(nettipäiväkirja 30.09.2026) Lupasin muutama vuosi sitten, että edustan iloa maailmassa. Muistutan sen olemassaolosta, näytän ihmisille miten sen voi saada, puolustan sitä viimeiseen asti ja pidän sen hengissä vähintään niin kauan, kuin huonouden aika jatkuu.
Lupasin sen sellaisessa yhteydessä, kun kaverini oli järjestänyt syyspäiväntasausjuhlan ja olimme metsässä koolla ja puhuimme toiveistamme. Aiemmin olin miettinyt, mikä on minun roolini maailmassa, kun kerran ihmisten fokus oli kääntymässä hankaluuksista selviytymiseen eikä se, että tekee kaikkea erikoista, ollut enää itsestäänselvästi se tie, joka vie tässä maailmassa menestykseen. Mutta ilo tuntui omalta: on hyvä muistuttaa ihmisiä, ettei kaiken tarvitse olla nihkeää ja vaikeaa, ei tarvitse aina epäillä ja epäröidä, voi vain kokeilla. Samalla voi pitää hauskaa.
Nyt kun olen viime aikoina (sanotaan noin vuoden säteellä) tutustunut taas moniin uusiin ihmisiin ja kun korona-ajan yleinen arkuus ja kotona nyhjääminen alkaa olla ohitse, olen saanut paljon kehuja siitä, että olen -- iloinen. Teen varmaan myös paljon sosiaalisia harha-askelia siksi, etten ole koskaan tajunnut oikein hyvin, mikä kaikki ihmisille on vaikeaa, mutta on hyvä olla iloinen.