NR / SielujenYö

Monet ihmisten vanhat juhlat jountavat juurensa ajalta, jolloin magiaan vielä uskottiin. Kuudennen maailman myötä on käynyt ilmi, että useat uskomukset pohjaavat vanhoihin totuuksiin.

Kuudennen maailman juhlapyhät

Sielujen Yö

Haltiat juhlivat pyhäinpäivän aattoa huomattavan hartaasti. Heille juhla kulkee nimellä sielujen yö; hetki jolloin vuoden aikana kuolleita muistetaan ja heidät saatetaan viimeiselle matkalle. Juhlassa yhdistyy elämän kunnioittaminen, muistojen vaaliminen ja kuolleiden lepyttäminen.

Lähes kaikki haltiayhteisöt ovat rakennettu meren, järven tai joen rannalle. Veden elementin läsnäolon lisäksi syy löytyy Sielujen yön juhlasta. Perinteisiin kuuluu, että jokainen juhlaan osallistuja laskee pienen lyhty- tai kynttiläveneen jokaista menettämäänsä sielua kohti. Usein lähimmäisten veneisiin laitetaan myös pieniä muistoesineitä mukaan. Kyseessä saattaa olla pienimmilläänvain vainajasta muistuttava origammi tai muu koriste-esine ja suurimmillaan omasta olemuksesta rakkaudella punottu muisto. Surmattujen vihollisten mukaan taas vuodatetaan usein omaa verta symbolisena uhrauksena toisen hengen riistämisestä.

Haltiat viettävät juhlaansa auringon laskiessa niin, että varsinainen lyhtyjen laskeminen tapahtuu vasta pimeän tultua. Kun harras osuus on ohi, alkaa usein iloinen, hyviä menneitä hetkiä muisteleva juhlinta, joka jatkuu pitkälle yöhön.


Page last modified on 2007-03-23 03:19