Joku viksu voi honata viittauksesta, mistä tämä on saanut alkunsa.
Maailma mahtuu käteeni
ja otsaasi, jos niin sallit
Vuoret levittäytyvät eteeni
pilvien kattamat avarat hallit
Perhonen nousee lentoon
Perhosen siivillä nouset myös sinä
aurinko siipien kärjissä hohtaa
ja auringonsäteitten läpäiseminä
ruumis ja ajatus ilmassa kohtaa
Syöksyyn hurjaan, liitoon rentoon
Lopulta ilmaan minäkin loikkaan
maa kutistuu, humahdan pilvien suojaan
kietoutuin taivaan rataan niin hoikkaan
itken ja samastun elämän tuojaan
aikaan tulevaan hamaan
Oi-oi-oi, olen pikku perhosesi
viher-musta-sininen, taivaan sävyistä
puhdas kuin tähti, kirkas kuin vesi
painoton, koottuna liikkeen kyvyistä
Lentäös huntuun samaan!
Ajan mittaan kaikki hajoaa
ja kokoontuu taas, loputtomiin
Luonto kaikkeen lopulta kajoaa
ja hengen puhaltaa uusiin omiin
ja syvältä kaikki sykkii
Tunnetko mahlan suonissasi?
Se yhdesti meissä kaikissa virtaa
Kun käyskentelet vuorellasi
varpailla sammalen vihreää pirtaa
joka solussa olemus kykkii