Ensimmäinen Kaneli syntyi karpaloihin. Karpaloiden nimitys juonsi heidän vaatteidensa väristä. Kaneli tuotiin vanhimmalle ja sai paikakseen tähden, liikkeekseen joen ja eläimekseen ilveksen. Ja niin Kaneli katsoi luottavaisena maailmaan, joka huokuen odotti tämän käden kosketusta.
Kanelista kasvoi kaunis tyttö, mutta sitäkin vilkkaampi; niin vilkas, ettei hänestä ollut huolehtimaan ulkonäöstään tai muustakaan. Hän juoksi nopeammin kuin useimmat pojat, kiipesi taitavasti ja ampui joutsella niin tarkkaan, että oli itseoikeutettu metsästäjä-soturi. Mutta metsällä ollessaan hän varoi tarkoin ampumasta ilvestä, omaa eläintään.
Kerran, kun Kaneli kulki metsällä, hän näki puussa oravan. Orava oli sievä, mutta myös hyvin typerä: se istui oksalla ja nakerteli käpyä niin, että meteli kuului pitkälle, eikä älynnyt edes suojautua. Niin Kaneli viritti joutsensa, tähtäsi ja ampui. Orava ehti hypätä pois tieltä, ja nuoli jatkoi matkaansa pitkälle. Kaneli juoksi etsimään arvokasta nuoltaan, ja sai huomata sen osuneen ilvekseen. Ilves oli pahaksi onneksi vielä heittänyt henkensä.
Vanhimman mielestä oli kohtuutonta, että Kanelille kävi näin huono onni. Toisaalta huono onni seuraa itsensä tappajaa. Kaneli karkotettiin karpaloista, vaikkei kukaan ollut hänelle vihainen. Se tuntui tietysti epäoikeudenmukaiselta, mutta ei Kanelista ollut luovuttajaksi; ja joskus käykin niin, että vastoinkäymiset saavat näkemään sellaista, mitä ei muuten olisi nähnyt.
Kaneli päätti yrittää sovittaa tekonsa ilvesten vanhimmalle. Se merkitsi paljoa etsimistä: ilvesten vanhin saattoi olla missä tahansa. Kaneli vaelsi monta vuotta, oppi erätaitoja, sai tuttavia seikkailijoista ja kulkureista, muttei koskaan asettunut aloilleen.
Mutta se, mitä oikein yrittää, sen myös lopulta saa aikaan. Niin vain kävi, että eräässä luolassa, ilta-auringon valossa, Kaneli lopulta kohtasi ilvesten vanhimman. Tämä oli melkein sokea eikä enää juurikaan jaksanut liikkua. Kaneli teki ilvekselle aterian ja söi ja joi tämän kanssa.
Ilves sanoi, että Kanelin teko oli sovitettu ajat sitten, mutta karpaloihin ei kanelin ollut palaaminen. Ilves tarjosi oman luolansa Kanelille asuinsijaksi, mihin Kaneli myöntyi. Hän teki myös itselleen puutalon läheiseen puuhun, sillä piti ilmasta ja halusi katsella usein öisin taivasta.
Aikoinaan paikalle tuli Utujoutsi-niminen mies. Hän oli hiljainen, mutta hyvin kiltti; hän teki kaiken tarvittavan eikä mitään muuta. Kaneli kiintyi häneen kovasti ja perusti perheen hänen kanssaan. Heidän ensimmäisen tyttärensä nimeksi tuli Kaneli: toinen Kaneli.