(toiminnot)

hwechtla-tl: Lentomatkalla opittua

Kierre.png

Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset


(nettipäiväkirja 23.10.2014) Ajattelin kertoa (mahdollisimman lyhyesti, koska näppis on edelleen huono), mitä lentokoneessa voi oppia.

  1. ääMalay Mailää -lehti oli voittajan valinta matkalukemiseksi. En ole edes Hufvudstadbladetissa nähnyt yhtä paljon yleishumanistisia kannanottoja.
  2. idän isot muslimimaat ovat huolissaan nuorten radikalisoitumisesta.
  3. kiistelyä siitä, missä muodossa köyhäinapua pitäisi antaa: yksi juttu oli kansalaisjärjestöjen kannanotto siihen, että ruokakupongit saattavat lisätä korruptiota
  4. Malesialaiset ovat hyvin kiinnostuneita kansainvälisistä asioista ja tarkastelevat myös omaa asemaansa osin kansainväliseltä kannalta
  5. Monet muslimit pelkäävät koiria. Koiraan koskemisen jälkeen pitää tehdä puhdistautumisseremonia.
  6. Hyväksyvyys koiria kohtaan on samanlainen humanistinen teema (ainakin tuossa lehdessä) kuin suvaitsevaisuus ihmisiä kohtaan.
  7. Monet malesialaiset käyttävät säännöllisesti aikaansa Koraanin tutkimiseen.
  8. Muslimiväestö vaikuttaa paremmin toimeentulevalta kuin hindu- ja buddhalaisvähemmistöt sekä Malesiassa että Indonesiassa.


kommentoi (viimeksi muutettu 31.10.2014 13:25)