Pienempänä rupuiset ja epäilyttävät paikat (eritoten liikkeet) olivat minusta hauskoja, mutta nykyään olen oikeasti huomannut kaipaavani niitä. En oikein viihdy hienoissa ravintoloissa tai kaupoissa, joissa kaikki on viimeisen päälle - en osaa nauttia siitä, että asiat on tehty miellyttämään minua. Pidän enemmän siitä, että kaikki on niin kuin sattuu olemaan, ja sitä voi tarkastella j amiettiä, miski kaikki on niin kuin on.
Esimerkiksi, menen mieluummin huoltoaseman baariin kuin kahvilaan (osa kahviloista tosin on ihan OK, varsinkin ne, jotka ovat kontissa tai merkillisiä pop uppeja). Ostan koruni mieluummin halpismyymälöistä kuin tyylikkäästi sisustetuista kaupoista. En luota, että erikoistuneessa pyöräkaupassa saa oikeasti parempaa (tai ainakaan hinta-laatusuhteeltaan parempaa) kamaa kuin mistä tahansa tusinakaupasta. Kaipaan mahjongg-laattoja, jotka on hutaisten tehty - ne ovat kauniimpia. Kaikki suosikkikuppini ovat jotain vähän sekundaa tusinakamaa, jotka ovat toinen toistaan mielenkiintoisemmin tavoin yksilöllisiä, koska niiden valmistusprosessissa ei ole minkäänlaista laadunvarmistusta.
Mutta tätä ei pidä sekoittaa siihen, että jokin olisi oikeasti vaikeaa käyttää tai esimerkiksi mätää. Haluan kyllä olla hengissä ja haluan, että eläminen on helppoa. Mutta en halua, että jokin maksaa niin paljon, että se voi osoittautua pettymykseksi, enkä halua, että asiat ovat niin arvokkaita, ettei niistä voisi luopua surutta.