Aah tunnetta, kun herää ja huomaa, että onkin tänään menossa Tampereelle luennoimaan. Tralalalalaa.
On ikävää, miten mahdotonta on opettaa omia lapsiaan muodostamaan kaveruussuhteita. Oikeastaan ainoa, mitä sen eteen voi tehdä, on antaa heille tilaisuuksia - viedä heitä paikkoihin, joissa lapset toimivat yhdessä - mutta vanhempana asiaa ei oikeasti voi järjestää. Kaveri on oma asia, joka ei tunnu omalta, jos tajuaa, että vanhempi järjesti jutun.
Junassa minua vastapäätä istuivat isä ja tytär, joista isä käytti läppäriä koko matkan ja tytär oikeasti lähinnä istui paikallaan ja tarkkaili ympäristöä, ihailtavan kärsivällisesti n. 9-vuotiaaksi. Annoin tytölle konferenssitaskun (sellaisen vaatteisiin kiinnitettävän nimilapputaskun), jossa oli lappu: "hei, olen hyvällä päällä". Lapun voi onneksi vaihtaa, jos ei olekaan.