Näin unessani valtavan puun,
taloja suuremman;
puun rungossa näin portin, suun,
jota näytettiin avaavan.
Siitä portista me ihmeissämme
maan uumeniin kävimme;
siellä katselimme ymmällämme,
mitä yhdessä näimme.
Oli ympärillämme valtava valo,
oli kirkkautta kerrassaan;
puun sisällä toinen, sekin kuin talo,
ojentamassa oksiaan.
Meitä katsomaan terhot pysähtyivät,
eivät jatkaneet kulkuaan;
jo toisenkin puun portit näkyivät,
meidät sisälle ohjataan.
Siellä sisällä vuode on sammalinen,
liinavällyjä pehmeämpi;
valuu yllemme sade tulinen,
kultavitjoja kiiltävämpi.
Minä käyn sinuun käsiksi huohottain,
ja painan kontille maahan;
sinun rakkautes ylleni valuu vain -
jo sisälle tulla saahan?
Me sulamme yhdeksi, sinä ja minä,
sinä suurentua alat;
minä tunnen työnnöt syvempinä,
eivät maahan yllä jalat.
Kun porttisi minä läpäisin,
oli meitä täällä kaksi;
kun sinut täytin siemenin,
olit muuttunut maailmaksi.