Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tämä aihe on minulle hankala, koska siitä on erittäin vaikea saada kunnon tietoa. Elämänsä aikana pääsee seuraamaan vain harvojen ihmisten seksuaalista halukkuutta pientä raapaisua syvemmin, eikä edes itsestään tiedä, miksi joskus halusi mutta toiste ei, tai olisiko halunnut seksiä vaikka sitä olikin (kyllä, miehenäkin voi silloin tällöin harrastaa seksiä haluamisen rajamailla), tai halusiko seksiä tosissaan jonain kertana kun sitä ei saanut. Niinpä tämän sivun asiat eivät perustu laajaan kokemuspohjaan, vaan ihmettelyyn ja spekulointiin. Arvostaisin kommentteja todella, todella paljon.
On toinenkin syy siihen, että tämä on vaikea aihe minulle. Seksi on minulle houkutusten joukossa erityisasemassa. Toisin kuin herkut ja päihteet, joista kieltäydyn vaivatta nähdessäni jonkin syyn, seksi nauttii halun lisäksi kunnioitustani. Pidän seksiä erittäin korkeassa arvossa, ja maailma on minusta melkein suoraan sitä parempi, mitä enemmän siinä on seksiä. Mutta koska seksi ei ole juuri mitään ilman halua siihen, on tosiasiassa arvostukseni kohde seksuaalinen halu. Yhden ihmisen taipumus haluun on tietysti halukkuus, ja halukkuus on siinä mielessä hyväksi, että se lisää valinnanvaraa: seksistä voi aina pidättäytyä, vaikka haluaisikin sitä, mutta seksiä ei voi saada, jos ei sitä halua -- joskus sitä voi tosin antaa siitä huolimatta.
Haluan tuntea vahvasti, ja koska en ihastu erityisen helposti, alan yleensä tuntea vahvaa rakkautta vasta siinä vaiheessa, kun seksi on tullut suhteeseen mukaan. Mutta koska seksiä on vaikea haluta ennen kuin on kunnolla ihastunut, tästä syntyy jonkinlainen muna ja kana -ongelma. Niinpä suhteen alussa on pieni totuttelujakso, jonka aikana seksi lisää ihastumista ja ihastuminen seksiä.
En oikein tiedä, miten halukkuutta pitäisi mitata. Omasta puolestani voin kertoa, etten voi olla yhdestäkään ihmisestä etukäteen varma, haluanko hänen kanssaan seksiä (ehkä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, joita tulee esim. kadulla vastaan ehkä kerran viikossa). Siksi en voi luvata seksiä kenellekään enkä pidä lähestymistavoista, joissa on joitain odotuksia seksistä. Tätä voi tietysti sanoa ajoittaiseksi impotenssiksi, mutta impotenssi on minusta hämärä käsite: eikö muka ole syytä erotella fysiologista impotenssia siitä, ettei tee mieli, ja edelleen siitä, ettei tee mieli juuri jollain tietyllä tavalla? Eikö esimerkiksi se, ettei kykene seksiin suorituspaineiden tähden, ole oikeastaan kaipuuta toisenlaiseen seksiin?
Luulisin silti, että on olemassa miehiä ja naisia, jotka voivat lähteä suhteellisen varmoin mielin iskemään jotakuta -- varmoina omasta halustaan. Veikkaan, että heillä on enemmän ihmisiä, joita heidän varmasti tekee mieli. Mutta oikeastaan varmuus ei ole kovin olennaista: jos pitää suosiotaan tarpeeksi arvossa, lähtee iskemään jotakuta, vaikkei ehkä sitten loppujen lopuksi haluaisikaan tätä. Minusta tämä tuntuu liian vaivalloiselta. Eritoten naisilla (kulttuurillisista syistä) ilmenee joskus päinvastainen ongelma: he haluavat kumppanin, joka varmasti haluaisi heitä. Mutta itse asiassa on parempi vongata varmana omasta halustaan kuin etsiä jotakuta, jolle kelpaisi, epävarmana siitä, mitä itse haluaa :)
Halukkuus ei kuitenkaan tyhjenny tilanne- ja ihmistekijöihin. Nekin, joille satunnaisten kumppanien iskeminen on helppoa ja luontaista (tai jotka niin väittävät), nauttivat seksistä helpommin ja enemmän, kun kumppaniin liittyy tuttuutta. Tästäkin syystä halukkuudesta puhuminen on monimutkaista: vaikken voi tietää, haluanko jonkun ihmisen kanssa seksiä vai en, saatan haluta sitä vaikka kuusi (tai ehkä nykyään sentään pikemminkin kolme) kertaa peräkkäin, jos hyvältä tuntuu. Edelleen fyysinen kiihottuminen (eli seisokki eli stondis) ja psykologinen kiihottuminen (kiihottumisen tunne) eivät kulje täydellisen käsikkäin: esimerkiksi aamuisin on usein seisokki, jonka lisäksi tarvitsee kuitenkin vielä paljon kiihottumista, ennen kuin laukeaa. Kumppanin kannalta tämä on joskus kätevää ja joskus ärsyttävää: kätevää silloin, kun hän on kiimainen ja haluaa tehdä sitä sun tätä ja vielä tuota, ärsyttävää silloin, kun hän esimerkiksi tulee nopeasti, haluaa lähteä jo liikkeelle, ja joutuu kohteliaisuussyistä odottelemaan, että minäkin laukean. Toisaalta on joitain kertoja, jolloin en ole edes ollut varma, saanko seisomaan, mutta kovasti on tehnyt mieli ja sitten yhdynnässä laukeaminen on saattanut olla parin minuutin juttu. Monet näistä kokemuksista ovat hyvin miellyttäviä, varjona lähinnä taas kohteliaisuuskysymykset (eli ehtiikö toinen osapuoli saada siitä mitään).
Minun ratkaisuni tähän epämääräisyyteen on ollut lähinnä se, että mieluummin hankin uni- kuin seksikavereita enkä pidä itseäni velvollisena antamaan kenellekään mitään. Suosittelen samaa suhtautumista muillekin, jotka eivät voi luottaa halukkuuteensa. Niille, jotka voivat tai jotka eivät mieti omaa halukkuuttaan vaan vain kumppaninsa, suosittelen sellaista suhtautumista, että jos jonkun kanssa on solmittu seksiin "oikeuttava" side, hommaa kokeiltaisiin ainakin pari-kolme kertaa, ennen kuin ruvetaan tosissaan miettimään, onko suhteesta iloa vai ei. Itse kohtaamani tytöt ovat olleet kovasti ymmärtäväisiä tilanteessa, jossa en ole pystynyt. Ja vaikka seksittä jääminen on tietysti pettymys (ja siinä saattaa valua omaa "kiihottumisvaivaakin" hukkaan), uusintayritykset (mahdollisesti paljonkin myöhemmin) ovat melkein aina kannattaneet.
Luulen itse asiassa, että suurin osa epävarmuudestani sen suhteen, kenen kanssa haluan seksiä, johtuu kahdesta asiasta: (1) parivietin hallinta on minulle liian helppoa ja (2) kiinnostuneisuus ja tilaisuuteen tarttuminen sekoittuvat helposti. Jotkut ihmiset ovat ihan oikeasti toiseen tapaan tunteittensa armoilla, eikä ole vaikea luottaa halukkuuteensa, jos on korviaan myöten lääpällään johonkuhun. Minulle tällaista tunnetta ei ole tullut ikinä. Toisekseen minulla ei vanhastaan ole ollut kovin hyvä itsetunto (mistä jäänteenä tämänkin sivun kirjoittaminen on ottanut koville) ja niinpä minulle merkitsee paljon se, että joku uskaltaa ihan tosissaan sanoa tai muuten selkeästi kertoa pitävänsä minusta ja/tai haluavansa minua. Eikä tämäkään ole yksinkertaista. Parisuhteen eräs taika on juuri siinä, että yhtäkkiä, vähän aikaa, voi luottaa siihen, että toinen pitää sinua loistavana ja kaikkea tekemääsi ihmeellisenä, vaikka tekisit tai sanoisit mitä. Mutta on vaikea arvostaa kenen tahansa ihailua. Sopeutuvainen ihminen pitää kaikista, jotka pitävät hänestä, ja siihen perustuu universaali rakkaus.
Minulle on esimerkiksi aivan vieras ajatus, että joku tyttö on upealoistavaihana ja jos se suostuu seurustelemaan kanssani, olen taivaissa. Tietysti, jos kyseinen tyttö haluaa seurustella kanssani, on asia toinen, mutta suostuminen ei merkitse haluamista ja jotkut kohtelevat tyttö-/poikaystäviään kuin paskaa. Seksissä tämä halujen tasapaino näkyy myös: on melkein aina kiihottavaa, kun toinen on oikein kiihottunut, mutta toisaalta ihan muutamassa suhteessa olen kiihottunut tavattomasti siitä, että toinen antaa, vaikkei itse halua (tai siis ole kiinnostunut), ja tiedän ettei se haittaa häntä. Itse myös annan auliisti seksiä pitämälleni ihmiselle vaikken olisi kiihottunut -- käsillä, suulla tai sitten miehelle anaaliyhdyntää. On mukava ajatus, että voi olla toiselle leikkikalu, jolla tämä voi tyydyttää seksintarpeensa. Jos toisenkin halukkuus on vähän niin ja näin, niin sitten voi kyllä hyvällä syyllä kysyä, onko koko toiminnassa mitään pointtia.