Savo / SavoKeskustelu
DitV: Savo - KeskusteluTiedustelen, onko porukalla intoa kokeilla Savoa? Kyseessä on siis oma wanhan ajan Savoon sijoittuva pelini, jossa ei ole minkäänlaista pelimekaniikkaa. Peli on keskittynyt sosiaalisiin kuvioihin ja ajan elämän kuvaamiseen. Täällä peliraportteja toisen porukan kanssa pelatusta kampanjasta. Itse haluaisin kokeilla, miten Savo toimii kertapelinä ja yliluonnollisella vivahteella. Tosin peli menisi reilusti helmikuun puoleen väliin opinnäytetyön takia. -Vermilia Kaikki käy, missä on hiivaa. -Navdi Itse asiassa kiinnostaa todella paljonkin. -sope Kuulostaa hyvältä --V Miten tuo murre? Onko sulla jotain ohjeistusta siitä? Mulle ainakin tuo savon viäntäminen tuottaa vähän hankaluuksia. -sope Ei helvetti mitään murteita. Se jos mikä on omiaan vahvistamaan stereotyyppejä kun tämmönen eteläsuomalainen koettaa viäntää jottai murretta. Käytän vetoa. :) -Navdi Murre on vapaavalintainen juttu ja kampanjassa sanoin että käyttäkää sitä mikä suuhun parhaiten sopii. Homma toimi sillä kertaa niin, että käytettiin tavallista puhekieltä, mutta voitiin sanoa "miä" ennemmin kuin "mä". Siis pieniä murresanoja normaalin puheen sekaan. Ja tämän voi tosiaan jättää kokonaan poiskin. :) -Vermilia Ajan lähinnä takaa sitä, että vääränlainen ja/tai humoristinen murre ottaa pelin tunnelmalta enemmän kuin toisinaan kohtaukseen sopiva murre antaisi. Lisäksi, murteen puhuminen on taas sitä kirottua näyttelemistä. -Navdi Hyviä pointteja Juhanilta. Tämän on ilmeisesti tarkoitus olla astetta vakavampi kuin aiemmin pelattujen pelien. -sope KommentitKiitos kaikille pelistä, ainakin mulla oli erittäin hauskaa! ;) Pelissä lähti draama elämään ihan omaa elämäänsä ja musta oli niin parasta, kun sanaharkan jälkeen kaikki painuvat eri suuntiin itkemään. Tai no, melkein kaikki. Heitän listaan sujuneita asioita ja sellaisia, joita voisi muuttaa tai parantaa. Saa lisätä omia tuntoja sinne! Huomasin että itsellä meni aika automaattisesti murrevaihde päälle heti pelin alussa. Jos Juhani kokee tämän peliä rikkovana, niin tässä voisi jatkossa vetää volyymiä pienemmälle. Huomasin muuten jossain vaiheessa että kuvailu jäi vähälle, kokiko kukaan muu häiritsevänä? -Vermilia Sujuneet
Viilausta
Juhani: Kummitusjutut tosiaan tuli hieman "puun takaa" eikä niihin osannut ihan oikeanlaisella eläytymisellä reagoida. Lisäksi aloin tietty heti etsiä syitä siihen kummitteluun jostain sellaisesta aineksesta, joka olisi ilmennyt pelistä, eli metsään meni; olihan sitä hampaankolossa talon väellä katkeruutta, vaikeaa isäsuhdetta, pettymyksiä, raiskaus ja vaikka mitä, mutta en havainnut näistä suoraa yhteyttä siihen kummitteluun (oletuksella, että pahoja henkiä vetävät puoleensa paikat, joissa on pahoja ajatuksia ja inhimillistä kärsimystä). Eli mikä oli se (pelissä jollain lailla esiin tullut) syy, joka sai naapurin Stina-Rouvan tuomaan ko. noitapussin taloon? Pelaajaryhmästä; musta vaikuttaa, että vasta nyt tämä ryhmä pelaajia alkaa "pelata yhteen", jättäen toisille tarpeeksi tilaa ja osaten rakentaa toisten tekemisten ja hahmoreaktioiden päälle, eli selvästi kehitystä havaittavissa. Mikäli Outi koki hankalaksi hiljaisen hahmon ja Vili ehkä sokean/kuuron/juron kääkän ja silti jälki oli noin hyvää, niin sen parempi. Go Team! ;) -Navdi Stinan syy tuoda noitapussi taloon oli kateus. Omat lapset olivat tyhmiä ja saamattomia ja ukkokin aika ketale. Naapurilla näytti menevän huomattavasti paremmin, joten Stina halusi nähdä heidänkin kärsivän, edes vähän. -Vermilia Lyhyesti: Hauskaa oli, ja on ilo huomata, että pelaaminen alkaa toimia ryhmänä paremmin. Paha sanoa vielä, että minkälaista peliä tällä voisi pidempänä pelata (hahmot ja aihepiiri). Ihmissuhdedraamasta voi irrota peliä muutamaksi kerraksi. -sope Vili:
(Ehkä selvä/selkeä vastuujako ja hahmoelämyshakuisuus olisi oikeampi ilmaus kuin immersiivinen kvaliteetti tai eläytymishakuisuus. /me lähtee eläytymään tuulen suhinaan tarinaa värittävänä resurssina...) Juhani: Kyllä, tiedostan hyvin, että monet harrastavat eläytymistä ilman "juonipelaamista" ja kutsuvat sitä roolipelaamiseksi. En sano, että he ovat objektiivisesti väärässä. Vielä tuosta aiheesta jatkumo-savo: Mua kiinnostaa, mitä juuri tälle dysfunktionaaliselle perheelle tapahtuu seuraavaksi. Se, mitä olemme todistaanet on pelkkä pintaraapaisu. Ei "äreä vanha ukko" ole muotiin lukittu, tyhjiössä vaikuttava ja ikuisesti muuttumaton. Sillä on historia ja tulevaisuus. Sillä on tunteita, mielipiteitä ja suunnitelmia. Minusta siis. Toki jos Vili kokee, että Ukko on one-trick-pony, jolla ei olisi siistiä pelata enää ikinä, niin mikä minä olen siihen vastaan pullikoimaan. Ikään kuin kuittauksena siis vielä Hannan erinomaisen mukaansa imaisevalle miljöölle, joka sai välittämään hahmoista riittävästi, jotta niiden kohtalo alkoi kiinnostaa. Ja tuosta "kuvailun puutteesta" vielä. Totta. Ei juuri ollut. En koe, että olisi tarvittukaan, sillä tuo ympäristö on sen verran tuttu kaikille (väittäisin), että jos kutakin pelaajista pyydettäisiin kirjoittamaan pätkä tekstiä aiheella "miltä kaikki näyttää" niin uskallan väittää, että tekstit kuvailisivat hyvin samannäköisiä paikkoja. Suomi-filmi. Suomen maaseutu ylipäätään. Aleksis Kivi. jne. -Navdi Vili: Olen pahoillani - mutta en kyllä pysy yhtään tuossa mukana. Yritän nyt kuitenkin jatkaa pelistä. Musta peli oli hyvä, ja siinä oli hienoja juttuja. Monta hienoa tarinaa, kohtausta ja juonikuviota, joista osa (draaman kaarineen) syntyi uskoakseni ihan itekseen pelissä. Juonten pelaaminen ja seuraaminen on supersiistiä. Yritin sanoa olevani eri mieltä siitä, olisiko tuossa pelissä ollut niin merkitystä esivalmistellun juonen seuraamisella, vai itsekseen syntyneiden juonten seuraamisella. Molemmissa voi kuitenkin olla sitä mehukasta draaman kaartakin. Ainakin uskon niin niin. Ukon pelaamiseen liittymättä, olen sitä mieltä että poltimme noita "itestään syntyviä juonia" aika isolla liekilla -> uskoisin niitä ei varmaan samasta asetelmasta niin hyvin irtoa. Voin olla samasta syystä aivan todella väärässä. ps. Musta vahvat elämykset, ja sitä kautta elämyspelaaminen, vaatii hyvää draamaa. Juhani: Sope: Taitaa olla viime pelikerran lisäksi Juhanin pelko siitä pelinjohtajattomasta Merirosvopelistä se, että koska kukaan ei tee valmista juonta ja ole ylimpänä päättävänä tahona alustamassa kohtauksia, peliin ei muodostu selkeää juonta (sama pelko on mulla itsellä, ja sitä yritän ratkaista). Olenko jäljillä? Toisena tietenkin se, että jos homma menee yhteiseksi tarinankerronnaksi, niin hahmoon eläytyminen vähenee. Juhani: Sope Pitäisikö laittaa tuonne Dogsin etusivulle joku alasivu, jossa keskustellaan pelityylistä ja muutenkin ryhmän pelaamisesta? Juhani: Teoriassa tuollainen "group intent" voisi olla hyvä, varsinkin kun toi pääsivu väittää edelleen, että tämä on jonkinsorttinen Dogs in the Vineyard -kertapelejä demopelaava ryhmä. ;) -Navdi Sope Vermilia Kahdessa Savoryhmässäni on tosiaan eroja. Isoin ero on pelaajien aktiivisuus vaikuttaa peliin. Ensimmäinen porukkani tarttuu nopeasti juonentynkiin ja seuraa niitä niin pitkälle kuin mahdollista, muttei varsinaisesti kehitä mitään omaa kuviota peliin. He siis reagoivat pelinjohtajan antamiin täkyihin ja peli syntyy sitä kautta. Tässä oneshotissa luotin siihen, että pelaajat ikään kuin liikkuvat vapaammin pelimaailmassa ja tekevät siellä ihan omia juttujaan, jotka sitten vaikuttavat omalla tavallaan pelimaailmaan. Lyhyesti: ensimmäinen porukkani toimii pelinjohtajan kehittämän juonen puitteissa, tämä porukka taas muokkaa maailmaa aktiivisesti. Olin suunnitellut tämän pelin nimenomaan kertapeliksi, mutta jatkomahdollisuus on olemassa. Toisaalta mua kiinnostaisi vetää toinen oneshot Savoa ihan eri lähtökohdista. Juhani: Kerro toki mitä nämä ihan eri lähtökohdat olisivat. ;) Hieman asian vierestä; Toisin kuin Vermilia väitti, Savolla ihan selvästi on säännöt, jotka määräävät, miten sitä pelataan, miten konflikteja ratkaistaan ja mikä on kunkin osallistujan vastuualue. Taidan jonain hiljaisena hetkenä kirjoittaa ne auki jonnekin. -Navdi Vermilia Savon säännöt haluaisin kyllä lukea, sillä en oikeasti pysty määrittelemään niitä kirjalliseen muotoon. ;) Vili: Jos ja kun vedän toisen session, niin onko toiveita teemojen, tapahtumien tai ympäristöjen suhteen? Pysytäänkö arkisissa kuvioissa vai otetaanko lisää supernaturaalia kehiin? -Vermilia Vili: Uusia tuulia Nyt kun zombit ovat kerran kevään 2008 trendi, niin minä ja. Idea syntyi kun perjantaina oli tarvetta yhden illan pelille. Ajatus oli siis alun perin zombie survivalia Savossa, josta se laajeni kokonaisaltaiseen maailmanloppuun. Miten käy, kun viimeiset ajat koittavat? Leikittelin myös ajatuksella viedä peli niin pitkälle, että päädytään synnintunnustuksiin. Siis yhden hahmon elämä ja synnit ruoditaan, joko toisen pelaajan tai koko porukan toimesta ja päätetään tämän kohtalo. What says you? -Vermilia |