Aurinko nyt hiljaa laskee,
lunta ripottaa
muutamanpa pakkasasteen
jälkeen jäätyy maa
pyörä polun lunta syöpi,
hanki rouskahtaa
polku pimeytehen viepi,
valo katoaa.
Nyt jo lunta tupruttavi,
kiihdytän -- kas kummaa --
valkeaan maa vajoavi,
katson taivaan tummaa.
Salon läpi kaikuu ääni,
se on nauru lasten,
käyn jo tuiskuun syvempääni,
heityn tuulta vasten.
Jopa valo vastaan tuikkii,
se on pieni laavu;
harva tänne asti puikkii,
tänn' ei moni saavu.
Kun mä astun tulen ääreen,
hykerrän -- voi että --
poistan voileivistä kääreen,
kaadan kuumaa vettä,
nostan maljan hiutaleille,
kiitän säästä taivaan,
joka laskee peitteet teille,
joiden läpi raivaan
kaukaisimpaan rantaan tietä
luokse tulisijan.
Siellä vähän aikaa vietä:
saan susta vierailijan.