Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Luentomuistiinpanoja kurssista "tieteellinen selittäminen", Matti Sintonen, A5.2.
Tieteen teoreettinen päämäärä on kuvaaminen tai selittäminen. Tieteen käytännölliset päämäärät ovat sovellusten etsimistä. "Oikean tiedemiehen tunnistaa aidosta pyrkimyksestä ymmärtää asioita."
Ongelmia, "puzzles", jotka vaativat selittämistä, syntyy kahdenlaisessa tilanteessa: jos jokin menee oletusten vastaisesti, tai jos jostain ilmiöjoukosta löytyy lainalaisuus, jota ei kykene selittämään. Tiede on keskittynyt yhä enemmän lainalaisuuksien selittämiseen (yksittäisten asioiden sijaan). Ajan mittaan kuitenkin käsitys siitä, mikä on "riittävä selitys", on vaihdellut.
Ei ole ollenkaan selvää, että kaikki erilaiset selityksiksi kutsutut ilmiöt ovat jossain mielessä yhdistettävissä. Käsitystä, jonka mukaan kaikilla selityksillä on jokin yhteinen piirre, kutsutaan (tässä kontekstissa) unitarismiksi, vastakkaista käsitystä pluralismiksi.
Objektiivinen selityskäsitys tarkoittaa sitä, että selitys on selitys riippumatta kontekstista; se, mikä on selitys, riippuu vain ilmauksen sisällöstä sekä selityksen kohteesta. Pragmaattinen selityskäsitys taas tarkoittaa, että selityksen tekee selitykseksi myös se, millaisessa tilanteessa se annetaan. Lisäksi selittäminen voidaan nähdä prosessina tai prosessin lopputuloksena. Tämä jaottelu on jonkin verran naimisissa edellisen kanssa.
Pragmatismin ytimessä on ajatus tieteen päämäärästä ihmettelyn ja epäilyn eliminoijana. Tämä eliminointi tapahtuu lisäämällä ymmärrystä. Peircen mukaan tiedemiehen erottaa bisnesmiehestä siinä, että bisnesmies ei oikeastaan ole kiinnostunut ymmärryksestä kuin välineellisenä päämääränä; opettajasta siinä, että opettajan motivaatio ei lähde ihmettelystä tai epäilystä.
Aristoteleesta lähtee demonstratiivisen tieteen ihanne: kunnon tieto seuraa varmuudella luotettavista perusteista. Selitys on sellainen johdos, joka mainitsee syyn tai vastaa miksi-kysymykseen. Määrittelemällä erilaiset syyt Aristoteles välillisesti määrittelee myös, mikä on kelvollista selittämistä.
Kysymyksiä voi katsoa olevan muutamaa tyyppiä:
Nimityksellä viitataan kaikkiin niihin selitystyyppeihin, joissa selitys perustuu siihen, että etsitään (empiirinen / stokastinen / metafyysinen) lainalaisuus, joka aktuaalisissa olosuhteissa tekee eksplanandumin odotettavaksi.
On olemassa suuri määrä esimerkkejä (lipputankoesimerkki, ehkäisypilleriesimerkki) jotka problematisoivat lainomaisuutta tai tilastollista riippuvuutta selityksen piirteenä. Wesley Salmon markkinoi voimakkaasti syyn takaisin selityksen olennaiseksi piirteeksi. Syy määritellään kontrafaktuaalisuuden käsitteen kautta: ilmiö A on ilmiön B syy, mikäli A aiheuttaa B:n ja A:n jääminen tapahtumatta voi aiheuttaa (muun B:n syyn puuttuessa) sen, ettei B:tä tapahdu.
Nykyinen vallitseva malli on paljolti mekanistis-onttinen: selitykseksi katsotaan jonkin kausaalisen riippuvuuden rakenteellinen tarkentaminen, hajottaminen osajärjestelmiksi. Funktioteoreettisesta näkökulmasta on kyse ekstensionaalisten funktiomäärittelyiden korvaaminen niillä konstruktioilla, jotka tuottavat nämä ekstensiot. Tämä näkemys on yhdistettävissä unifikationistisiin selitysteorioihin: vähentäähän käsitteellinen jaottelu teorian raakainformaation määrää (vaikka monimutkaistaakin sen käsitteellistä apparaattia).
Pikalinkit: