(toiminnot)

hwechtla-tl: Nettipäiväkirja 04.08.2012

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Sain vähän aikaa sitten kuulla, että yllättävänkin moni ei muuta vanhempiensa luota omaan asuntoon vaan yhteen jonkun kanssa (osalla yhteen muuttajista tosin toinenkin osapuoli muuttaa samalla vanhempiensa luota). Tämä on merkittävää siksi, etten ole tajunnut, kuinka paljon on ihmisiä, varsinkin nuoria, joilla ei ole koskaan ollut kokonaan omaa kotia. Toisaalta näyttää myös siltä, että mitä vähemmän ihmisellä on ollut kokonaan omia koteja, sitä suurempi kynnys hänellä on niitä hankkia.

Tämä on huolestuttavaa. Ainakin Helsingissä kohtuuhintaisen oman asunnon löytäminen on heti toimeentulon löytämisen jälkeen toiseksi suurin haaste nuorelle ihmiselle. Pitäisi katsoa erilaisten tilastojen valossa, mitä ihmiselle ennustaa se, että hän muuttaa yhteen sen sijaan, että muuttaisi itsekseen. Veikkaan, että vanhempien luota omaan asuntoon muuttaneet ovat itsenäisempiä ja paremmin toimeentulevia viimeistään 30 vuoden iässä melkein joka mittarilla, jonka vain voi keksiä. Mutta tämä pitäisi testata.

Olen huolissani, että yhteisasuminen on jonkinlainen moderni muoto entisaikojen järkiavioliitoista. Siinä ruokakunta, ei avioliitto, on tuotantotaloudellinen yksikkö, joka muodostetaan kätevyyssyistä. Taloudellisesti heikommassa asemassa oleva osapuoli voi olla valmis tekemään melkoisia kompromisseja, jotta yksikkö säilyy ehjänä. Jos ei ole kokemusta muista elämäntavoista, yhteisasumuksen säilymiseen voidaan suhtautua pakkomielteisenkin suojelevasti.

Mutta ehkä maalailen vain piruja seinälle. Ehkä kaikki erot tasoittuvat siihen 30 vuoden ikään mennessä.

Elakim: Maalailet piruja seinille. Esimerkkejä lähipiiristä noin kolmikymppisistä ihmisistä, jotka eivät ole muuttaneet omaan asuntoon vanhempien luota pois muuttaessaan: minä, Markku, Pekka L., Tero. Esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat: sinä, Osma, Lauri L. Enpä varsinaisesti voi väittää, että itsenäisyydessä tai elämäntaidoissa olisi mitään merkittäviä eroja... Tietysti voi aina ottaa vanhempieni lähestymistavan kaikkeen argumentaatioon, ja sanoa, että meidän tuttavapiirimme koostuukin poikkeusyksilöistä, jotka pärjäävät missä vain. Mutta ei tuntuisi ihan rehelliseltä sekään.

Minähän taas olen sitä mieltä, että yksin asuminen on typerä keksintö. Yksinäistä ja edistää erakoitumista. Ja resurssejakin se tuhlaa. En ajatellut osallistua moiseen touhuun. Tämäkin, että asuu kahdestaan vain puolisonsa kanssa, tuntuu vähän epäilyttävältä touhulta.

atehwa: Joo, tämä on kyllä selvästi ainakin monimutkaisempi juttu. Jos tätä yhteyttä on ollenkaan olemassa, niin se liittyy siihen, millaisia rooleja kullakin on niissä talouksissa, joissa asuu. Mutta jääköön tämä pohdinta nyt tänne, ja kirjoitan sitten lisää, kun keksin lisää.


kommentoi (viimeksi muutettu 30.08.2012 09:59)