Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
(nettipäiväkirja 04.11.2014) Toinen asia, joka ei ole täällä Indonesiassa näyttäytynyt kovin myönteisessä valossa, on pienyrittäjyys. Kehittyvissä maissa on tyypillisesti paljon pienyrittäjyyttä, paikallisilta ihmisiltä ei ainakaan yritteliäisyyttä puutu. Joka kulmassa on erilaisia kojuja, joka paikassa ihmiset ehdottavat kaikenlaisia diilejä, joka paikassa ihmiset ovat valmiita näyttämään tietä tai viemään viestejä rahasta. Indonesian kioskeista varmaan puolissa lukee "jual pulsa" eli myydään puheaikaa.
Mikä siinä pienyrittäjyydessä sitten kusee? No ensinnäkin, kaikkien aika kuluu asiakkaiden etsimiseen ja asiakkaiden aika kuluu ostamisen välttelyyn. Jos kojut oikeasti maksavat esim. arvonlisäveroa, kaikilla menee aikaa sen laskemiseen. Jos halutaan jotenkin tarkkailla, että verot tulevat maksetuiksi, tarvitaan ainakin toinen mokoma lisää byrokraatteja pyörittämään tarkastuksia.
Toisekseen, laatu on mitä sattuu. Kun suurin osa yrityksistä ei ole rekisteröityjä eikä tarkkailtuja, raja yrittäjyyden ja suoranaisen huijaamisen välillä on liukuva. Indonesiassa halpamaista yrittäjyyttä on aika vähän (tai en ole ollut oikeissa paikoissa), mutta esimerkiksi hinnat voivat olla mitä vain, varsinkaan jos niistä ei ole sovittu etukäteen. Hintaneuvotteluihin tuhrautuu kaikkien aikaa; olisi paljon helpompaa jos suurimmalla osalla hyödykkeistä olisi vakiohinnat.
Haluamiaan asioita voi olla vaikeaa löytää. Netti periaatteessa auttaa, mutta ainakaan Indonesiassa pikku vuokra- ja korjausfirmojen asiakasvirran kannalta on merkityksetöntä, onko nettisivua, joten kimmoketta sellaisen perustamiseen ei ole.
Useimmilla yrittäjillä ei ole mielikuvitusta tai mahdollisuuksia perustaa mitään oikeasti mielenkiintoista. Jos joku tekee uuden liikekonseptin, hän joutuu taistelemaan kuluttajien tottumuksia vastaan, eikä pienyrittäjillä ole sellaiseen resursseja. Esimerkiksi Indonesiassa ei oikein voi vuokrata polkupyöriä, ja jos voisi, pyöriä haluavien olisi vaikea tietää, että jostain voikin. Useimmilla yrittäjillä ei ole rahaa eikä lainansaantimahdollisuuksia tehdä tunnistettavaa, huomiota herättävää uutta liikeideaa.
Joissain asioissa ei ole mitään käytäntöjä. Yhdenlaiset bussit vaativat saapumista puolta tuntia ennen lähtöä, toiset nappaavat kyytiin, jos heilauttaa kättä. Asemilla laitureiden järjestys on vakiintumaton.
Mutta Indonesiassakin on valtio, joka huolehtii kouluista, junista, luonnonpuistoista ja oikeudesta. Mitäs sitten, kun nämä jätettäisiin yrittäjille?