Ylimääräinen toiminto kuin ready action (Lawful evil: anna komento kuin Command-loitsulla)
Merida: Carnival: Johdatus, pyydä neuvoa jos olet jumissa (Chaotic neutral: 1 rd ragea / 3 HD)
Alisa: The Twin: Rerollaa yksi d20-heitto (Neutral: johdatus kuin Augury-loitsulla)
Meranto: Snakebite: Käytä uudelleen rajoitetun määrän kyky (Chaotic evil: Pakota yksi rerolli saving throwsta)
Rahat
4129,72 + 200 (rahat) + 1200 (timantit) + 200 (torc) + 175 (naamio) = 5904,72 gp
Timanteilla, torcilla ja naamiolla selkeä rahallinen summa, joten lasken ne mukaan juoksevaan omaisuuteen. Muulla krääsällä ei vielä määritetty arvoa
Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped