(toiminnot)

hwechtla-tl: Nanderlinginlaiskiainen

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


Nanderlinginlaiskiainen (teporis scabenda nanderlingae) on rauhallinen taikaolento, joka asuu Nanderlingin pohjoisosassa eritoten Andrianin metsissä. Naaras on urosta suurempi ja elää jopa kaksinkertaisesti pidempään.

Alkuperä

Ensimmäiset havainnot nanderlinginlaiskiaisista ovat vuodelta 250 ekk (ennen kaaoksen kukistumista), jolloin Fandar-niminen matkailija kuvasi ne sanoin ja piirtäen muistikirjaansa, joka on edelleen nähtävillä Indrigolin linnankirjastossa Landussa. Fandar kuvaa nanderlinginlaiskiaiset verkkaiseksi, mutta vahvaksi kansaksi, jonka ympärillä tapahtuu erikoisia asioita.

Nanderlinginlaiskiaisten itsensä mukaan niiden alkuperä on eräs epäonnistunut vallankaappausyritys, jonka myyttinen velho Asandra teki noin 1500-luvulla ekk. Asandran tavoitteena oli luoda maaginen soturikansa, mutta käytännöllisinä ja itsenäisinä nanderlinginlaiskiaiset eivät suostuneet palvelemaan ulkoista hallitsijaa, vaan perustivat tasa-arvoon (tai erääseen sen versioon) perustuvan oman yhteiskuntansa.

Geneettiseltä kannalta on selvää, että Nanderlinginlaiskiaisissa on sekä tavallista laiskiaista, että myös yksisarvisen perimää kuten myös jonkin verran vuorilintujen kanssa risteytymisestä saatuja tekijöitä. Näiden osuus vaihtelee yksilöstä riippuen, siten että eniten lintuperimää sisältävät nanderlinginlaiskiaiset osaavat lähes lentää ja pääsevät vuorioloissa liitämällä pitkiäkin matkoja.

Vuosirytmi

Nanderlinginlaiskiaisten turkin paksuus vaihtelee hyvin paljon vuoden mittaan, joten nanderlinginlaiskiaisille on tärkeää vaihtaa elinympäristöä sopivan lämpötilan löytämiseksi. Tämä aiheuttaa käänteiseksi kevät- ja syysmuutoksi kutsutun ilmiön, jossa nanderlinginlaiskiaiset etsiytyvät talvella vielä tavallistakin kylmemmille alueille, jopa Kuolagian jääylängöille asti, ja kesäaikaan trooppisiin oloihin Darunehin ympäristöön ja vieläkin idemmäksi.

Nanderlinginlaiskiaiset kerääntyvät muuttomatkan alkuvaiheessa suuriksi ryhmiksi Andrianin tasangoille. Nämä kokoontumiset ovat tärkeimpiä nanderlinginlaiskiaisten pariutumis- ja tapaamispaikkoja. Kokoontumisessa myös vaihdetaan omaisuutta ja levitetään tietoutta erilaisista taikakeinoista.

Nanderlinginlaiskiaisten poikaset syntyvät yleensä kevättalvella, kun säät alkavat lämmetä. Alkuvaiheessa naaras huolehtii poikasista koko ajan sisällä kotonaan, mutta muuttovaiheen alkaessa pienet poikaset osaavat jo kulkea mukana. Kevään muuttokokouksessa usein arvioidaan yhdessä, minkälaisia taikakykyjä uuden sukupolven poikasilla näyttäisi olevan. Joskus myös erityisen taitavat nanderlinginlaiskiaiset ottavat toisten lupaavia poikasia opetettavikseen.


Pikalinkit:


kommentoi (viimeksi muutettu 12.03.2018 18:12)