(nettipäiväkirja 08.06.2026) Oltiin kuopuksen (12 v) kanssa Kolilla (Kolin kansallispuistossa) to-su. Tehtiin kaikki normaali eli oli ihan hyvä reissu, käytiin myös pakolliset Kolivaaran huiput. Mentiin pyörä-junayhdistelmällä, joka on yllättävän hyvä tapa ylipäänsä tosi moniin paikkoihin Suomessa: pikkupysäkkejä on paljon, ja esim. 30 km:n pyöräilymatka lähimmältä seisakkeelta kattaa jo isoja aloja Suomesta.
Tällä kertaa pyöräilyä tuli loppujen lopuksi noin 60-70 km: Uimaharjun seisakkeelta pätkissä Kolin kylään, vähän eestaas sahaamista kansallispuiston alueella ja poistumismatka Ahmovaaran bussipysäkeille. Oikeastaan ainoa todellinen hankaluus oli se, että VR:n junissa on edelleen niin vähän pyöräpaikkoja enkä halunnut varata paluulippuja paljonkaan etukäteen koska ei ollut mitään aavistusta, kuinka kauan kuopus metsässä viihtyy.
Oikeastaan matkan paras puoli mun näkökulmasta oli (ihan ulkona olemisen lisäksi) se, että kaikki onnistuttiin tekemään niin, että lapsella oli ainakin tunne että hän oli valinnut mitä tehdään. Eli aina onnistuttiin keksimään vaihtoehto, joka oli lapsen kannalta mieluisa. Matkan varrella osoittautui, että mäkinen maasto on lapsen kannalta aivan tappavaa pyöräiltävää (ei ehkä kannattaisi mennä juuri Kolille testaamaan) ja että lapsi pitää enemmän leirintäalueista, joissa on muita ihmisiä, vaikka ei aiokaan puhua heille halaistua sanaa.
Mutta siis, onnistunut reissu, ja saatiin lopuksi pyörätkin Helsinkiin siitä huolimatta, että Joensuussa oli joku Suomen suurin (nelivuosittain järjestettävä) voimistelutapahtuma, jonka vuoksi kaikki junat oli ihan täynnä voimistelujoukkueita.