Hahmot
Kausi 01
Kausi 00MetapeliHarhapolku
|
UnienÄiti / S01E01 - Yhteensattumia
Outo kuolema kesken aikavääristymän. Erikoistarkastajat saapuvat paikalle. Sormus karkoittaa muinaisen pahuuden. TAG: Harhapolku, Peliraportti (:num:) Yhteisen kielen tarpeeseen liittyvä Sanasto lisätty omaksi sivukseen. Huom: sanasto on siis Ordo Vellumin käyttämää kieltä, ei yleistä toisten käyttämää kieltä. Ennen peliäTeematKyllä
EI
YliluonnollinenSovittiin yliluonnollisen olevan enemmän värittävä ja siellä jossain pinnan alla vaikuttava asia kuin koko ajan kasvoille tuleva asia. Toisin sanoen hahmot ostavat edelleen maitoa kaupasta, eivätkä voi vaikkapa loihtia sitä tyhjästä. Suunnistaminen on kätevintä kartan avulla ja talon katolta tippuminen jaloilleen johtaa luunmurtumiin. Sen sijaan on aivan mahdollista ... tippua sieltä talon katolta sopivasti kohdalla olleeseen roskalavaan... tai muutoin tehdä epätodennäköisiä mutta teoriassa mahdollisia tekoja. Erityisesti *tahdon* käyttö rajattiin siten että sen avulla voi onnistua epätodennäköisissä asioissa, mutta sen avulla ei voi tehdä mahdottomia [luonnollisessa todellisuudessa]. Muut tyyliseikatHahmot saavat olla päteviä, agentteja jne. kunhan hahmot eivät ole superagentteja. Toisin sanoen Bourne Legacyn jutut melkein menee vielä, Casino Royalen parkourtaistelu romahtavilla telineillä ei. HahmonluontiHahmot ja heidän roolinsa
HuomioitaV: Anna\Arttu: IntropeliRaportti Aselevon osapuolilleLynley Health Insitute and Infirmaryssä kahdesti toistunut ilmiö pysäytettiin onnistuneesti. Ilmiö tappoi kadotessaan lukuisia nukkujia ja 14 rajatapausta. Ilmiön vallassa olleista rajatapauksista kolme onnistuttiin eristämään ilman Aselevon loukkausta. . Ei jatkotoimenpiteitä. Huomioita raportista (metapeli):
Sisäinen raportti Ordo VellumilleTuntematon ilmiö tai olento yritti tunkeutua todellisuuteen Lynley Health Insitute and Infirmaryyn säilöttyjen rajatapausten kautta, tai hallita näitä muutoin tuntematonta tarkoitusta varten 14.4.2012 ja 21.4.2012. Olennon karkoittaminen aiheutti sen haltuunottamien rajatapausten kuoleman. Alueella tavatut anomaliat eivät johtuneet olennosta tai sen toiminnasta. Näiden ilmiöiden aiheuttaja on kuitenkin nyt neutraloitu. Infirmaryn potilas n.15. otettu haltuun, ja siirretty turvalliseen lokaatioon. Käsitellääm mahdollisena rekrytoitavana ensimmäiselle tai toiselle tasolle. Huomioita raportista (metapeli):
SynopsisBriffaus Mielisairaalan johtajan huoneessa. Kamera kuvaa takaapäin. Vain johtajan ääni kuuluu: "Tapahtumat ovat tosiaan luonteeltaan sellaiset, ettemme me ole kykeneviä selvittämään niitä itse...". Yksityiskohtien selvittämistä, turvallisuusvastaavan sivuuttamista:
Käynti ruumishuoneella ja kurkkaus raakaan todellisuuteen'ä, jossa kaiut'' jokaisesta oikeuslääketieteellisen ruumishuoneen uhrin kylmäkaapin kiinniloksahtamisesta muodostavat loputtoman tuntuisen mausoleumin. Vartija oli teloitettu leikkaamalla pää irti. Mutta jokin haavassa viittasi lehtisahan sijaan giljotiiniin. Samaan aikaan potilas #15 paljastuu anomaliaksi, joka ei ole altis ulkoa tulevalle vaikutukselle tai fysikaaliselle vahingoittamiselle. Muistihäiriöitä ja kapinamielialaa. Sijoitetaan lopulta erikseen muista. Valimisteluja ja keskustelua. Ennalta arvattavasti 01:31 alkaa tapahtua. Jokin syvältä maan sisästä tai alta kurottaa kohden Harson voimille alttiita rajatapauksia ottaakseen ne haltuunsa. Seuraa lyhyt zombeja-ovella-kohtaus, joka ohitetaan astumalla läpi todellisuuden toiseen käytävään. Riivattujen rajatapausten yrittäessä päästä ulos erillissiivestä Rachel lähettää "koiransa" selvittämään mistä näitä hallitaan, mutta vetää Wrathin takaisin ennenkuin tämä saa mitään selville (ja tuhoutuu). Riivaus lopetetaan Ordo Vellumin sinetillä: olento niiden takaa kuitenkin lausuu: "I see you.". Riivattujen (ja noin 40 kuolevaisen sairaalan potilaan) keho rikkoutuu olennon kurkottaessa lähemmäs todellisuutta. 3 17:sta rajatapauksesta saadaan pelastettua hahmojen toimesta. 5 nukkujaa saadaan pidettyä elossa sairaalahenkilökunnan toimesta. Tilanne on ohi. Potilas #15 siirretään erilliseen solun hallussa olevaan turvataloon odottamaan jatkotoimenpiteitä. PäiväkirjamerkintöjäRyan istuutui asunnon ainoaan edes etäisesti tyhjään kohtaan, työhuoneensa keskellä olevaan ympyrään. Koko muu huone oli täynnä tavaraa. Sinne tänne kasattua kirjoja, pieniä outoja koriste-esineitä lattialla lojuvia papereita ja satunnaisia likaisia astioita. Pihkaisten suitsukepallon tuoksu täytti huoneen. Ryan oli aina pitänyt pihkasuitsukkeiden tuoksusta, vaikkei kirkosta enää juuri välittänytkään. Se helpotti häntä rauhoittumaan ja päästämään irti maaillisista huolista, kivuista ja säryistä. Mies meditoi aikansa ja tarttui sitten edessään olevaan kirjaan. Avaamatta silmiään hän etsi kirjanmerkin, avasi tyhjän sivun ja alkoi kirjoittamaan. 20. huhtikuuta, 2012 Sairaalaa ympäröivä ilma on liian raskasta ja tukahduttavaa. Helvetin kylmäkin. Huhtikuinen Englanti on kurja paikka. Ilmassa tuoksuu sateelle. Kuka tällaisessa paikassa haluaisi asua? Kädet tärisee. Täytyy pitää ne taskussa, että muut ei huomaa, Päätä särkee ja rauhoittavaien vaikutus alkaa kadota. Vihaan sairaaloita. Tästä on tulossa huono päivä.
Tällaisina päivinä ei pitäisi joutua puhumaan ensimmäisen asteen jäsenten kanssa. MIksei mies voi mennä jo asiaan? Keitä se kuvittelee meidän olevan? Marcus olisi saanut asiat jo etenemään. Simmons vain puhuu ja puhuu. Ihmiselle puhuminen on hyödytöntä. Joko ne ovat liian tyhmiä kertoaksen mitään hyödyllistä tai ne valehtelvat. Särkylääkepurkki on liian hiljaa. Taitaa olla tyhjä. Perkele.
Lepositeitä ei pitäisi olla olemassa. Ei jumalauta pitäis. Älä ajattele niitä. Anna muiden hoitaa puhuminen. Huomaisikohan kukaan, jos... ei nyt. Ei. Keskity. Sisään, kaksi, kolme, neljä. Odotus, kaksi, kolme, neljä. Ulos. Om Mani Padme Hum
Potilas 15. Narkkari, anarkisti, pikkurikollinen, looseri. Miten kukaan noista voi kuvitella, että tuollaisessa pikku paskassa olisi rekrytointipotentiaalia. Samalla logiikalla voisin koittaa opettaa Lindalle magiaa ja rektyroida hänet. Pelkkää ajanhukkaa. Pitää muistaa soittaa Lindalle ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Ei olisi koskaan pitänyt lähteä Firmalle töihin.
Blokit alkaa pettää. Helvetti tän paikan kanssa. Pitää koittaa olla napsahtelematta muille.
21. huhtikuuta, 2012 Piru kun väsyttää. Onneksi herättäjä oli von Kreuz. Tää paikka saa vanhat paranoiarefleksit pintaan. Tai uudet. Missä vaiheessa vanha elämä muutui helpon tuntuiseksi? Pidä pakka kasassa. Älä anna muiden nähdä miten pahasti tää paikka syö hermojasi. Älä päästä muistoja pintaan. Keskity töihin. Kohta pitäisi alkaa tapahtua. Saapa nähdä. Vaikuttaa todella pahalta. Harson kautta liikkuva, possessoitu tappaja. Tuleekohan kaikki ulos täältä? Ehkä tänään on se päivä. Toisaalta ehkä meidän robotti pärjää niille. Älä sano sitä robotiksi, edes omassa päässäsi. Joku kerta se muuten vielä lipsahtaa. Pitäisi lähteä sen kanssa kaljalle. Jos vaikka tutustuisi hieman pintaa syvemmältä.
Neljätoista possessiota. Neljätoista kuollutta. Jeesus sentään. Toivottavasti kukaan ei oleta, että noihin otetaan yhteyttä. Mikä ikinä se oli, se on nyt poissa. Simmonsia täytyy pitää silmällä. Neljätoista possessiota. Ei helvetti. Täältä pitää päästä pois.
25. huhtikuuta, 2012
|