Ainakin taistelut ovat hurjan taktisia ja sitä kautta ainakin Ranger -hahmoluokalle erittäin mielenkiintoiset. Vaurion tuotto taas tuntuu hyvin brutaalilta, toisinaan mietinkin, onko kaikkien tarkoitus hyökätä saman hahmon päälle? -Deus

Jos jaan vihut eri hahmojen kesken, niin niistä ei ole juurikaan haastetta. Ainakin aloituspelissä monet vihut tarvitsivat combat advantagen tai pronena olevan kohteen tehdäkseen oman juttunsa täysillä. Tämä saa aikaan suoraan sen, että käyn vihollisilla flänkkäämään hahmoja. Vihuja taas on oletusarvoisesti yhtä monta kuin hahmoja, jolloin pääsisin korkeintaan joka toista hahmoa flänkkimään. Vielä eräs seikka, joka saa minut teilaamaan teitä yksi kerrallaan on se, että kolmosedikan tapaan taistelette samalla teholla riippumatta siitä, oletteko ottaneet pisteen vahinkoa vai oletteko pisteen päässä tajuttomuudesta. Keskittämällä hyökkäykset voin ostaa vihuille kierroksen tai pari lisää elinaikaa, kun hahmolta menee tajuttomana hyökkäysvuoro ohi.

P. S Pieksettehän tekin hirviöitä yksi kerrallaan. Tai jos ette piekse niin ihmettelen miksette. :P -Lehmuska

Komppaan kaikkea Deusin sanomaa. Clericiä pelannneena voin sanoa, että luokan pelaaminen on paljon mielekkäämpää kuin 3e:ssä: hahmo ei ole rajoitettu toimimaan kävelevänä parannusloitsualustana tai ylibuffattuna taisteluhirviönä vaan yhdistää tasapainoisesti taistelupotentiaalia, buffaamista ja parantamista. Relicin kanssa ei tullut ikinä tunnetta, että olisi pitänyt "tuhlata" kierros mahdollistaakseen sen, että kaverit pääsisivät loistamaan. Sitä paitsi, "Lance of Faith" on niin kiva huutaa. -Ratpick

Miljoonittain conditional-modifiereita ja muuta ihme höystettä. Tuntuu toisinaan pahemmalta kuin 3.5:n Bless+Prayer+Charge+Power Attack yms. kuviot. -Deus