Jumalsuut Kaer Magan reunalla

Calistril 20. Vuosi 4709 AR

Tapahtumat

Raput alas länteen paljastivat kolmannet pariovet, oletettavasti keskuskammioon. Keskellä rappuja oli kuitenkin ruumiskappaletunkio joka tuntui uivan epämiellyttävässä kemikaalilätäkössä. Portaat ja käytvä vaikuttivat suuntaavan edelleen myös etelään. Päätettiin tutkia ruumisröykkiötä, josta Gisellen speciaalikatse paljasti neljä epäkuolutta kouraa. Varoitus tuli hieman viiveellä kun kova kolmikko oli jo rapuissa matkalla ruumiinkappale röykkiölle. Neljä ryömivää kouraa ottivat kukin kohteensa, mutta vain Giselle onnistuttiin yllättämään heti luunapilla. Vastarinta alkoi Juventiuksen jakaessa iskuja oikealla ja vasemmalle, Fishin miekan leikatessa sormia, Nementian tunkiesa tikarin keskelle kämmentä ja jopa Rakkaan pummeloidessa rakastaan kuristavaa kouraa. Kun kämmenet oli silotettu tieltä, Nemeia keksi haluavansa poikkinaiseen piilokäytävään ylhäällä rappujen päällä. Etelä näytti olevan dumppauspisteen lähde, pohjoisen ollessa ainakin näennäisesti vapaa (ruumiin)nesteistä. Pari hyppy yritystä, edes Fiskin avulla eivät tuottaneet kuin erittäin kuvottavia rämähdyksiä ruumisliisteriin. Joten Juventius päätyi samaan liemeen epäonnistuneen kiipeily-yrityksensä jälkeen. Tässä kohtaa Giselle komensi rakkaan uhraamaan raskaan viittaansa jonka avulla ruumishillon oli asteltiin alas parioville. Keskuskammio oli juhlava ilmestys: sali jatkui alas ja ylös kymmeniä jalkoja, useille tasoille. Nemeia havaitsi yläkulkutiellä väijyvän epäkuolleen varguillen, joka kuitenkin perääntyi katveeseen kun sitä yritettiin puhutella. Pohjan tasanne näytti olevan paikka Pharasman viimeisille rukouksille, kun muut tasot saattoivat toimia valtavana katsomona - vain katakompit puuttuivat?

Keskussalin kekitasoa piiritti kahdeksan patsasta, seitsemän riimuherraan sekä Pharasman muinainen ilmentymä - kolmitahoinen nainen; synnyttäjä, hautaan laskija ja ennustaja. Giselle havaitsi Pharasman patsaan antavan siunauksen, joka antoi hetkellistä staminaa. Sitä lopulta jaettiin kaikille, mutta vain kerran kullekin. Fiskin tarkast silmät huomasivat että Karzougin, ahneuden riimuherran patsaan takana näytti olevan ovi ja patsattakin muinoin siirrettävän. Joukolla sitä siis nykäistiin, mutta Juventius ripeimpänä laukaisi sähköiskuansan itseensä. Ahneuden kammio oli unohtunut soppi, lepopaikka tusinalle Karzougille uskolliselle. Mutta hautarosvaa ei ahne arvostanut, julma glaive ansa iski Fiskiin verisen iskun. Lopulta aarteet haudoista jäivät vielä vähäisiksi. Abigailin staminalla buustattu näkymätön palvelija laukaisi raivon patsaan ansan - käryten varoittavasti. Katakombi alkoi aueta, Nemeia valmiina ensimmäisenä uusiin ansoihin!

Raivon kammioita, ei oltu ansoitettu - mutta sitä vartioi hirmuinen liiranko soturi half platessa ja ranseurinsa takana käkätellen thassiloniaksi julmaa herjaa. Juventius otti konstaapelin ottein luurankomestarin huomion, mutta se teki kipeää.. paljon kipeää. Taustalla haiseva lentävä yllätys, varguoille zombie koki tilanteensa tulleen kun hyökyi Gisellen ja Rakkaan selustaan raivon hautakammion ulkopuolella. Fiskin oli astuttava takarintamaan, jotta Gisellen viulu sai soida inspiroiden kahtaalle levähtänyttä taistoa. Juventius pääsi raivon esitaistelijan iholle, mutta nyt tikari oli taas omassa lihassa! Oli peräännyttävä verisenä! Nemeian pyhä vesi satutti liirankohirvitystä ensimmäisen kerran, sitten Abigailin pyhäloitsu.. Ulkona Fisk Rakkaan avustuksella tuhosi epäkuolleen kallon, Gisellen pomppiessa sen perässä alas keskusrappuja keskeiselle Pharasaman estradille. Syvällä raivon katakombissa Nemeia ja Fisk jo piirittivät soturia iskien kerta toisensa jälkeen läpi sen raskaasta puolustuksesta. Juventiuksen uhrautuminen vielä kerran ranseurin pistämäksi antoi muille paikat tuhota raivon soturi! Palaavan Gisellen parannusloitsu ja Abigailin viimeinen parannuspullo saivat konstaapelin taas jaloilleen hurmeisena.

Pharasman siunaus oli edelleen voimassa, joten päätettiin uhata lisää hautakammioita. Kauneuden ja riettauden kammio paljastui rauhaisaksi mutta hävyttömäksi paikaksi vainajien nukkua ikuista suojeltua unta, kauniina ja viehkeinä kuten elämässään. Abigailin Paavo palvelija tuhoitui Laiskuuden riimuherra patsaan sähköiseen ansaan, mutta Yrjö kutsuttiin palvelukseen. Laiskuuden vismainen kammio paljastui romuluisen ja limaisen lemure devilin unohdetuksi pesäksi. Nyt päätettiin odottaa hirviön ryntäävän ulos katakombistaan - taistelu raivon ahtaissa holveissa oli ollut miltei kohtalokas! Lemuren vismainen nahka piti puolensa pitkään, muutta sen iskut eivät aiheuttaneet kuhmua kummenpaa Abigailiin, mutta Juventiuksen kolhiminen olisi ollut jo häveliästä jättää tekemättä. Lopulta loputtomien iskujen jälkeen Nemeia mursi sukulaisensa olemuksen ja limainen ryöppy palautti sen takaisin helvettiin. Lemuren ankeuttamasta asumuksesta - laiskuuden hautakammiosta ei mitään jälkipolville kerrottavaa enää löytynyt.

Runneltu Juventius ja resurssiköyhät loitsijat olivat riittävä syy harkita lepoa. Paikka löytyi turvalliseksi tunnetusta kivisestä kirjastosta. Yön lepoon asetuttiin yhden hengen vartiolla. Neljänmnessä vuorossa Rakas ja Nemeija olivat tehtävällä. Pirunverinen Nemeia päätti pitää oven käytävään auki ja olla siellä kuulolla. Idästä kuului hiljaisen hiippailijan askelia.. Nemeia siirtyi lähemmäs kunnes risteyksessä kaksi loistavaa hiippailijaa törmäsivät! Kummallinen rääsyihin pukutunut kääpiö, joka ei kuitenkaan Nemeian kanssa muodostanut yhteistä kieltä vaikka seet laskettiinkin. Otus ei kuitenkaan ollut halukas tapaamaan muita, vaan jäi risteykseen kun Nemeia lähti herättämään muuta väkeä ja erityisesti kielinero Abigailia kummajaista puhuttamaan. Otus oli kuitenkin jatkanut matkaansa itään tutkimattomiin pappien kammioihin, hätääntynyt kirkaisu johdatti joukkiomme läpi upeiden Pharasman pappien salien huoneeseen johon otus näytti tiputtaneen säkkinsä ja salin perukan joka kimesti mutta mahtipontisesti alkoi puhuttaa tuoreita saapujia. Vakawanha tietäjä vaati kolikkoja tiedoistaan - no ensimmäinen kysymys oli helppo. Outo hiippailija oli syvyyksien asukki, pimeä hiippailija - töykeä yksilö sillä ennustajan puhuessa tämän oli paennut kauhusta kiljaisten alakäytäviin huoneen eteläiseltä ovelta. Juventius kummille äänille jutellut, kun entiteetti ei esittäytynyt Juventius alkoi raivata pappilan kaappeja ja hyllyköitä kun harmistunut sättiminen pöydän alta paljasti entititeetin tosisijainnin. Pitkä pöytäliina lensi sivuun Juventiuksen käsittelyssä ja pöydän alta paljastui isokorvainen käärme, niin kumma otus että sitä ei voitu nimetä, mutta väitteet käärmekansaan joita Kaer Magassakin tavattiin hatravkseltaan ohitettiin hörönaurulla - otus oli aivan liian pieni ja surkea! Muiden pilkatessa Giselle asteli pöydälle lempeänä ja käärmettä kehuen, pian jo rapsuttaen niskasta ja sitten harteillaan kannatellen. Käärmes saattoi lopulta kertoa, että läheiset raput vievät Pharasman katedraalin alempaan kerrokseen ja että kaakossa asusti kumaraselkäinen nekromanseri, joka oli hyvin halukas ostamaan käärmeen sylkeä ja suomuja, mutta hädin tuskin ennustuksia! Miehellä oli julmia alkemialla höystettyjä eläviä ruumiita ja kaupankäynti oli lopetettu lyhyeen. Keksittiin, että käärmemystikkö Yrix voisi sormusta ja korvakorua vastaan käydä uudelleen nerkomantikon puheilla ja suostutella tämän paikkaan jossa ylläkköä voitaisiin yrittää. Muistettiin että epäkuolleet kädet ruumisnesteröykkiössä olivat ainakin muutamaa sormusta kantaneet.. mutta päätyneet ympäri sitä pahaista ruumisrappua! Yrix jätettiin hyvissä väleissä ja Gisellen ja Rakkaan jatkaessa takaisin levolle, takavarikoitiin Yrixin edus huoneen arvoesineet hiljaisuudessa - arvkkaimpana maaginen Pharasmiittien mustavalkoin maaginen viitta, puolustusominaisuuksin.

Loppulepo meni ilman takapakkeja, kunnes luontaisesti hiljaisuuden kesekellä vähäunisimmat alkoivat heräillä ja touhuta. Giselle otti huomattavien vastalauseiden keskellä tehtäväkseen parannuspussukallaan antaa Juventiuksen raskaasti tarvitsemaa lisäparannusta. Abigail selvitti lopulta medelajongin tarinan, joka nyt murentuneelta ylhäiseltä poimittiin: Sihedron amuletti, mahtava amuletti joka anneettiin muinoin vain riimuherrojen luotetuimmmille liittolaisille. Niitä nyt jonkin verran oli Kaer Magankin maagisissa shoppeissa näkynyt Xin-Shalastin ryöväyksen mainingeissa. Valmistautumistn jälkeen päätettiin jatkaa keskeisen valtaisan kammion salakammioiden tutkimista ja olihan se löyhkäävä ruumisrökkiökin sen välittömässä läheisydessä. Pharasman patsas jakoi jälleen apuaan. Abigailin näkymätön palvelija purki sähköosen kirouksen Zuthan - ylensyönnin ja nekromantian riimuherran patsaasta. Tämän kammioit olivat kolutut ja syylliseksi paljastui kaksi piilottelevaa ghoulia. Abigail ja Fisk tuhosivat ensimmäisen nopeasti, mutta toinen oli päätyä Juventiuksen surmaksi! Paralyysi ja ghoulrutto, mies kuin patsas nälkäisen ghoulin edessä. Pharasman ja Gisellen johdatuksella, äärimmäisellä rohkeudella Abigail, Nemeia ja Fisk ryntäsivät apuun. Iskut kalahtivat seiniin ja Juventiuksen olkatoppauksiin, mutta Abigailin epäkuolleen rutto pyrskähdysten johdatuksella tämäkin ghoul viimein tuhottiin. Juventius oli pystyssä kiitos Pharasman siunausken.. Aarteita ei näistä kolituista kammioista löydetty.

NPC:t

  • Alaznist - Raivon riimurouva. Säkenöivän julma, Thassilonianaikainen valtiatar.
  • Crypmistress Valanthe Neressia - Jämäkkä ja elegantti Pharasmiitti, Jumalsuun hautakammioden johtajar
  • Dakar - Commerce leaguen pelätty, mutta äärimmäisen vaikeasti tavoitettava johtaja
  • Karzoug - Ahneuden riimuherra, rikkauksien kerääjä ja transmution magian mestari. Horroksestaan heräävä riimuherra, jonka kuolema sankarijoukkion käsissä pari vuotta sitten syvällä Kodar-vuorilla oli aiheuttanut sellaisen kultaryntäyksen että Kaer Magassakin sitä tarinaa kerrottiin edelleen.
  • Krune - laiskuuden riimuherra, riimujen ja summonointien mestari
  • Sorshen - raivon ja brutaalin ylivoiman riimumestari.
  • Yrix Käärmekansan suuri Mystikko
  • Zutha - ylensyönnin ja nekromansian riimuherra

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped